Takaisin elämään

On ollut aika myrskyisä ensimmäinen kuukausi..nyt alkaa olemaan olo suht normaali..
Jonkin asteinen synnytyksenjälkeinen alakulo/masennus oli tuossa, ja enkä osannut nukkua, lääkkeillä sitten nukuin 3viikkoa. Masennuslääkkeitäkin antoivat mutta en kokenut tarvitsevani niitä...halusin selvitä siitä ilman niitä. Nyt en tarvitse enää noita nappeja nukkumiseen...ihana nukkua pitkästä aikaa NORMAALIA unta. Jonkinlaisia sivuvaikutuksia oli niillä nukahtamisnapeilla, olo oli epätodellinen ja järkiseiso ja jotenkin "hidastu"..menin sitten yksi ilta nukkumaan ilman niin kappas uni tuli melkein heti...voi olla että olisin nukahtanut jo aikasemmin mutta en uskaltanut olla ottamatta jos en nukahdakkaan..inhottava noidan kehä. Joka päivä pelkäsin iltaa kun nukkumaan meno lähestyi että jos en nukukkaan, sen takia ne masennuslääkkeitäkin mulle määräs..mutta läheisten järkipuheilla sain itteeni toivoa ja rauhoitusta.

Voin kertoo että kun mieli menee "väärinpäin", on olo niin helvetillinen ja niinkuin näkis painajaista.. sitä ei terve ihminen tajuakkaan mitä tuolla aivokopassa voi tapahtua kun sairastuu henkisesti...aivankuin jokin peikko tai mörkö ohjailis mitä sä mietit ja millainen sun henkinen olo on. Onneksi Teemu, kotiväki ja serkku on tukenu mua kauheesti ja jauhanu mulle samoja järkeviä lauseita päivästä toiseen "kyllä sä selviät tästä, älä anna sille valtaa, järjestä päivälle tekemistä paljon". Nukahtamislääkkeistä koin huonoa omaatuntoa kun piti syödä niitä, pakko oli että sain edes nukuttua vaikkei se normi unta ollutkaan

Minun kohdalla oli vielä elimistön kuivumista kun vielä imetin ja paniikkia,jota meillä myös suvussa.. paniikkihan aiheuttaa myös masennusta. Imetyksen lopetin noiden nukkumislääkkeiden takia ja hormoonitasapainon palautumiseen...on tosi kurja olo siitä kun pystyin pikkupoikaamme imettämään vain viikon...hän juo nyt vain tuttelia. Kyllähän hän sillä kasvaa joo mutta silti kamalan pahamieli siitä että en kyennyt siihen pidempään :'( huono äiti olo on...sille en voi mitään.

Nyt taas alkaa elämä hymyilemään ja arki pilkottamaan, enää ei ole itsensä kans taistelua siitä mitä mielessä pyörii ja mieli on levollisempi..ja pää asia mulle on se että osaan nukkua..sen kans mulla on aina ollut ongelmia jos on stressiä....kun nukun normaalisti niin stressiä ei ole...eikä masennusta.

En ikikuuna päivänä osannut odottaa kun ambulanssissa ouluun menin että mulle tulee se minkä en ikinä uskonut muhun tulevan..olenhan aina ollut "pääpuolelta" terve eikä mitään näin isoja ongelmia. Nyt kuitenkin sairastin jonkinasteisen masennuksen ja pitkän paniikkikohtauksen...onneksi en alkanut niitä masennuslääkkeitä syömään..siitä se olis olo tullut kun en niitä loppupeleissä tarvinnut. Kaks kertaa kävin sillä pöpihoitajalla ja tokalla kerralla anto lääkkeet..liian helposti niitä työntävät.

Poika kasvaa (viikossa 500gr) =). ja on tyytyväinen, nukkuu niin pitkään kunnes nälkä yllättää. Pari kertaa on vetäny jopa 6h yöunet. Vaikka imetys surettaakin paljon niin pakko myöntää että tuolla pullolla on puolensa, nukkuu paremmin, teemu voi syöttää yöllä myös, pääsee itse liikkeelle.

Tästä seikkailusta opin sen että mitään en ota enää ikinä itsestäänselvyytenä...ja nöyryyttä tuli paljon.
Voin kertoo että selvisin semmoisesta mistä moni muu ei ehkä olis...ja kaikki ainoastaan läheisten avulla ja maalaisjärjellä.