Ei kyllä taida tänne osastolle ihan kuulua, mutta asiaan. Varaosaliikkeiden taso heittelee ainakin Porin suunnalla mielettömästi. Motonetin tietää varmasti jokainen ja se nyt vielä menettelee. Mutta sitten tämä Motormarket. Voi pyhä prkl. Kaksi kertaa olen kyseisessä liikkeessä käynyt ja molemmilla kerroilla joutunut tyhjin käsin lähtemään. Ei siinä mitään, jos ei yksinkertaisesti osia vaan löydy, mutta se miten asia ilmoitetaan asiakkaalle on jo toinen juttu. Molemmilla kerroilla suoraan sanoen jäänyt sellainen olo, että nyt asiakkaalle on v*ttuiltu pahemman kerran. Kyseisen liikkeen henkilökunta tuntuu olevan läpeensä täysiä muka-kaikkitietäviä mulkkuja. Vaikka mitä yrittää kertoa autosta, niin ei tieto kelpaa, eikä viitsitä edes yrittää kaivaa tietoa kyseisen auton osista. Harjavallan Kätsy ja Ilmari Mäkinen ovat taas niitä liikkeitä joissa asiakasta oikeasti palvellaan ja asian eteen nähdään edes vaivaa. Jos ei koneelta löydy tietoa, sitten kaivetaan se luettelo sieltä tiskin alta ja asiakkaan kanssa pähkäilleen, että voisiko se olla tämä tai tämä osa, mutta ei Motormarketissa. Siihen liikkeeseen en enää jalallani astu vaikka se olisi viimeinen varaosaliike koko maailmassa.
Vastaukset 10
- Joensuun Jussi
http://www.motormarket.fi/henkilokunta.htm
Kun kerran ovat noin siantuntijoiden näköisiä. - Kartsa50
Tosi on. Sitten on vielä Porissa se uskomattoman huono paikka siinä Halpa-Hallin vieressä. Palvelusta ei tietoakaan ja lehdessäkin valohoitotöillä koitetaan rahastaa asiakkaita. Siis kysynpähän vaan, että kuka maksaa vajaa 100 euroa siitä, että huoltamo ottaa takajarrupalat pois ja pistää takaisin, ei juma... Harjavallan Kätsystä olen aina saanut tavaran mitä tarvitsen, aina ei heti, mutta jos sen tarvitsee, niin usein heti seuraavana aamuna on jo. Kysymällä on löytynyt ihmeellisiäkin juttuja. Ketuttaa vaan nuo Motonetin tyyppiset paikat, joissa ei tiedetä mistään mitään, ei jaksa käydä niissä...
- Varaosamyyjä
Pakko vastata varaosamyyjänä, ei porilaisena sellaisena, että myös teitä asiakkaita on moneen lähtöön. Kun varaosaa haetaan, niin ei tiedetä minkä auton omistaa, rekisterinumerokin on hukassa.. auto on joku -95, eikai sen nyt niin väliä, samoja ne on kaikissa niissä malleissa, mutta myyppä väärä osa, niin ei enää ollakkaan niin joustavia ja höveleitä. Silloin kyllä muistetaan auton olleenkin itseasiassa -89 ja kaikki syy on osaamattoman myyjän.
Ohje siis asiakkaille - autoja on erillaisia - selvittäkää itse, millainen teillä on !
Auttaa paljon myös myyjää löytämään teille sen oikean osan. - sua on varoitettu
Varaosamyyjä kirjoitti:
Pakko vastata varaosamyyjänä, ei porilaisena sellaisena, että myös teitä asiakkaita on moneen lähtöön. Kun varaosaa haetaan, niin ei tiedetä minkä auton omistaa, rekisterinumerokin on hukassa.. auto on joku -95, eikai sen nyt niin väliä, samoja ne on kaikissa niissä malleissa, mutta myyppä väärä osa, niin ei enää ollakkaan niin joustavia ja höveleitä. Silloin kyllä muistetaan auton olleenkin itseasiassa -89 ja kaikki syy on osaamattoman myyjän.
Ohje siis asiakkaille - autoja on erillaisia - selvittäkää itse, millainen teillä on !
Auttaa paljon myös myyjää löytämään teille sen oikean osan.jo otti myyjän sielusta kun kaivoi esiin 2009 vuoden moitteet esiin.
Varo vaan ettei tule omille nilkoille näiden äidin pikku keisareiden toimesta jotka eivät ole tottuneet vastoinkäymisiin.
- sitroen.
Vihjeeksi jo v 2009 ja nykyisen sekä kaikkien muitten aikojen varaosan tarvitsijoille:
ÄLÄ OSTA ITALIALAISTA varaosaa!
Se on aina väärennös. Se ei sovi paikalleen. Se ei kestä.
Kaikki kumiosat (pallonivelten suojakumit ym) murtuvat itsekseen vuodessa. Käsijarruvaijereita ei saa oikealla lailla kiinni, kun ovat väärää paksuutta (liian ohut vaippa), nivelissä suojakumin alla sorvinlastuja eikä rasvaa; kaikki muukin pelkkää roskaa.
Ja muissa Italian laitteissa sama juttu. Kuin myös Tanskan tuotteissa. Ja löytyipä joku ranskalainenkin jarrupalavalmistaja, jonka tekeleistä jarrupinnat irtosivat taustametallista.
Nämä jarrupalat kannattaa ostaa alkuperäisinä, muut voi ostaa tarvikkeinakin kunhan ei Italian tuotteisiin sorru.
Monikymmenvuotisella kokemuksella: sitroen.- 21
Tuli vaan mieleeni että eihän auton valmistajista yksikää valmista itse muunmoassa jarrupaloja vaan tilaa ne esim. brembolta pagidilta tai muulta vastaavalta.
- sitroen.
21 kirjoitti:
Tuli vaan mieleeni että eihän auton valmistajista yksikää valmista itse muunmoassa jarrupaloja vaan tilaa ne esim. brembolta pagidilta tai muulta vastaavalta.
Ei toki valmistakaan, mutta harvemmin tiettensä täyttä sutta myyvät. Toki sitäkin tapahtuu, mutta harvemmin, kuten sanottu.
Tämän ranskalainen susisarjan nimi oli joku kolmikirjaiminen, jota en enää muista enkä viitsi autotallista etsiä.
- jopon mopo
Asiakas halusi ostaa varaosan kaksioviseen nissan almera timoon vuosimallia 1992. Kuulemma pojan auto ja ei edes väriä tiennyt saati muita tietoja.
En voinut auttaa asiakasta, joten asiakas sai huonoa palvelua. - Kukkahattupapat
Motormarket paras painukaa honkkariin
- töttöröö.pimppijuu
Tekeeköhän tiukkaa tubettajan tyttären rättärin rottelon tötterö?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää63779- 157753
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa25750Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.98712Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27708Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93667Kerro minulle totuus
Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒193636- 22582
- 61572
VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN
Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisikalaumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa40539Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!
Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks34516On todella ikävää
Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit78460- 39455
- 57445
Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?
Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.25427- 70423
sinulle....
Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.74422Useita poliisiautoja kunnantalolla
Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.9419- 54408
On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397