Ruokakassijako

Arvoisa ruuanjakaja; olinpa sitten minäkin ruokakassijonossa 10.7. ja sain mädän sipulin, homeisen minitomaattirasian, vetisen, haisevan tuorejuuston, homeisen leivän ja mustuneita salaatinlehtiä ja kysynkin nyt vaan, että söisitkö arvoisa ruuanjakaja itse tälläistä pilaantunutta ruokaa ?

Mihin perustuu se, että toisille annetaan enemmän ruokaa kassiin ja toisille vähemmän, näkyykö nälkä kenties naamasta vai eikö vaan naamavärkki satu miellyttämään arvoisaa ruuanjakajaa ?

"Kolehdin" kilautin kannuun minäkin sen mukaan mitä on varaa antaa ja silti kohtelu oli tälläistä !
28392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

missä ruvetaan käyttäytymään agressiivisesti hakijaa kohtaan, jos tämä ei osallistu hengellisiin tilaisuuksiin?

Äänestä
  • kun kerran kävin, mutta ruoka oli pilaantunutta. Toiste en mene, talvella saa kaupan roskiksesta tuoretta :)

    Äänestä

  • hengellisellä pohjalla toimivan avustustoiminnan periaatteisiin ? ketään ei voi väkisin pakottaa osallistumaan näihin tilaisuuksiin,aito uskovainen ihminen ei käyttäydy aggressiivisesti lähimmäistään kohtaan.

    Äänestä

  • aggressio kuulu kirjoitti:

    hengellisellä pohjalla toimivan avustustoiminnan periaatteisiin ? ketään ei voi väkisin pakottaa osallistumaan näihin tilaisuuksiin,aito uskovainen ihminen ei käyttäydy aggressiivisesti lähimmäistään kohtaan.

    ei sitten liene aito uskovainen ihminen.
    Kiitos valaisusta.

    Äänestä

myös suoraan ruuan jakajille. Ei homeista ruokaa saisi missään nimessä jakaa, sehän on terveydelle vaarallista. Itsellä ei ole kokemusta ruuanjakelusta, mutta voisiko olla niin että perheelliset saavat enemmän?

Äänestä
  • Kannattaa kokeilla toista "kassipaikkaa", siellä on kohtelu toisenlaista ja onpa ihan käyttökelpoista ruokaakin - pilaantunutta ei siellä jaeta !!

    Äänestä

ja nettiliittymän ja menisit ihan oikeaan kauppaan ostamaan ihan oikealla rahalla?

Äänestä
  • Vai olikse toisinpäin.

    Äänestä

  • sä oot VIISAS!!! kirjoitti:

    Vai olikse toisinpäin.

    vaan ihan vain kylmä totuus. Omaisuus muutetaan rahaksi, jollein muuten pärjää.
    Näin sen pitäisi olla, eikä niin, että hamutaan kaikenmaailman sossutukia ja ruokakasseja ja vingutaan vielä siitäkin, mitä ilmaiseksi saa.
    Katsos jos sinulla esim. on auto, niin kannattaa muuttaa sekin rahaksi, sinulla ei varmaankaan ole varaa pitää sitä. Tuskimpa silti ymmärsit yhtään mitään...

    Äänestä

  • viisautta kirjoitti:

    Olet elävä esimerkki sanonnasta "Tyhjät tynnyrit kumisevat kaikista kovimpaa".

    Äänestä

  • paremmin kuin sinä. kirjoitti:

    Olet elävä esimerkki sanonnasta "Tyhjät tynnyrit kumisevat kaikista kovimpaa".

    Vastauksestasi päätellen, et mitään, vänkäätkin kuin päiväkoti-ikäinen.
    Ja mikä pahinta laskua kertyy tyhjästä napinastasi, ja sinullahan ei ole millä maksaa kun ruokakin pitää hakea leipäjonosta. Myy se tietokone ja liittymä pois, jää rahaa vähän muuhunkin, kirjastossa voit sitten käydä netailemassa ja valittamassa märäntyneistä kananmunista. ;D

    Äänestä

  • ymmärsit??? kirjoitti:

    ajattelukyvytön idiootti. Olet varmasti kopioinut kommenttisi muilta
    palstoilta, koska luulet niiden olevan fiksuja.

    Mutta niinhän tyhmät ihmiset joutuvat tekemään. Ehkä ikä tuo sinulle
    aikanaan edes hiukan viisautta, mutta en menisi luottamaan siihen liikaa.

    ps. en ole aloittaja..

    Äänestä

  • harvinaisen kirjoitti:

    ajattelukyvyttömyyttä se on, jos muuttaa omaisuuttaan rahaksi, jotta tulee toimeen, tai karsii kuluja kuten nettiliittymä? Mikä tässä asiassa tekee minusta idiootin? Uskotko, etten ajattelukyvyttömänä pystyisi tekemään 200 000 liikevaihtoa vuosittain ja vieläpä lomauttamatta/irtisanomatta työntekijöitäni.

    Äänestä

  • mitä ihmeen kirjoitti:

    ei tehdä 200 000 euron liikevaihtoa, tai sit joku on ajatellut
    hommat puolestas, ja sä vaan kuorit kermat päältä.

    Et osaa ajatella edes kahta siirtoa eteenpäin..

    Äänestä

  • sun ajattelukyvylläs kirjoitti:

    ei tehdä 200 000 euron liikevaihtoa, tai sit joku on ajatellut
    hommat puolestas, ja sä vaan kuorit kermat päältä.

    Et osaa ajatella edes kahta siirtoa eteenpäin..

    sovitaan näin. Hyvää yötä.

    Äänestä

  • muutaman kuukauden, entä sen jälkeen? sitten kun koko omaisuus on myyty, niin?
    onko jossain laissa määrätty että pitää myydä omaisuutta, paitsi jos omistaa ökyveneitä, volvoja, tai huviloita. tietsikka ja känny kuuluu nykyään peruskamaan kuten telkku ja radiokin.

    Äänestä

  • KKKKKKKKK kirjoitti:

    sovitaan näin. Hyvää yötä.

    Mut tosiasia on et jos sulla on tehomylly kotona ja vähintäs kymppimeganen yhteys, ni ei kaikilla netin käyttäjillä silti tarvi olla samoin.

    Jollakin voi olla vanha koneenromu kotona, josta myymällä voi saada muutaman
    kympin, mikäli joku yleensä huolii.
    Ja tuo mokkulayhteys luullakseni on halvimmillaan kympin kuussa; ei noilla summilla kenenkään taloutta pelasteta.

    Äänestä

  • pärjäisi kirjoitti:

    muutaman kuukauden, entä sen jälkeen? sitten kun koko omaisuus on myyty, niin?
    onko jossain laissa määrätty että pitää myydä omaisuutta, paitsi jos omistaa ökyveneitä, volvoja, tai huviloita. tietsikka ja känny kuuluu nykyään peruskamaan kuten telkku ja radiokin.

    vaan ja leipäjonoon, siitä se talous kohenee ja tukipäivinä alkoon. Siitä se talous lähtee nousuun. Ei ihme,et suomes o kauheet verot ku kaiken maailman laiskamatoja elätetään. Sit viel kehdataa valittaa ku jotai saa :(

    Äänestä

  • ja hyvää yötä.. kirjoitti:

    Mut tosiasia on et jos sulla on tehomylly kotona ja vähintäs kymppimeganen yhteys, ni ei kaikilla netin käyttäjillä silti tarvi olla samoin.

    Jollakin voi olla vanha koneenromu kotona, josta myymällä voi saada muutaman
    kympin, mikäli joku yleensä huolii.
    Ja tuo mokkulayhteys luullakseni on halvimmillaan kympin kuussa; ei noilla summilla kenenkään taloutta pelasteta.

    ZZZZZZZZZZZZZZZZZ.

    Äänestä

  • sossuun kirjoitti:

    vaan ja leipäjonoon, siitä se talous kohenee ja tukipäivinä alkoon. Siitä se talous lähtee nousuun. Ei ihme,et suomes o kauheet verot ku kaiken maailman laiskamatoja elätetään. Sit viel kehdataa valittaa ku jotai saa :(

    pitäs olla kiitollinen siitä että saa ilmaseks syömiskelvotonta ruokaa,
    ja saa "kunnian" raahata ne omaan biojäteastiaansa.

    Sä voit mennä hakemaan niitä mätiä tarvikkeita sieltä ja popsia
    ne jos haluat. Tuu tänne sitten kehumaan kuinka kiitollinen olet
    kun sait ne ilmaiseksi.

    Äänestä

odoitit?

Äänestä
  • kukas nyt gourmeeta odottaisikaan,vaan syömiskelpoista ruokaa...

    Äänestä

tuollaisen käytöksen kohteeksi.

Se on tätä kun köyhillä nousee "valta" korvien väliin.
Itse on ensin vuosikausia valitettu sosiaalitoimen, ym. epäoikeudenmukaisuudesta,
mutta kun sitten saadaan hiukan "valtaa", niin kohta ollaan näyttämässä
muille miten sitä oikein voikaan käyttää.
Sitä kuuluisaa oikeudenmukaisuutta ei näy ainakaan omassa toiminnassa.

Muiden köyhien ei anneta kerätä pulloja tai tölkkejä,
yritetään pakottaa kävijät mukaan omaan "lahkoon",
lyödään kassi täyteen syömiskelvotonta tavaraa..

Ehkä kaupungin ei pitäisi tukea enempää tällaista toimintaa..?

Äänestä

Jeps, onhan niissä kasseissa välillä vanhojakin ruokia, mutta pääasiassa itsellä ihan positiiviset kokemukset. En sitten tiedä vaihteleeko tuoreus jakopaikan mukaan.

Hmm.. Aika kommentteja tässäkin ketjussa. Huomaa, ettei kaikki ymmärrä, että joidenkin elämä on muutakin kuin uraputkea, eikä välttämättä johdu itsestä. Kyllä teillekin voi vielä joskus iskeä se burn out tai työttömyys. Eikä köyhällä riitä loputtomiin myydä omaisuutta ja harva lapsiperhe esim. pärjää täysin ilman puhelinta ja autoa. Yrittäkää itse edellä.. Ja nukkukaa yönne hyvin, kun kerran voitte..

Äänestä
  • vastaan:

    kyllä, elämäntilanteet muuttuu, aina ei tiedä mitä seuraa.

    mutta ei silti kannata kovasti valittaa laadusta, jos ei ole muuta sen eteen tehnyt, kuin noutanut!

    Äänestä

  • kommenttiin kirjoitti:

    vastaan:

    kyllä, elämäntilanteet muuttuu, aina ei tiedä mitä seuraa.

    mutta ei silti kannata kovasti valittaa laadusta, jos ei ole muuta sen eteen tehnyt, kuin noutanut!

    Ymmärrän kyllä sanomasi, muttei köyhillekään mielestäni ole kohtuullista antaa pilaantunutta ruokaa. Eikä kenellekään. Ei sitä vankiloissakaan tarjoilla.. Sitä vartenhan ruokakasseja kuitenkin jaetaan, että varattomat saisivat ruokaa. Ei siksi, että päästäisiin eroon jätteistä.. Siinä ero.

    Äänestä

  • jonottaja kirjoitti:

    että jo pilaantuneet ruokatarvikkeet kuuluisivat roskikseen, sillä eihän ole mitään järkeä jakaa jo pilaantunutta ruokaa, kukahan nykypäivänä ostais vanhaa tietsikkaa ja vanhasta autostakaan ei paljon nettoa, jospa puskaradion kautta kiirisi tieto ruuan jakajille, että plokkaisivat joukosta pilaantuneet ruokatarvikkeet pois - ei köyhän ja työttömän tarvitse sentään pilaantunutta ruokaa syödä.

    Äänestä

Yhden kerran oon tollasessa jonossa ollut, enkä sinne nyt kovin suurin odotuksin edes mennyt. Eli en mitään ihmeitä odottanut saavani, vaan ihan just jotain perusjuttuja..leipää, ehkä jauhoja, puurohiutaleita, makaronia tms.. mutta tosiaan koko kassillisesta, jota ne lappasi sinne VAIN MAITOPURKKI oli tuoretta. Koko muun kassin sisällön joduin heittämään kotona suoraan roskikseen. Joten tosi hyödyllistä toimintaa. En tiedä, luuleeko ne et ihmiset on sokeita, eikä näe mitä kassiinsa saavat. Ja mulla oli silloinkin nälkä, mutta päätin, että mielummin olen ilman ruokaa, kuin syön jotain läpimätää sontaa. Kerään vaikka sit tyhjiä pulloja, että saan hernekeittopurkin kaupasta, vaikka se ei mitään herkkua ole myöskään, mutta onpahan ainakin tuoretta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

päivä pilallako kirjoitti:

Arvoisa ruuanjakaja; olinpa sitten minäkin ruokakassijonossa 10.7. ja sain mädän sipulin, homeisen minitomaattirasian, vetisen, haisevan tuorejuuston, homeisen leivän ja mustuneita salaatinlehtiä ja kysynkin nyt vaan, että söisitkö arvoisa ruuanjakaja itse tälläistä pilaantunutta ruokaa ?

Mihin perustuu se, että toisille annetaan enemmän ruokaa kassiin ja toisille vähemmän, näkyykö nälkä kenties naamasta vai eikö vaan naamavärkki satu miellyttämään arvoisaa ruuanjakajaa ?

"Kolehdin" kilautin kannuun minäkin sen mukaan mitä on varaa antaa ja silti kohtelu oli tälläistä !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu