Olen ihan v****n outo. Oon 17-v tyttö jolla on muutama tosi hyvä ystävä, mutta olen muuten sosiaalisesti TÄYSIN lahjaton, en tajuu mikä mua vaivaa. En osaa mitään smalltalkia, jos joku muu kun ystävä tai perheenjäsen puhuttelee mua niin vastaan vaan jollain yhellä sanalla ja heti tulee ihan idioottiolo. Joskus tuntuu etten edes halua puhua kenellekään, tai mitkään sosiaaliset suhteet ei kiinnosta mua. Oon ajatellu jo pitkään että mulla on vetäytyvä persoonallisuushäiriö, mutta nyt oon jopa alkanut epäillä että mulla on ERISTÄYTYVÄ persoonallisuushäiriö.
Mulla on myös maailman huonoin itsetunto, elän vaan pääni sisällä enkä uskalla/viitsi antaa mitään ulos. Haluaisin elää elämäni matkustellen ja kaikkea kiinnostavaa tehden, mutta eikö tällainen vetäytyvyys/eristäytyvyys rajoita aika paljon.... Miten tähän kaikkeen pitäisi suhtautua?? Hankkia apua? Olla vain oma outo itseni? NIIN TOIVON että tämä on vain jotain nuoruuteen liittyvää, en halua olla mikään hullu koko loppuelämääni......
Mulla on myös maailman huonoin itsetunto, elän vaan pääni sisällä enkä uskalla/viitsi antaa mitään ulos. Haluaisin elää elämäni matkustellen ja kaikkea kiinnostavaa tehden, mutta eikö tällainen vetäytyvyys/eristäytyvyys rajoita aika paljon.... Miten tähän kaikkeen pitäisi suhtautua?? Hankkia apua? Olla vain oma outo itseni? NIIN TOIVON että tämä on vain jotain nuoruuteen liittyvää, en halua olla mikään hullu koko loppuelämääni......
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen itse 25v mies ja sinun iässäsi minulla oli hieman samanlainen vaihe menossa. Olo oli välillä kuin idiootilla, kun joku jotain kysyi niin mitään fiksua ei tahtonut suusta tulla. Asiaa haittasi vielä r-vika, jota häpesin ja paljon. Kuitenkin ihmisen mieli ja tunnemaailma kehittyy iän mukana, ja nykyään entistä harvemmin tulee vastaan sosiaalisia tilanteita, joissa saan hävetä omaa "puhelahjattomuuttani". Peruskoulussa ja lukiossakin minua katsottiin kuin jotain kummajaista, joka tyytyi vain seuraamaan sivusta eikä oikeastaan koskaan jutellut kenenkään tuntemattoman kanssa mitään. Vielä nykyäänkin pidän paljon yksinäisyydestä ja siitä, että voin viettää aikaa omien kiinnostusten ja harrastusten parissa. Mielestäni ihmisen pitäisikin tehdä juuri sitä mistä hän ITSE pitää, eikä liikaa muovata ajatusmaailmaansa ja käyttäytymismalliaan kaveripiirin tai muiden tekijöiden painostuksesta. Tosin nuorilla tytöillä tuo on nykyään ilmeisen hankalaa...
Tuo huono itsetunto taitaa olla nykyään nuorten tyttöjen, ja miksei myös poikienkin ongelma. Sitä se oli myös minulla, mutta sekin on mennyt jo ohi iän myötä. Miehenä en varmastikaan ole oikea henkilö analysoimaan naisen ajatusmaailmaa, mutta ensimmäinen ihastuminen ja suudelma nostivat ainakin meikäläisen itsetuntoa aika pirusti silloin nuorempana :D Tosin siitä alkoivat sitten muut ongelmat juurikin naisten ja niiden ajatusmaailman takia... Mielestäni juurikin nuo mies/nais-asiat avaavat hiljalleen, kyllä ujoimmankin ihmisen.
Toivottavasti tästä sillisalaatista nyt oli jotain apua, etkä vaivu epätoivoon. Tsemppiä jatkoon! Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä :)
Ei mulla mitään tytöille ominaisia ulkonäkö- sun muita paineita ole, en välitä tän sairaan yhteiskunnan vaatimuksista vittuakaan.
Mun itsetunto-ongelma liittyy selvästi pikemminkin käyttäytymiseen ja persoonaan, siihen, etten tunne olevani sos. tilanteissa luonteva tai osaa olla niissä oma itseni. Tiedän olevani värikäs ja mielikuvituksellinen persoona, se vain ahdistaa kun ei osaa antaa itsestään, tai en sitten tiedä onko kyseessä vain uskaltaminen...
En tiedä yhtään mistä tämä huonommuuden tunne sos. tilanteissa on peräisin. Olen myös aina viihtynyt yksin mutta en aina ole ollut ihan näin epäsosiaalinen. Olen ollut mukana teatteri- ja musiikkitoiminnassa ja isosenakin. En tiedä mihin ne ajat ovat osaltani kadonneet. Jotenkin vain tuntuu että mun on parempi olla hiljaa ja vetäytyä, että ihmiset pitää mua hulluna jos puhun... Asiaan saattaa vaikuttaa myös etenkin mun nykyiset kiinnostuksenkohteet, jotka ei ketään tuntemaani ihmistä kiinnosta, niin en oikein tiedä mistä keskustella kun omat harrasteeni ovat vähän sellaista "vähemmistökamaa".
Mutta kiitos, kyllä mää yritän pärjäillä. Ehkä tää tästä jos vielä joskus pääsen yliopistoon opiskelemaan mua kiinnostavaa ainetta. Oon huomannut että jos mä siitä saan turista ni ei jännitä oikeen yhtään. :D Ehkä sieltä löytyy sitten samanhenkisiäkin.