Moikka!! Miten teillä muilla LA elokuussa on raskaus edennyt? Supisteleeko? Entä millainen on olo? Onko vielä tarmoa kaikkea touhuilla, vai alkaako vatsa jo painaa?:) Jännittääkö synnytys? Itsellä laskettu aika on 26.8 ja en ole tuntenut vielä ollenkaan kivuliaita supistuksia. Oloni on vähän vaihteleva. Välillä väsyttää ja välillä olen taas pirteä kuin peipponen:D Vatsa ei ole ainakaan minun tielläni ollut, ehkä kuitenkin vähän rajoittanut elämääni. (Nostaminen ja kunnon kuntoliikunta on jäänyt) Synnytys vähän jännittää, mikä lienee normaalia. Mutta eiköhän siitä selviä... Lähes kaikki tavaratkin vauvalle on jo hankittu. Äitiyslomakin alkaa viikon päästä. Silloin meinaan pestä vauvan vaatteita ja pistetään vaavin oma huone kuntoon. Kauheesti ollaan sisustusta mietitty ja nyt päästään vihdoin toteuttamaan:) Säästin tämän vuoden kesäloman ensi vuoteen. Saa sitten pienokaisen kanssa olla kuukautta kauemmin:)
Miten muilla
LA elokuussa
1184
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Täällä supiselut jo ihan päivittäisiä. Sen takia jouduin jäämään töistäkin sva:lle heinäkuun alusta, kun olivat kivuliaita. Ma. oli ultra. Katsottiin vauvan ekg, joka normaali. Painoa oli 2700g. Vauva liikkuu todella paljon=) Pahoinvointia on ollut koko raskauden ajan. Pitempiä kävelymatkoja ei pysty supisteluiden takia tekemään, mutta muuten onnistuu kaikki muu eikä vatsa ole tiellä. Emme tiedä kumpi tulossa ja on aika ihanaa kun porukka niin kovasti koittaa arvuutella=) Mukavaa raskauden loppuaikaa sinulle :)