Kauriiden itsetunto

on täysin riittävä syy sille, ettei seurustele.

(jk. tietysti katsella saa kunhan eivät normaaleja kohteliaisuuskosketuksia tai ystävyydenilmaisuja enempää "rutistele".)

sitä rakkautta ja huolenpitoa kuin minkä he tarvitsisivat, ja heidän odotetaan olevan niin viisaita ja aikuisia jo lapsena. Heillä on kovat vaatimukset ja pieniä harteita painaa heti polven korkuisesta suuri vastuu. Sellainen on kauriin elämä, vailla hellyyttä ja rakkautta, suuret taakat aina harteillaan.

Eikä kaurista voi muuttaa, se on hänen kohtalonsa. Eivätkä he osaa rentoutua kuin sekunniksi kerrallaan - ja taas painaa maailman huolet heitä. Ihmekös tuo, jos itsetunto ei ole päässyt kehittymään täysiin mittasuhteisiinsa, kun rakkauden on aina saanut joku muu. Kauris on niin velvollisuudentuntoinen, että sama jatkuu hautaan asti. Turha edes yrittää muuttaa. Kauriin täytyy vaan uhrautua. Se on tähtiin kirjoitettu,,,:(

Jouskarin seura ei kauriille ehkä ole terveellisin mahdollinen. Itse olen havainnut erityisen ärsyttäväksi jouskarin tavan nälviä ja päällepäsmäröidä, mitä jouskari ei itse luultavasti edes huomaa. Hän todennäköisesti jopa kuvittelee tekevänsä toiselle palveluksen huomauttelemalla aina tämän vioista. Kauriissa EI ole vikaa, sillä hän on luomakunnan huippusaavutus, mikä laatutiedottomille jouskareille harvoin menee jakeluun. Kun siis seuraavan kerran luulet olevasi vain herttaisen rehellinen, suorasanainen vikojenpoistaja, katso tarkkaan kauriin reaktiota. Kuuntele äänensävyä. Jollei muu auta, lakkaa tuijottamasta omaan napaasi. Ehkä sitten huomaat, ettei kukaan inhoa arvostelua yhtä paljon kuin kauris. Laske nyt mielessäsi kaikki ne kerrat, kun olet laukonut "totuuksia", jotka kauris on saattanut laskea loukkauksiksi. Kerro luku kolmella. Nyt tiedät suunnilleen, paljonko seurasi kalvaa kauriin itsetuntoa. Joskus vastaus kysymykseen on peilissä, jopa jousimiehillä.