Näitä on varmaan ennenki täällä ollut, mutta minäkin avaudun pahaa oloa helpottaakseni.
Halu perustaa perhe on ollut kova jo monta vuotta. Joten kuten olen sinnitellyt kaiken maailman syihin vedoten. Nyt halu saada lapsia on jo äärimmäisen kova, kun alkaa elämäntilannekin mielestäni olla kohdallaan lapsiperheen arkeen.
Ongelma vaan on siinä, että mieheni keksii aina vain uusia syitä, miksei aika olisi vielä hyvä. Rahaan liittyvät nämä kaikki syyt. Ymmärrän kyllä sen, että mukavampihan se olisi perhettä perustaa jos rahaa on enemmän, mutta... kyllä sitä vähemmälläkin pärjää. (Onko täällä muuten ketään, joka on elänyt minimiäitiyspäivä ym. rahoilla? Miten olette pärjänneet?)
Tilanteemme on se, että tällä hetkellä mies on keskitulosissa töissä ja minä lopettelen opintojani. Jos tulisin raskaaksi vaikkapa vuoden vaihteen tienoilla, ehtisin tehdä töitä reilu puoli vuotta (en paljoa, mutta jotain kuitenki. Alallani varmasti jotain lyhyttä pätkääkin irtoaisi, ainakin täällä päin töitä riittää). Mies on vaan nyt keksinyt, että saattaisi ehkä haluta opiskella lisää. Näihin jatko-opintoihin menisi varmaankin pari vuotta.
Minusta on hienoa, että itseään voi kouluttaa lisää niin halutessaan enkä missään nimessä voi enkä halua kieltää miestäni tekemästä niin. Mutta. Minusta ei myöskään ole reilua, että minun unelmani vedetään aina vain kauemmaksi odottamaan toteutumistaan. Etenkin kun tiedän perheen perustamisen onnistuvan pienemmilläkin tuloilla.
Niin, tämä monologini kiertää ympyrää. Voisin sanailla aiheesta itsekseni vaikka kuinka kauan. Taidan sen kuitenkin lopettaa tähän tältä erää.
Jos jollain on sanottavanaan jotain positiivista, asiasta tai toisesta, niin kiitän!
Halu perustaa perhe on ollut kova jo monta vuotta. Joten kuten olen sinnitellyt kaiken maailman syihin vedoten. Nyt halu saada lapsia on jo äärimmäisen kova, kun alkaa elämäntilannekin mielestäni olla kohdallaan lapsiperheen arkeen.
Ongelma vaan on siinä, että mieheni keksii aina vain uusia syitä, miksei aika olisi vielä hyvä. Rahaan liittyvät nämä kaikki syyt. Ymmärrän kyllä sen, että mukavampihan se olisi perhettä perustaa jos rahaa on enemmän, mutta... kyllä sitä vähemmälläkin pärjää. (Onko täällä muuten ketään, joka on elänyt minimiäitiyspäivä ym. rahoilla? Miten olette pärjänneet?)
Tilanteemme on se, että tällä hetkellä mies on keskitulosissa töissä ja minä lopettelen opintojani. Jos tulisin raskaaksi vaikkapa vuoden vaihteen tienoilla, ehtisin tehdä töitä reilu puoli vuotta (en paljoa, mutta jotain kuitenki. Alallani varmasti jotain lyhyttä pätkääkin irtoaisi, ainakin täällä päin töitä riittää). Mies on vaan nyt keksinyt, että saattaisi ehkä haluta opiskella lisää. Näihin jatko-opintoihin menisi varmaankin pari vuotta.
Minusta on hienoa, että itseään voi kouluttaa lisää niin halutessaan enkä missään nimessä voi enkä halua kieltää miestäni tekemästä niin. Mutta. Minusta ei myöskään ole reilua, että minun unelmani vedetään aina vain kauemmaksi odottamaan toteutumistaan. Etenkin kun tiedän perheen perustamisen onnistuvan pienemmilläkin tuloilla.
Niin, tämä monologini kiertää ympyrää. Voisin sanailla aiheesta itsekseni vaikka kuinka kauan. Taidan sen kuitenkin lopettaa tähän tältä erää.
Jos jollain on sanottavanaan jotain positiivista, asiasta tai toisesta, niin kiitän!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Itse olen sitä mieltä, että lapsi kannattaa tehdä sitten kun talous on vakaalla pohjalla. Itse en voisi kuvitella eläväni kaiken maailman tukien varassa.
Sossuhan aika hyvin elättää lapsiperheet, jotka ovat työttömiä (minulla ei vaan riittäisi kanttia olla siellä vinkumassa rahaa).
Minulla on kaveri, joka on työtön ja hänen avomiehensä valmistui vähän aikaa sitten, mutta miestä onnisti ja hän sai vakipaikan valmistumisen jälkeen. Lapsi heille syntyi vuosi sitten kun molemmat olivat vielä koulussa, kaverini oli juuri valmistumassa. Hyvin ovat kuitenkin pärjänneet, koska mies on välillä koulun ohella tehnyt töitä ja asuivat opiskelija-asunnossa eli vuokra ei ollut korkea.
itellä vähän sama tilanne. oon kyllä aika nuori (19) ja mies 25 mutta ollaan jo naimisissa, oma asunto ym ja vakityöpaikat. silti se mies keksii syitä miksi ei kannata hankkia lapsia vielä. :) sanoo joka kerta et "ehkä sitten parin vuoden päästä". oon monta kertaa itkeny hänelle asiaa kun tuntuu että sitten parin vuoden päästä tulee taas sama vastaus. en oikeen tie mitä tehdä... mulla on ollu aina semmonen olo että haluan lapsia kun oon aikuinen ja vaki työssä. oon hoitanu paljon mun kaverin lapsia ja aatellu että joku päivä mullakin on omia ihania pikku taaperoita ;)
en oikeen tie pitäiskö tässä nyt sit vaan miehen mieliks odotella pari vuotta.mut jos tilanne on sama parin vuoden päästä nii mitä sitten neuvoks?
sori, sä kaipasit positiivisia kommentteja..tää ei varmaan kauheesti lohduttanu ku purin omaa pahaa olooni :D
(ihme muuten miten paha olo voi oikeesti olla ton vauvakuumeen kanssa... oon ihan masentunu ja itkeskelen välillä.)
Raha ei tunnetusti tee onnelliseksi, mutta kyllä se elämää helpottaa.
Ystäväni oli mimituloilla, mutta hänen mies kävi töissä (keskitulot). He pärjäsivät ok. Jos mies sen sijaan opiskelee ja tulot on myös kovin pienet niin vaikeaa varmaan tulee olemaan. Ja miehen opiskelukin voisi ehkä kärsiä, jos on pikkuinen kotona?
Omat vanhempani oli hyvin pieni tuloisia niin kauan kuin muistan. Ja on jäänyt mieleen se ikuinen rahapula. En saanut pyörää, uusia vaatteita kuin harvoin, ei ollut varaa aina edes bussilippuun jne. Toisaalta opin sen, että raha ei kasva puussa jne.
Itse ajattelin aikanaan, että jos säästäisi pahan päivän varalle. Eikä tulisi niin tiukkaa. Me olemme vakitöissä ja ok tulot, mutta esim. asuntolainaa paljon. Onko teillä yhtään säästöjä? Sekin auttaisi. Tosin en tiedä miten se sitten vaikuttaa taas tukiin... Niin nykyään ainakin saa aika hyvin erilaisia tukia. En muista omien vanhempieni saaneen sossusta mitään. Tai sitten eivät hakeneet. Parasta olisi tietysti, jos pystyisi itse lapset elättämään. Mutta kyllä niitä tukia menee "huonompaankin osoitteeseen".
Onko mies varmasti muutoin valmis saamaan lapsia? Ettei tuo raha olisi jokin tekosyy? Tee hyvät laskelmat ainakin miten pärjäätte. Vaikka kaikkea ei voi suunnitella etukäteen tarkkaan.
Voi nyt ei tullut minultakaan mitään positiivista!
En voi kieltää, etteikö olisi helpompaa jos ei tarvisi kovin tiukalla budjetilla elellä. Tuntuu vaan, että sitä rahallisesti tarpeeksi hyvää aikaa saa odottaa niin kauan. Aina kun luulen, että sopiva aika lähestyy, ilmenee jotain, mikä lykkää sitä.
Olemme nuoriakin, tiedän. Joku sitä kyselikin. Minä olen vasta 23 ja valmistumassa vuoden vaihteen tienoilla korkeakoulusta, mies on 27 ja töissä. Häntä vain saattaisi kiinnostaa alkaa opettamaan omaa alaansa. Se tietäisi parin vuoden ammattiaineopettaja-opintoja. Yhdessä olemme olleet viisi vuotta, joista päälle kolme vuotta asuttu (virallisesti) yhdessä.
Mieheni kyllä haluaa lapsia, sitten joskus. Hänelle se ei tunnu kuitenkaan olevan niin tärkeä tai ainakaan "kiireinen" asia. Itse olen todella perhekeskeinen. En ole koskaan unelmoinut sen kummemmista kuin perheestä, hyvästä parisuhteesta, omasta kodista jne. Olen reissannut ja käynyt vaihdossakin ulkomailla opintojen puitteissa, lähinnä sen takia, että olen halunnut varmistaa, ettei myöhemmin tulisi sellaista tunnetta, että jotain on jäänyt tekemättä. Mutta aina vain mielessä on halu perustaa perhe.
Niin ja se piti vielä sanoa, etten todellakaan olisi sossusta rahoja hakemassa. Mietinkin vain, onko ylipäänsä hullua ajatella, että eläisimme minimi äiteys/vanhempainpäivärahalla lapsilisällä mahdollisesti yleisellä asumistuella miehen palkalla /opintotuella.
ON FAKTA, että lapsen kuukausittaisten pakollistenkin tarpeiden täyttämiseenkin menee rahaa enemmän kuin lapsilisä on per. kk. Saatika sitten, jos haluaisi ostaa jotain ylimääräistä (leluja tai lähteä käymään vaikka retkellä Puuhamaassa). Vauvan vaatteetkin ovat kovin kalliita nykypäivänä ja niitä pitää olla jatkuvasti yhtä kokoa suurempia. Tuo pikkuinen nyytti minkä synnärillä saa syliin, on jo kovin pian kasvanut yli niistä vauva vaatteista.
ON MYÖS FAKTA, että ei lasta rahalla kasvateta. Ei lapsi tarvitse rattaiden pohjalle säkillistä seteleitä tai edes upouusia rattaita. Eikä vaunuja tarvitse olla aurinko-, sade- ja loska kelille erikseen. Lapsi tarvitsee rakastavat vanhemmat, jotka opettavat ja ovat hyvänä esimerkkinä elämässä. Antavat läheisyyttä ja turvallisen sylin. Mitään tuota ei raha korvaa.
Vauva ikäisenä lapsi ei kuitenkaan osaa vielä vaatiakaan polkupyörää tai televisiota omaan huoneeseen. Tai uusia kenkiä ja kaupan kalleinta puuteria. Me vanhemmat osaamme antaa vauvalle sen mitä hän tarvitsee, eikä lapsi ymmärrä vielä silloin mitä kaikkea voisi olla. Tiukka rahatilanne kuitenkin heijastaa ehkä muihinkin perhehuoliin ja yleiseen kireään ilmapiiriin perheen sisällä. Se stressaa ja oma hyvinvointi kärsii jatkuvasta sinnittelystä taloudellisessa ahdingossa. Tuosta taas kärsii lapsi.
Jokatapauksessa kaikkine faktoineen olemme itse miehen kanssa päättäneet yrittää lasta. Olemme yhdessä keskustelleet läpi kaikki nuo asiat ja tulimme tulokseen, että yritämme saada perheenlisäystä. Molemmilla kova vauvakuume. =) Tilanteessamme moni varmasti odottaisi vielä muutaman vuoden, että molemmilla olisi ammatti. Me emme kuitenkaan aijo alkaa himmailemaan asian suhteen. Aina olisi kuitenkin jotain, mikä ei olisi täydellistä lapsen saamiselle. En näe syytä, että odottaisin kunnes me olisimme molemmat olleet vakitöissä vähintään viisi vuotta. Olisimme naimissa, asuisimme omakotitalossa, pihalla haukkuisi kultainen noutaja ja parkissa molemmille oma Mersu. Pohjimmiltaan olemme muutenkin hyvin vaatimattomia ja jokatapauksessa elämme onnellisuus periaatteella.
Ja jos nyt ajattelisi lapsen saavan alkunsa, niin elämä olisi varmasti kovin erilaista 10 vuoden kuluttua, kun lapsi jo vaatisi sillä verukkeella, että kun: "muillakin on". Olen kokenut hyväksi keinoksi elää hetki kerrallaan ja tehdä, kuin pojimmiltaan hyvältä tuntuu. Ei niin, kuin "kuuluisi" muiden mielestä tehdä. Kaiken on kuitenkin tapana järjestyä parhainpäin.
Tulipas pitkä sepustus. Aurinkoista kesän jatkoa!
Luulee että lapsi tarvitsee vain rahaa ja sen hienon farmariauton, jotta voidaan leikkiä sitä peheidylliä. Todellisuudessahan onnellinen lapsi tarvitsee turvallisen kodon ja aikaa vanhempiensa kanssa. Totta on kuitenkin se, että lapsia tehdään liian hätäiseen liian nuorena, samoin kuin mennään avioonkin. Ihme hätäilyä, osta kärsii lapsi, isä ja äiti.
Mun piti vastata, vaikka halusitkin positivisia kommentteja.e Minäkin halusin meidän parisuhteessa kovasti lapsia. Mieskin sanoi haluavansa, mutta aika oli myös hänen mielestään jollainlailla aina huono. Aika kului, eikä sopivaa aikaa tuntunut ikinä tulevan. Mulla alkoi tulemaan jo ikäkin vastaan. Lopuksi, kun aloin vaatimalla vaatimaan, että nyt se llapsi tehdään, niin mies jätti minut. Nyt ajattelen, että mjksi en pitänyt omista unelmista kiinni. Toivottavasti minulle ei ole myöhäistä saada lapsia(kohta 40v.). Älkää te tehkö samaa virhettä kun minä
Ensinnäkin kiitän kaikkia vastanneita. Sekä positiivisista, että negatiivisemmankin sävyn omaavista. Kaikissa oli totuujen jyvänen.
Sitten kerron tilanteemme tällä hetkellä. Keskustelua asiasta on käyty lisää. Mies on myöntänyt, ettei raha ole ainoa syy, vaikka osasyy onkin. Hän ei vain vielä halua lapsia (ja kaikkea sitä muuta, mitä minä olisin vailla. Avioliittoa ja kotia maan tasalla). Hän sanoo haluavansa nämä asiat kyllä, muttei osaa sanoa milloin. "Sitten joskus kun siltä tuntuu" kuulemma. Minä en kestä tällaista vastausta. Jos hän sanoisi jonkin konkreettisen asian, mikä pitäisi toteutua (esim. että oltaisi saatu säästettyä x euroa tms) tai tietyn ajan oli se sitten vuosi tai kaksi, voisin yrittää elää asia kanssa. Mutta "sitten joskus" on epämääräinen möykky, joka voi aina vain lykkääntyä kauemmaksi. Menee pari vuotta eikä vieläkään ole aika, menee vieläkin muutama vuosi eikä vieläkään ole oikea hetki. Loppujen lopuksi huomaamme, että vuodet ovat turhaan vierineet.
Siispä mietimme nyt, mitä kumpikin haluaa elämältä ja lähitulevaisuudelta. Jospa elämä olisikin niin yksinkertaista, että voisi todeta yhden ynnä yhden olevan kaksi. Vaan kun ei. Parisuhteessamme ei sinällään ole mitään vikaa, eikä kummassakaan yksilönä. Mutta tulevaisuuden unelmat ovat aika painava asia. Saa nähä miten käy.
Ensinnäkin kiitän kaikkia vastanneita. Sekä positiivisista, että negatiivisemmankin sävyn omaavista. Kaikissa oli totuujen jyvänen.
Sitten kerron tilanteemme tällä hetkellä. Keskustelua asiasta on käyty lisää. Mies on myöntänyt, ettei raha ole ainoa syy, vaikka osasyy onkin. Hän ei vain vielä halua lapsia (ja kaikkea sitä muuta, mitä minä olisin vailla. Avioliittoa ja kotia maan tasalla). Hän sanoo haluavansa nämä asiat kyllä, muttei osaa sanoa milloin. "Sitten joskus kun siltä tuntuu" kuulemma. Minä en kestä tällaista vastausta. Jos hän sanoisi jonkin konkreettisen asian, mikä pitäisi toteutua (esim. että oltaisi saatu säästettyä x euroa tms) tai tietyn ajan oli se sitten vuosi tai kaksi, voisin yrittää elää asia kanssa. Mutta "sitten joskus" on epämääräinen möykky, joka voi aina vain lykkääntyä kauemmaksi. Menee pari vuotta eikä vieläkään ole aika, menee vieläkin muutama vuosi eikä vieläkään ole oikea hetki. Loppujen lopuksi huomaamme, että vuodet ovat turhaan vierineet.
Ensinnäkin kiitän kaikkia vastanneita. Sekä positiivisista, että negatiivisemmankin sävyn omaavista. Kaikissa oli totuujen jyvänen.
Sitten kerron tilanteemme tällä hetkellä. Keskustelua asiasta on käyty lisää. Mies on myöntänyt, ettei raha ole ainoa syy, vaikka osasyy onkin. Hän ei vain vielä halua lapsia (ja kaikkea sitä muuta, mitä minä olisin vailla. Avioliittoa ja kotia maan tasalla). Hän sanoo haluavansa nämä asiat kyllä, muttei osaa sanoa milloin. "Sitten joskus kun siltä tuntuu" kuulemma. Minä en kestä tällaista vastausta. Jos hän sanoisi jonkin konkreettisen asian, mikä pitäisi toteutua (esim. että oltaisi saatu säästettyä x euroa tms) tai tietyn ajan oli se sitten vuosi tai kaksi, voisin yrittää elää asia kanssa. Mutta "sitten joskus" on epämääräinen möykky, joka voi aina vain lykkääntyä kauemmaksi. Menee pari vuotta eikä vieläkään ole aika, menee vieläkin muutama vuosi eikä vieläkään ole oikea hetki. Loppujen lopuksi huomaamme, että vuodet ovat turhaan vierineet.
Siispä mietimme nyt, mitä kumpikin haluaa elämältä ja lähitulevaisuudelta. Jospa elämä olisikin niin yksinkertaista, että voisi todeta yhden ynnä yhden olevan kaksi. Vaan kun ei. Parisuhteessamme ei sinällään ole mitään vikaa, eikä kummassakaan yksilönä. Mutta tulevaisuuden unelmat ovat aika painava asia. Saa nähä miten käy.
... ja tekstit tulivat useampaan otteeseen