Niin paljonko syksyllä aloitetaankaan sinne loimaanportin sillan kupeeseen sitä liiketilan ja teollisuuden rakentamista?
Aikoinaan hölynpöly-yhtiön mainoksissa väitettiin verorahoilla, että "lähes" 40% olisi 2009 loppuvuodesta perustusrakennusvaiheessa.
Epäilin sitä silloin julkisesti ja kirjoitin tännekin. Juttu meni haistatteluiksi ja Eniro pyyhi sen pois. Miten menee nyt?
Aikoinaan hölynpöly-yhtiön mainoksissa väitettiin verorahoilla, että "lähes" 40% olisi 2009 loppuvuodesta perustusrakennusvaiheessa.
Epäilin sitä silloin julkisesti ja kirjoitin tännekin. Juttu meni haistatteluiksi ja Eniro pyyhi sen pois. Miten menee nyt?
Vastaukset 9
Vanhimmat
uutta tavarataloa ja toista aletaan laajentamaan, lisäksi iso Euromarketti. Asukkaita siellä noin tuhat enemmän kuin Loimaalla missä ei edes rähjäistä S-markettia saada uudistettua. Mistähän se kiikastaa.
Jospa se on ollut loimaalaisille pelkkä hätävale alusta alkaen. Saatiin tuttavien tai sukulaisten firmoille poltettua muutama kymppitonni "markkinointiin ja mainontaan" verorahaa.
Forssassa on kyllä Tammela ja Jokioinen mukaanluettuna noin 30 000 asukasta. Eli aika paljon suurempi.
loimaalaisetkin siellä käyvät, kun lähempänä ei ole kunnollista tavarataloa
Lapiollstakaan maata ei ole kaivettu uusien uljaiden rakennelmien alta. Puheet, videot ja höpinät olivat suuria, kun ne tehtiin verorahoilla, kuin amerikassa, jossa kaikki on suuta ja parasta. (hyvähyvä Kopu ja lammaslauma!)
Uskon, että joulupukki voi ajella Petteri Punakuonon kanssa vapaasti "Loimaanportin" pohjoisilla alueilla loppuvuodesta. Ei siellä ole silloinkaan luvattuja liikepalatseja tai huumaavia kauppakeskuksia. Mistä ne sinne ilmestyisivät? Kuka ne sinne kustantaa ja kuka tarvitsee? Luuleeko loimaalaiset, että turkulaiset ja tamperelaiset alkaa käymään "kirkolla kaupoissa?"
Ellei tänne tule, mennään sitten vaikka Forssaan. Tosin ei Myllyynkään kesällä kestä ajaa paljonkaan pidempää aikaa
Huomasin, että markettien alueen kaava-asia on kaupungin kotisivuilla laitettu nähtäville. Tuosta voisi päätellä, että asia on etenemässä.
Se nyt vielä puuttuisi, jos ei kaavaakaan jo miljoonia maksaneelle alueelle yritettäisi.
Kyllä se on täysin mahdollista. On niin paljon kiireellisiä kaavoja Mellilään, Venäjälle, Virttaalle, Kurittulaan, Onkijoelle ja Palojoelle.