Seppo Lohen hämmentävät

Olen niin ymmälläni Lohen ehkäisemättömyyteen liittyvistä puheista, että on pakko purkaa sydäntäni.

Tuolla alempana oli viesti, jossa Lohi jo vuonna 2002 kertoo MTV:n uutisissa, että jos vl ehkäisee, niin vl-liike kuolee 50 vuodessa. Myöhemmin hän on toistanut saman sanomalla, että kuolema on vl-liikkeen paidassa, jos ehkäisy sallitaan.

En ole kristinopin tuntija, mutta mitä siitä seuraisi, jos 50 vuoden kuluttua ei enää olisikaan yhtään vl-uskovaista. Merkitsisikö se sitä, että Jeesuksen toisen ilmestymisen päivät olisivat käsillä? Jos näin, niin miksi vl-liike sitten viivyttää Jeesuksen toista tulemista. Hehän voisivat syntyvyyden säännöstelyllä jopa nopeuttaa maailmanloppua. Eikö taivaaseen pääsy ole uskovan kaikkein hartain toive?

Jos tällä maapallolla ei olisi enää yhtään uskovaista 50 vuoden päästä, niin miksi Jumala sietäisi sitä katsella. Eihän meidän epäuskoisten talostelussa täällä telluksella olisi mitään järkeä. Elli onko lopulta niin, että vl-liike haluaa olla ehkäisemättä vain sen vuoksi, että he itse pelkäävät maailmanloppua.

Se, että synnyttämällä ylläpidetään Jumalan valtakuntaa, on niin sairas ja harhaoppinen käsitys, että tämän pitäisi herättää keskustellua jo kirkonkin sisällä. Ajatuksen Jumalan kaikkivaltiudesta saa unohtaa, kun Jumala avuttomana seurailee korkeuksistaan vl-ihmisten touhuja.

Suojelevatko siis vl:t lisääntymisellään meitä ulkopuolisiakin maailmanlopulta ja pitäisikö miedän tosiasiassa ole heille kiitollisia maksimaalisesta lisääntymisestään? Ei kai mekään vielä toivota maailmanloppua, vai mitä?
1140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Seppo Lohi on ottanut maallisen järkeilyn aseekseen, ja hänelle on nähtävästi tullut henkilökohtaiseksi elämäntehtäväkseen varmistaa että uskovaisten määrä ei ala vähentyä. Mutta kun tämä asia ei kertakaikkiaan ole tällä lailla miehisen pakottamisen kautta hoidettavissa. Sielun autuus ei riipu ehkäisemättömyydestä ollenkaan. Ja jumalanlapsia on jeesus kehottanut tekemään "opettamalla" siis sananjulistuksella. Jeesus ei tarkoittanut että hänen seuraajiaan pitäisi tuottaa biologisella tavalal pakkosynnyttämällä.

Seppo Lohi on ajatunut syvälle järkeilyopin harhojen maailmaan. Hän käytti puheessaan lisäperusteluina jonkun muinaisen kansantaloustieteilijän teorioita. Mitä tekemistä sellaisilla asioilla on elävän kristillisyyden kanssa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


puheet kirjoitti:

Olen niin ymmälläni Lohen ehkäisemättömyyteen liittyvistä puheista, että on pakko purkaa sydäntäni.

Tuolla alempana oli viesti, jossa Lohi jo vuonna 2002 kertoo MTV:n uutisissa, että jos vl ehkäisee, niin vl-liike kuolee 50 vuodessa. Myöhemmin hän on toistanut saman sanomalla, että kuolema on vl-liikkeen paidassa, jos ehkäisy sallitaan.

En ole kristinopin tuntija, mutta mitä siitä seuraisi, jos 50 vuoden kuluttua ei enää olisikaan yhtään vl-uskovaista. Merkitsisikö se sitä, että Jeesuksen toisen ilmestymisen päivät olisivat käsillä? Jos näin, niin miksi vl-liike sitten viivyttää Jeesuksen toista tulemista. Hehän voisivat syntyvyyden säännöstelyllä jopa nopeuttaa maailmanloppua. Eikö taivaaseen pääsy ole uskovan kaikkein hartain toive?

Jos tällä maapallolla ei olisi enää yhtään uskovaista 50 vuoden päästä, niin miksi Jumala sietäisi sitä katsella. Eihän meidän epäuskoisten talostelussa täällä telluksella olisi mitään järkeä. Elli onko lopulta niin, että vl-liike haluaa olla ehkäisemättä vain sen vuoksi, että he itse pelkäävät maailmanloppua.

Se, että synnyttämällä ylläpidetään Jumalan valtakuntaa, on niin sairas ja harhaoppinen käsitys, että tämän pitäisi herättää keskustellua jo kirkonkin sisällä. Ajatuksen Jumalan kaikkivaltiudesta saa unohtaa, kun Jumala avuttomana seurailee korkeuksistaan vl-ihmisten touhuja.

Suojelevatko siis vl:t lisääntymisellään meitä ulkopuolisiakin maailmanlopulta ja pitäisikö miedän tosiasiassa ole heille kiitollisia maksimaalisesta lisääntymisestään? Ei kai mekään vielä toivota maailmanloppua, vai mitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu