pelottaa...

Todella hienoa, että huomaat itselläsi olevan ongelman. Mutta uskoisin sen siitä menevän, kun rohkeasti vain lähtisit mukaan. Jos todella pidät kyseisestä kaverista ja olet jopa rakastunut, niin soita hänelle ja kerro suoraan, että sinua jännittää. Kyllä tilanne varmaan poikaystäväkandidaattiasikin jännittää. Aivan varmasti. Ja hän kyllä ymmärtää sinunkin jännityksesi, sillä hänhän on kiinnostunut sinusta ja varmaan myös rakastunutkin.
Mutta juuri puhelinsoitto voisi olla helpoin tapa aloittaa. Ja jos pystyt hänelle kertomaan jännityksestä, niin se olisi hienoa. Sillä hän varmaan käsittää sen, että sehän on juuri selvin merkki siitä, että olet todella paljon kiinnostunut hänestä.
Etkö olekin huomannut, että jännitystä ei niinkään ole silloin, kun on tekemisissä pojan kanssa, johon et ole ihastunut. Vaikka hän olisi tosi hyvä ystävä ja mukava tyyppi, niin ei sinua jännitä hänen kanssaan. Mutta kun tulee kohdalle tämä ihastuksen kohde, niin johan alkaa jännittämään.
Itsellä nämä ajat kyllä ovat jo takanapäin(tukevasti aviossa), mutta kyllä ne jutut vielä mielessä on. Kaikilla varmaan on tähän asiaan liittyvää jännitystä. Toisilla vaan on enemmän ja toisilla vähemmän. Itselläni oli enemmän, mutta toisaalta, kun jotain lopulta uskalsi, tunne oli todella mahtava. Mä tein sen, tämähän onkin kivaa.

Taisi tulla jo liiankin pitkä tarina.

Tsemppiä sulle kuiteski!!!

Moi,
En tiedä , kuuluuko tämä juttu vastaukseksi tähän sinun jännittämisjuttuun, taidat olla senverran nuori.
Joskus jännitys ja pelko johtuvat oikeasti jostain. Tässä mun story:
Yksi mies oli ihastunut minuun. Olin tuolloin 26-vuotias. Tapasimme kylän lähes ainoassa diskossa ja tää kaveri kertoi kaikkea miten haluis tutustua muhun yms. Sitten kun me tanssittiin, kiinnitin huomiota siihen että hän halusi mun ottavan silmälasini pois, kun olen muka paremman näköinen ilman. Myöhemmässä vaiheessa sain ihailua hoikasta/upeasta vartalostani (174cm/51 kg) ja perään kommentin, että minun pitäsi varoa vanhetessani lihomista. Kuvitelkaa !!!
Hälärini soivat päässäni jo tässä vaiheessa jonkun verran, mutta halusin uskoa että ne kommentit oli lapsellisia ja johtuivat jostain puheliaisuudesta tms. luonteenpiirteesta.
Aloin pitää miehestä ja alotin suhteen hänen kanssaan. Mutta vaikka kaikki olikin suurimmaksi osaksi ok, seksiä myöten, tunsin silti etten kelvannut hänelle sellaisena kuin oikeasti olen.
Tämä vaistonvarainen tunteeni oli kokoajan tosi vahva. Siitä johtui kasvava väsymys ja epäluulo, mitä aloin tuntea häntä kohtaan, samoin jännitin AIVAN SAIRAASTI joka kerran kun mies soitti mulle illalla ja halusi tavata. Ja joka kerran minäkin halusin tehdä treffit tämän sporttisen ja kiehtovankin ihmisen kanssa. Silti jotain oli vinossa.
En esim. kyennyt kertomaan suhteestani äidilleni, minkä nyt noin yleensä teen ja mikä on normaalia.
Kerran kysyin häneltä, miksi hän on minuun ihastunut ja onko syynä kenties se että muistutan hänen EX-vaimoaan, josta kaveri oli eronnut muutama vuosi ennen meidän juttuamme.
Olin vähällä saada naamalleni hänen käsistään, senverran lähellä ne kävivät. Että tällaista !!!
PELOTTI ja käteni tärisevät yhä kun kirjoitan tätä, 4 vuoden jälkeen!!!!

Olisiko tässä (en tiedä) senverran opetusta että jos tiedät olevasi herkkävaistoinen ihminen ja sinulla on jonkun seurassa pistelevä olo, silloin on syytä lähteä??? Joskus ihmisen kroppa on viisaampi kuin aivot ja tietoisuus.

En osaa auttaa sinua vain yhdellä totuudella. Minua ahdistaa myös. se liittyy siihen että tuntee vaikeaksi tunteiden näyttämisen. Rakastan niin monia ihmisiä, perhettä, ystäviäni ja rakkaitani mutta en osaa näyttää sitä. Kun päästän toisen lähelleni pelkään ja tärisen kuin vimmattu. Toisen ihoa vasten tuntuu avohaavalta. Tuntuu että kun päästän sen ihmisen siihen iholle olen kuin alaston ja se ihminen voi tehdä mulle mitä tahansa. kokemuksia löytyy, minua on käytetty hyväksi ja se sattuu. en osaa enää luottaa. tuo tunteettomuus johtuu myös kylmästä perheestä jossa tunteita näytettiin enemmän materialla ja kiertoilmaisuilla joskus, mutta ei koskaan kosketuksilla, ja kosketus on ainoa asia mitä olen jäänyt vaille. Sitten kun etsin sitä rakkautta syntyy mieletön ahdistus koska en pysty luottamaan. Minulla on myös sosiaalisten tilanteiden pelkoa. ajattelen liikaa mitä muut ajattelevat minusta, millaisena näen heidät, millaisena he näkevät minut? tutkin ihmisten reaktioita liikaa. ja ahdistus syntyy vaikka siitä että joku ei pidä minusta. loppujen lopuksi tiedän että sillä ei pitäisi olla väliä. ei voi miellyttää kaikkia. kun kumarrat yhdelle, pyllistät toiselle, mutta se vaivaa minua. olen ujo ja herkkä. onko se paniikkihäiriö, masennus..kyllä. pahin tautini on kuitenkin luulosairaus. sen sijaan että eläisin, etsin syitä olla elämättä. maailma on niin kaunis, ja minua inhottaa olla masentunut. itsetutkiskelu ja sairaalloinen vahtaaminen vain lisää oireita. Pitäisi yrittää välttää stressiä ja yrittää rentoutua. Nauttia elämästä . sitähän sen pitäisi olla, elämistä kuolemisen sijaan.