En ajo enään koskaan ottaa tai ostaa sellaista elukkaa kuin kesyrottaa kun ne ovat niin sairaita yksilöitä luonteen ja fyysisten ominaisuuden puolesta.Johtuu kai siitä kun kasvattajat kasvattavat väri eläimiä.Kun pitä kasvattaa kauneuden takia niin luonne ja fyysiset rappeutumat lisäntyy.
yst.terv.entinen nappisilmä
yst.terv.entinen nappisilmä
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ikävää että ajattelet noin. Totta kuitenkin on, että rotilla on suhteellisen paljon kaikkia sairauksia. Mutta niinhän on myös kissoilla ja koirilla ja monilla muillakin eläimillä, jalostus tuo mukanaan ongelmia terveyteen ja joskus jopa luonteeseen.
*koputtaa puuta* Onneksi omat rottani ovat aina olleet terveitä, jos ei lasketa pienissä kähinöissä tulleita naarmuja ja ulkoloisia. Tosin rottani ovatkin aivan "kotirottia", eli eivät suunnitelmallisen kasvatuksen tulosta. Toki mielestäni suunnitelmallinen kasvatus on hienoa työtä ja en missään nimessä tuomitse sitä, mutta kuten sanottua; jokaisella asialla on varjopuolensa.
Rottien jalostuksessa pääpaino on terveydessä ja luonteessa. Kasvattajat eivät teetä poikasia huonoluonteisella ja/tai sairaalla rotalla. Toki värit/ kuviot vaikuttavat, mutta toisaalta ne ovat toissijaisia kun arvioidaan rotan jalostusominaisuuksia. Hyvä luonne on rotan lemmikinominaisuuksista ykkössijalla.
Kauneus on toisaalta katsojan silmässä, mutta vihaisen rotan hampaat siihen koskevan kasvattajan sormessa. Hyvänkokoinen ja -värinen (& -kuvioinen) rotta ei tule saamaan jälkeläisiä, jos se on agressiivinen.
Tiedän tapauksen, jossa kasvattaja piti kaksi hyväkuvioista poikasta itsellään. No, seitsenviikkoisena molemmailta paljastui häntäknikki. Näitä rottia ei käytetty jalostukseen.
Itse olen hankkinut kaikki tähänastiset rottani neljältä eri kasvattajalta enkä ole pettynyt. Kaikki ovat olleet mitä ihanimpia luonteita ja vaikka kahden elämä on jäänyt lyhyeksi, en silti syytä siitä kasvattajia.
Itse kritisoin eläinkauppoja, ne saattavat tehtailla poikasia miten sattuu eikä terveyteen eikä luonteeseen kiinnitetä huomiota. Poikasia ei aina käsitellä riittävästi, joten ne ovat hyvin usein arkoja ja purevia. Osa ei koskaan kesyynny. Kasvattajat käsittelevät poikasia ensimmäisestä päivästä lähtien, joten ne tottuvat taatusti ihmisiin. Minua eivät ole poikaset aristelleet, mitä nyt on ollut uudenoudon paikan ujostelua, mikä sekin on karissut muutamassa päivässä rottien kotiutuessa.
Eläinkaupat saattavat myös ostaa eläimensä tukuista, joihin poikase tulevat avan liian nuorina. Esim. Hollannissa on kasvattamoja, joissa eläimiä voi olla 20 000-30 000 kipaletta. Aamuisin kerätään purkeista (asumuksista, jotka eivät ole juuri kenkälaatikkoa isompia) kuolleet pois ja ruokitaan loput. Poikaset erotetaan emostaan juuri silmänsä avanneina (rottien kohdalla pariviikkoisina, kun ne saisi vieroittaa aikaisintaan 4-viikkoisina, luovuttaa 5-viikkoisina) ja lähetetään eläintukkuihin. Sieltä tulee Suomeenkin paljon rottia, jotka saattavat eläinkauppaa tullessaan olla 3-viikkoisia. Näillä rotilla ei ole hyviä mahdollisuuksia elää pitkää elämää.
Vertaile näitä kahta mallia ja mieti vielä kerran, onko kasvattaja sittenkään niin paha kuin tukkueläintuottajat. Itse olen kasvattajiin tyytyväinen nyt, olen ollut aiemminkin ja tulen luultavasti olemaan vielä pitkään.
http://www.geocities.com/leenanrotat
on surullista että ajattelet noin, itselläni on ollut kesyrottia kahdeksan vuoden ajan ja kaikki ovat olleet kilttejä ja ihania persoonallisuuksia. ehkä niinsanotuissa "vahinkopoikueissa" on vähemmän genettistä perimää sairauksiin jne, muutama rottani on ollut vahinkopoikueesta. toivottavasti löydät itsellesi sopivan lemmikin, omia pikku rattuksiani en vaihtaisi pois mistään hinnasta! ai niin, aikomus ilmaistaan sanomalla aio=)
Niin.... Rotan ikä on keskimäärin sen pari vuotta. Reilun vuoden ikäisenä saattaa siis tulla vanhuuden oireilua, kuten minun rotilleni. Rotan elimistön vastustuskyky heikkenee ja voipi tulla niitä kasvaimia ja jalkavaivoja. Omilleni on tullut reilun vuoden ikäisenä paiseet takajalkoihin ja aivan ennen kuolemaa takajalat ovat halvaantuneet. Rotan lyhyt elämä saa aikaan tunteen, että rotta on sairas ja kipeä koko elämänsä ajan.....? Tiedä häntä, mutta niin voisi tulkita... Muuten minun rottani ovat olleet ihania ja rakastettavia eläimiä ja TERVEITÄ nuorina.
Jos ajatellaan että ihminen elää 80-vuotiaaksi (hyvässä lykyssä!!), niin rotan puolivuosi on aina sen 20-vuotta. Niitä puolivuosia mahtuu kahteen vuoteen yhteensä neljä. 4 x 1/2-vuotta = 2-vuotta............. Hmmmmm.... Käykö päinsä..? Kyllä käy!
Sinun kannattaa harkita vaikka marsua, se elää terveenä jopa 6-vuotta! Ehkä enemmänkin.. Lemmikkinä se ei MINUN mielestäni kuitenkaan vedä vertoja kesyrotalle ;D
Ei rotta vielä 2-vuotiaana välttämättä vanhus ole. Esim. omista rotistani Mindy eli 27 kk ja oli vielä viimeisinä päivinään pirteä teräsmummo. Tähän mennessä vanhin rottani Kassu (ehti 30 kk ikään) oli myös reilusti yli 2-vuotiaaksi reipas. Siskonsa kuoltua (28 kk iässä) rottapolo kuitenkin väsyi, mutta silti oli lauman johtaja kuolemaansa asti.
Sitten se mitalin kääntöpuoli... Miimu kuoli jo 13 kk iässä, mutta sen annoin mennä, koska se olisi joutunut elämään koko elämänsä yksin enkä halunnut kiduttaa supersosiaalista ötökkääni. Juho kuoli 13,5 kk iässä lymfoomaan (kasvainsairaus) vain viikon ankaran sairastamisen jälkeen. Nyt sen veli Tomi (18,5 kk) on pikkuhiljaa tekemässä lähtöä. Viikonloppuna löytyi pahalta vaikuttava kasvain, tällä viikolla vien tietenkin eläinlääkäriin... Patteja on ollut jo elokuusta lähtien, ennen kuin se täytti vuoden, mutta tämä vaikuttaa vakavammalta kun on kivikova. Aika näyttää... Mutta se tuskin tulee elämään edes sitä kahta vuotta.
Rottien iät voivat siis vaihdella hyvinkin paljon riippuen niiden saamasta hoidosta. Gisela Bullan kirjasta peräisin oleva tieto, että rotat elävät harvoin yli kahta vuotta, on todellakin väärä. Jos ostaa rotat eläinkaupan huonoista oloista, jonne ne ovat päätyneet Hollannin kasvattamoista (ks. edellinen viestini), ei niille voi odottaa pitkää ikää. Kasvattajien rotat elävät yleensä kauemmin, joskin sekin vaihtelee. Omani ovat aina tulleet kasvattajilta, eläinkauppoja en halua tukea.
Harvoin rotlle tulee vanhuuden oireita reilun vuoden iässä, riippuu toki hankintapaikasta. Omistani on vanhuus alkanut näkyä aikaisintaan 16 kk iässä ja kuten sanoin, Mindyä ei voinut edes viimeisinä päivinä kutsua vanhukseksi.
Itse lasken, että rotta on vuoden iässä n. 35-vuotias ihmisen ikää. Tällöin 2-vuotias on 70 vuotta, minkä tiettävästi suurin osa ihmisistä saavuttaa Suomessa (kuten monet rotat saavuttavat kahden vuoden iän). Tämän jälkeen puoli vuotta on n. 15 vuotta eli 30 kk ikäinen rotta on ihmisen iässä 85 vuotta. Tämän jälkeen ihminenkin on todella vanhus, samoin rotat. 3 vuotta ei ole rotalle mahdoton ikä, joskin harvinaisempi. Samoin on 100-vuotiailla ihmisillä. Tämän ylikin on mahdollista niin rottien kuin ihmistenkin päästä, mutta aina vain harvemmat yltävät korkeampiin ikiin (miten tuo sana taipuu...).
Rotan ikää on vaikeaa määrittää ihmisen iässä enkä siihen oikeastaan edes kannusta, mutta tämä on oma tapani ja yleensä toimii varsin hyvin.
http://www.geocities.com/leenanrotat
Minä ostin rottani kasvattajalta ja olen ollut valintaani hyvin tyytyväinen sillä omat poikani ovat olleet kiitettävän terveitä.
Toinen poitsu on 16kk ja toinen 15kk. Ja toivon että terveinä pysyvätkin. Rottieni koko tosin hieman huolestuttaa, pojat ovat jo rakenteeltaan aika isoja mutta luulen että niille on tullut vähän ylipainoa..
Syötän herroille pääasiassa puuroa siemeniä ja vihanneksia, kerran pari viikossa vaihteluksi makaroonia,hedelmiä tai koirannappuloita.Joskus harvoin kypsää kanaa tai jauhelihaa. Mistä kannattaisi karsia rottien painon hallitsemiseksi?
Kesyrotat ovat todella helppoja sairastumaan eri taudeille (on kokemusta) mutta luonteeltaan ne ovat ihania ja uteliaita ja jokaisella on oma luonna :)
Nimimerkki Nappisilmä kirjoitti tänne, että kesyrotat ovat jotenkin sairaita! Eivät varmana ole. Kesyrotat ovat erittäin suloisia ja älykkäitä (ja sosiaalisia) lemmikkijyrsijöitä. Kerroit, että olit ottanut rottasi kasvattajalta (" kasvattavat väriyksilöitä"). Mikäkähön kasvattaja tämä mahtoi olla? Kannattaisi lemmikkiä ottaessa katsoa, että paikka, josta lemmikin hankkii, on laillinen ja hyvä koti. On paljon hyviäkin kasvattajia, jotka myyvät erittäin ihania rottia! Kannattaisi olla syyttelemättä KAIKKIA rottia, jos on itse ottanut rotan kasvattajalta katsomatta ja välittämättä, millaiset olot rotilla on. Luonne riippuu kasvattajasta. Ei rotta sairas ole, jos se ei halua syliin, kun sitä pidettiin kädessä viimeksi vuosi sitten! äLYTÖNTÄ!