Ei tällä palstalla tarvitseisi jatkuvasti kiistellä jokaikisestä piratismiin liittyvästä asiasta, jos jokainen vain ottaisi järjen käteensä ja ostaisi kaupasta mitä tarvitsee eikä laittaisi niitä sitten nettiin! Voisishan tämän saman viestin tietenkin laittaa monille muillekin palstoille vain vähän eri muodossa...
Miksi pitää olla piraatti?
En ymmärrä!
13358
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
maailmasta, kun nälkäiset vain kävisivät supermarketeissa ostamassa ruokaa???
ja voi käydä siellä marketissa. Siellä muuten myydään musiikkiakin.
Minusta on jännää että sille varastamiselle haetaan oikeutusta, kun voisit ottaa lusikan käteen ja tuottaa sitä musiikkia itse niin, että siitä ei "ryöstömonopolipahafirma" vie 98% hinnasta omaan taskuun.
jos en musiikin ottaa netistä niin se on rahaa pois silti siltä musiikin tekijältä. Se on silti siltä rahaa pois vaikka se sais rahaa keikkapalkkioista ja t-paidoista.
Hararen kaupungin fattaossu?
Eikä kopiointi ole kenenkään taskusta pois, köyhä kun ei sitä rahaa kumminkaan siihen pane.
Mitä oli ennen äänen kopiointi- ja monistuslaitteita? No livemusiikkia tietenkin. Eikä kukaan valitellut piratismista. Trubaduurit ja yhtyeet ansaitsivat leipänsä esiintymällä maksavalle yleisölle ihan itse. Äänen monistusyhtiöt eivät silloin tienanneet senttiäkään.
Nyt artisti saa Cd-levynsä hinnasta 4% itselleen eli melkein ei mitään. Levy-yhtiöt, verottaja + muut siipiveikot saavat 96% jokaisen Cd-levyn hinnasta eli artistin luovan työn tuloksesta. Kympin Cdstä se tekee 9,6 euroa. Ei vaikuta siltä, että piratismi olisi törkeää artistin ryöstämistä. Se on levy-yhtiöiden eli artistin siipiveikkojen "törkeää ryöstämistä". Tätä ei tyypillisesti kerrota kun piratismia uutisoidaan. Johtuu varmaan siitä, että siipeilijän eli toisen työn hyödyntäjän ryöstämistä ei nähdä kovinkaan pahana asiana kansan keskuudessa. :)
Ehdotukseni on, että artistit yhdessä perustaisivat nettiin kattavan musiikkimyymälän, josta voi ilman suuria ylimääräisiä kuluja ostaa haluamansa kappaleen sillä hinnalla minkä artisti saa Cdllä myydystä kappaleesta. Johan alkaisi kauppa käymään. 40 senttiä tai jopa 1 euro Cdltä menisi hyvin läpi, jos ostaja tietäisi koko rahan menevän artistille. Latausoikeuskoodeja voisi myydä supermarketeissa ja kioskeissa kuin bussien kertakäyttölippuja.
Vai onkos tällaisia systeemeitä jo viritelty maailmalla?
ei ainakaan sitten laita, kun se on jo kopiona hyllyssä.
Kyllä sitä tuli musiikkia ostettua köyhänäkin, mutta ei niin paljon kun sitten työssäkäyvänä
Aina kuule tekosyitä siitä, että eihän se artisti saa kuin hiluja myydystä musiikista ja kaiken vie suuri ja paha siipiveikko levy-yhtiö, joita edes tarvita mihinkään.
Jos itse ei osaa ajatella sen vertaa, että osaisi ajatella kriittisesti massan toistamia valheita, niin ei voi olla kovin fiksu.
Ensinnäkin artisteja ei kukaan pakota levy-yhtiöiden sopimuskumppaneiksi. Jos levy-yhtiöitä ei oikeasti tarvittais, niin tuskin kukaan artisti heidän kanssaan yhteistyötä tekisi. Mutta kun ongelma pn se, että harvalla aloittelevalla tai edes kokeneemmalla artistilla on varaa sellaiseen musiikin teon kannalta hyvinkin tarpeelliseen asiaan kuin levytysstudioon. Pelkän studion rakentaminen maksaa jo mansikoita, puhumattakaan itse levytksestä. Musiikin tekoon osallistuu lukuisia muitakin kuin vain levyllä soittava tai laulava artisti. Levyn äänitys, miksaaminen ja masterointi maksaa. Lisäksi artistit usein kaipaavat ulkopuolisia näkemyksiä musiikistaan, mukaan astuu tuottajia. Kun levy lopulta on valmis, sen tekoon on osallistunut lukuisia muita ihmisiä, joiden palkan se iso ja paha "täysin turha siipeilijä" levy-yhtiö maksaa, Ei siis artisti.
Levy-yhtiö myös omistaa studion ja on maksanut siitä paljon rahaa. Kun levy lopulta päätyy kauppaan levy-yhtiö on saattanut uhrata siihen kymmeniä tuhansia euroja, ja artistin osuus kustannuksista on sen sijaan hyvin pieni. Joten jos ja kun levy alkaa myydä on täysin luontevaa, että levy-yhtiö haluaa myyntituloista osuuden, joka ensinnäkin kattaa sen levyn teosta aiheutuneet kulut ja lisäksi tuottaa vähän voittoa eli sitä palkkaa tehdystä työstä ja uhratusta pääomasta. Artisti on kaiken tämän velkaa levy-yhtiölle, joten on täysin luonnollista että artistin osuus myynnistä on pienenpi kuin levy-yhtiön, pitäähän velka ensin maksaa takaisin.
Lisäksi konet levyt eivät olekaan mitään menestyksiä, joten niiden tuotot eivät edes kata kaikkia kustannuksia. Tällöin levy-yhtiö jää tapppiolle levyn osalta. Siksi niiden levyjen jotka myyvät, täytyy olla kalliimpia kuin vain sen cd-levyn valmistamiseen uhratun muovin hinta.
Jos levy-yhtiöitä ei olisi, aika mnelta artistilta jäisi levy tekemättä ja teiltä jäisi levy imuroimatta.
Koetapas kerätä kattava kokoelma esim. 70-luvun suomalaisesta rockista. Yllättävän äkkiä huomaat, että huomattava osa levyistä on täysin hävinnyt. Niitä myytiin alkuaankin niin vähän, että käytettyjä ei markkinoilla liiku. Kiinnostuneita ostajia olisi tuskin nytkään sen enempää eli levy-yhtiön ei kannata julkaista levyjä uudestaan. Lopputuloksena nauhat pysyvät levy-yhtiön holvissa, kukaan ei voi ostaa levyjä, mutta me harvat kiinnostuneet emme silti saa niitä kopioida. Verkkoon ilmestyneitä asianharrastajien blogeja on jahdattu, vaikka niistä ei ole minkäänlaista taloudellista tappiota kenellekään. Levyjähän ei ole ollut myynnissä ainakaan pariinkymmeneen vuoteen.
Kerro minullekin, jos jostakin kaupasta löytyy vaikkapa Woodoon, Scapa Flow'n tai Kummituksen levyjä. Ostan mielelläni normaalihinnalla alennusta pyytämättä. Mutta eihän meitä kovin monta tällaisesta kiinnostunutta ole.
> Kerro minullekin, jos jostakin kaupasta löytyy vaikkapa Woodoon, Scapa Flow'n tai Kummituksen levyjä. Ostan mielelläni normaalihinnalla alennusta pyytämättä. Mutta eihän meitä kovin monta tällaisesta kiinnostunutta ole.
Miten olis sellainen idea, että lähetät kirjeessä suoraan artistille puolet CDn hinnasta ja artisti allekirjoittaa ja postittaa sinulle todistuksen, joka oikeuttaa haluamasi CDn sisällön kopioimiseen internetistä? Voipa artisti itsekin kopioida omalta CDltään nuo kappaleet kirjeessä toimittamaasi muistitikkuun, joka palaa sinulle todistuksen kera?
Yhtyeet ovat jo hajonneet ja soittajatkin aika monessa tapauksessa kuolleet. Sen verran aikaa näiden mainitsemieni levyjen tekemisestä jo on. Tex Willer kysyi joskus, onko täältä ehkä postiyhteys helvettiin...
Artistilla ei yleensä edes ole mitään oikeutta sallia 70-luvun levyjen kopioimista. Tavallisesti säveltäjän/sanoittajan tekijänoikeuksia valvoo Teosto, jolta lupa pitäisi anoa. Lisäksi Gramexilta olisi saatava itse levyn kopiointilisenssi. Tässähän voisi olla jotakin järkeä, jos tarkoitus olisi julkaista erikoispainos jostakin levystä. Onhan noita jokunen tehtykin, mutta yksittäisen kopion kohdalla menettely on täysin tolkuton. Tietysti voi odotella 2020-luvulle, jolloin toissijaiset tekijänoikeudet vanhenevat ja pelkkä teostolupa riittää, mutta lobbaus on jo käynnissä levy-yhtiöidenkin suoja-ajan pidentämiseksi.
Toinen ongelma on se, että näitä levyjä ei ole olemassakaan CD-muodossa. Vinyylilevyn rippaaminen verkkoon vaatii selvästi enemmän työtä kuin CD:n. Vain harrastaja suostuu tekemään työn ilmaiseksi. Ammattilaisen tekemänä tuntityönä kustannus nousee ihan toisiin lukemiin kuin uuden levyn hinta. Ja alkuperäiskappalekin kuluu kopioinnissa.
Viimeinen ongelma on tietysti löytää se alkuperäinen levy, jonka voisi kopioida. Jos levyä on 30 - 40 vuotta sitten myyty vaikka viisisataa kappaletta, niistä ei enää kovin moni ole edes kohtuullisessa kunnossa. Levystä kiinnostuneita harrastajia voi nykyisin olla korkeintaan joitakin satoja, eli uudelleenjulkaisu tulisi olemaan taloudellisesti kannattamaton. Yhä useampi levy painuu lopullisesti unhoon, kun ne hyväkuntoisten kappaleiden omistajat eivät uskalla levittää tekemäänsä kopiota. Olen minäkin kopioinut harvinaisimpia omia levyjäni CD:lle, mutta yleiseen jakoon ei ole ollut kanttia laittaa. Kiitos kuitenkin niille, jotka ovat uskaltaneet.
Tällainen luovan työn tulosten lopullinen katoaminen on nykyisen tekijänoikeuslainsäädännön ruma kääntöpuoli. Vain vähäisellä osalla yli 10 vuotta vanhasta aineistosta on enää kaupallista arvoa ja se mitä ei kannata pitää saatavilla, häipyy vähitellen yleisön näkyviltä. Lääkkeeksi kelpaisi ehkä teosten pakollinen rekisteröinti, joka vaadittaisiin pitemmän suojan saamiseksi.
> Yhtyeet ovat jo hajonneet ja soittajatkin aika monessa tapauksessa kuolleet. Sen verran aikaa näiden mainitsemieni levyjen tekemisestä jo on. Tex Willer kysyi joskus, onko täältä ehkä postiyhteys helvettiin...
Jos ei artisti itse ole enää tavoitettavissa, niin varmaankin hänen perikuntansa tai perijänsä, jolle halutun kappaleen omistusoikeus on siirtynyt.
> Artistilla ei yleensä edes ole mitään oikeutta sallia 70-luvun levyjen kopioimista. Tavallisesti säveltäjän/sanoittajan tekijänoikeuksia valvoo Teosto, jolta lupa pitäisi anoa. Lisäksi Gramexilta olisi saatava itse levyn kopiointilisenssi. Tässähän voisi olla jotakin järkeä, jos tarkoitus olisi julkaista erikoispainos jostakin levystä. Onhan noita jokunen tehtykin, mutta yksittäisen kopion kohdalla menettely on täysin tolkuton. Tietysti voi odotella 2020-luvulle, jolloin toissijaiset tekijänoikeudet vanhenevat ja pelkkä teostolupa riittää, mutta lobbaus on jo käynnissä levy-yhtiöidenkin suoja-ajan pidentämiseksi.
Tarkoitatko, että artisti on menettänyt omistusoikeutensa omaan musiikkiinsa ja hän ei saa myydä kopiota siitä kenellekään ilman jonkin siipeilijän eli välistävetäjän lupaa? Tuota on vaikea uskoa.
> Toinen ongelma on se, että näitä levyjä ei ole olemassakaan CD-muodossa. Vinyylilevyn rippaaminen verkkoon vaatii selvästi enemmän työtä kuin CD:n. Vain harrastaja suostuu tekemään työn ilmaiseksi. Ammattilaisen tekemänä tuntityönä kustannus nousee ihan toisiin lukemiin kuin uuden levyn hinta. Ja alkuperäiskappalekin kuluu kopioinnissa.
Olen ymmärtänyt, että musiikin vakavia harrastajia on paljon ja että heidän osaamisensa tuollakin alueella on ammattilaistasoa. Ei se voi olla kiinni ammattilaisen puutteesta.
> Viimeinen ongelma on tietysti löytää se alkuperäinen levy, jonka voisi kopioida. Jos levyä on 30 - 40 vuotta sitten myyty vaikka viisisataa kappaletta, niistä ei enää kovin moni ole edes kohtuullisessa kunnossa. Levystä kiinnostuneita harrastajia voi nykyisin olla korkeintaan joitakin satoja, eli uudelleenjulkaisu tulisi olemaan taloudellisesti kannattamaton.
Noin se varmaan on, mutta vakavia harrastajia riittää ja heillä on aikaa etsiä omista piireistään hyväkuntoisia vinyylejä, joista hyvän digikopion saisi. Tuntipalkoille ei pääse, mutta harrastaminenkin tyydyttää monia.
> Yhä useampi levy painuu lopullisesti unhoon, kun ne hyväkuntoisten kappaleiden omistajat eivät uskalla levittää tekemäänsä kopiota. Olen minäkin kopioinut harvinaisimpia omia levyjäni CD:lle, mutta yleiseen jakoon ei ole ollut kanttia laittaa. Kiitos kuitenkin niille, jotka ovat uskaltaneet.
Tähän auttaisi se ehdottamani artistin (tai perillisensä) myymä kirjallinen lupa, jonka kopion vastaanottaja maksaa.
> Tällainen luovan työn tulosten lopullinen katoaminen on nykyisen tekijänoikeuslainsäädännön ruma kääntöpuoli. Vain vähäisellä osalla yli 10 vuotta vanhasta aineistosta on enää kaupallista arvoa ja se mitä ei kannata pitää saatavilla, häipyy vähitellen yleisön näkyviltä. Lääkkeeksi kelpaisi ehkä teosten pakollinen rekisteröinti, joka vaadittaisiin pitemmän suojan saamiseksi.
Näin se on, jos tyydytään kaupalliseen levitykseen levy-yhtiöiden toimesta. Mielestäni artisti itse (tai perijänsä) voisi tuollaisessa tilanteessa aloittaa kopiointilupien myynnin julkisesti esim netissä. Edellyttäen tietysti, että hän ei ole menettänyt omistusoikeuttaan omaan musiikkiinsa.
Mitä enemmän tuota artistin itsensä myymää kopiointilupaa pohtii, sitä järkevämmältä se näyttää. Kun levy-yhtiöt lopettavat kaupallisen myynnin ja samalla maksut (4%) artistille (tai ne kutistuvat mitättömiksi), niin artisti itse voi vielä jatkaa kopiointilupien tai peräti digikopioiden myymistä esim siihen hintaan kuin hän itse saisi kustakin myydystä fyysisestä levystä. Ja jos artisti kyllästyy musiikkinsa myymiseen, niin hän voi julistaa sen jopa vapaaksi tavaraksi. :)
Hyvä syy on ettei voi aloittaa uutta keskustelua ellei olerekisterönyt käyttäjä. JOten UUsi sivusto on perustettu TÖRKY:FI
niin miksi en kopioisi niitä köyhille.
Ruokaa ja vaatteita kopioidaan jo nyt. Kyseessähän ovat merkkituotteiden väärennökset. Ja vaikka tällaisia kopioita jää viranomaisten käsiin, niitä ei saa jakaa kenellekään, ei vaikka tarvitsijat olisivat kuinka köyhiä hyvänsä. Myllyyn vain ja kaatopaikalle!
Mutta varmasti tarkoitit sitä, että jos ruuan ja vaatteiden kopionti olisi niin helppoa kuin muu "warettaminen", niin miksei kopiontia käytetä hyväntekeväisyyteen? Poistuisi nälkä ja kurjuus!
Jos ruokaa ja vaatetta voisi kopioida, meillä olisi Utopia jo nyt. Se mullistaisi kaiken. Mutta mitä kävisi maanviljelijöille ja räätäleille? Tarvitaanko heidän töitä enää? Jäisikö nuo alkuperäistuotteet harvalukuisiksi "eliittituotteiksi"? Vai tarvittaisiinko jatkuvasti hyvälaatuisia alkuperäisiä kopioden raaka-aineiksi? Uskoisin, että alkuperäisiä tuotoksia tarvitaan aina - mutta millä hinnalla, miten tuottajille maksetaan...
Ja jos ruokaa ja vaatteita olisi tarjolla rajattomasti, niin kuinka kauan riittäisi maapallo kaikille ihmisille. Rajaton lisääntyminen täyttäisi piaan koko maapallon!