Tulevaisuus ahdistaa

Miten voisin parhaiten kasvaa ihmisenä? tuntuu että olen aikoinani pilalle hemmoteltu yksilö enkä jotenkin saa elämästä kunnolla kiinni. Ajatukset ja tulevaisuus ahdistaa. Tiuskin miehelle ja perheelle enkä saa oikein mitään aikaiseksi. Elän omissa ajatuksissa ja haaveissa enkä tässä hetkessä. Mikä keino sopisi minulle jotta "pysyisin hetkessä".

Miten voisin parhaiten parantaa parisuhdetta ja näkyykö parisuhteemme vahvana tulevaisuudessa? Haluaisin olla rapumiehelleni hyvä vaimo mutta olen ehkä liian impulsiivinen ja vaadin ehkä mieheltäni liikaa, yritän toki myös tukea häntä parhaani mukaan.

Työkuviot ahdistaa todella paljon, en tiedä tulisiko minun hakeutua alalle jota olen opiskellut, vai kaupalliselle alalle vai pitäisikö minun kokeilla siipiäni alalla johon isäni on minua suositellut. Tuntuu etten osaa mitään enkä kykene mihinkään, ehkä huono itsetunto vaikka voin muuta antaa ymmärtää. Entä jatkuvatko mieheni työt? Hänellä tulevaisuus myös hyvin epävarma töiden suhteen.

Rakastan lastani yli kaiken ja haaveissa olisi toinen lapsi, saammeko vielä toisen ihanuuden elämäämme?
Pitäisikö lapseni kaulapatti tutkituttaa uudestaan?

Kysymyksiä tulikin ihan valtavasti, olen tosi onnellinen jos voit vastata edes yhteen kysymykseen.

Siunauksellista kesää kaikille!
7335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

käyn täällä välillä aina kurkkimassa jos joku olisi vastannut, joten tämä kysymys ei "vanhene".

Äänestä

Nämä ovat kuvia joita saan energiakentästäsi, eivät mitään suoria ennustuksia. Ei ole hyväksi odottaa valmiita vastauksia. Ei ole tarkoitus että asiat ratkotaan puolestasi.

Katselet itseäsi peilistä. Sinulla on uusi mekko.
Saan kuvan jossa siirryt luukulta luukulle. Lopulta löydät paikan joka sinua todella kiinnostaa. Keskustelette lasin lävitse. Toisella puolella on mies joka on synnyttänyt kiinnostuksesi.
Näen kuvan jossa kämmenelläsi on ballerina valkoisessa hameessa. Keskität siihen huomiosi.
Näen miehellä käsiraudat.

Pakenet unelmiisi. Ratkaisut löytyvät tästä hetkestä.

Ehkä mietit turhan paljon sitä mitä muut sinusta ajattelevat. Itsesyytöksistä ei ole mitään hyötyä.
Saattaa olla että keskität liikaa huomiotasi kodin tapahtumiin koska sinulla ei ole töitä tällä hetkellä. Turhaudut. Tämä heijastuu parisuhteeseen. Koti on tärkeä mutta on myös paljon muuta.

Joskus kannattaa ottaa riskejä. Joudut tekemään töitä selvittääksesi sen mikä sopii sinulle parhaiten. Sinun kannattaa kokeilla eri vaihtoehtoja ennakkoluulottomasti. Kannattaa kuunnella sydäntään.
Näen kuvan jossa toimit yhdessä toisten kanssa. Siihen liittyy arviointia ja kirjoittamista.

Mitä vähemmän on odotuksia sitä paremmin pystyt elämään tässä hetkessä. Kun luovut määritelmistä ja hiljennät mielesi, löydät aivan uuden tavan elää tätä hetkeä. Suosittelen Eckhart Tollen kirjaa Läsnäolon voima.

Äänestä
  • On upeaa että jaksat vastata pyyteettömästi, paljon kiitoksia!

    Tunnistin tekstistä ehdottomasti itseni. Olen tällä hetkellä kotona, ja hiukan turhautunut. Aion hankkia suosittelemasi kirjan käsiini. Ulkoa asetetuista "hyvän elämän määritelmistä" olisi todellakin luovuttava, olet aivan oikeassa. Tuntuu että ajatukset ovat päässä yhtenä isona mössönä, enkä saa oikein mistään kiinni. Oma epävarmuus ja aaltoileva ahdistus varmasti heijastuvat parisuhteeseen.

    Kiitos todella paljon!

    Äänestä

  • Olen täysin samaa mieltä kuvailemistasi hyvän elämän edellytyksistä. Kirja on myös minulle tuttu ja sitä voi todellakin suositella lämpimästi kaikille, jotka haluavat laatuelämää levottomuuden ja ahdistuneisuuden tilalle.

    Tarkoitan tätä kirjoittamaasi:

    > Mitä vähemmän on odotuksia sitä paremmin pystyt elämään tässä hetkessä. Kun luovut määritelmistä ja hiljennät mielesi, löydät aivan uuden tavan elää tätä hetkeä. Suosittelen Eckhart Tollen kirjaa Läsnäolon voima. >

    Äänestä

  • Agaatti kirjoitti:

    Olen täysin samaa mieltä kuvailemistasi hyvän elämän edellytyksistä. Kirja on myös minulle tuttu ja sitä voi todellakin suositella lämpimästi kaikille, jotka haluavat laatuelämää levottomuuden ja ahdistuneisuuden tilalle.

    Tarkoitan tätä kirjoittamaasi:

    > Mitä vähemmän on odotuksia sitä paremmin pystyt elämään tässä hetkessä. Kun luovut määritelmistä ja hiljennät mielesi, löydät aivan uuden tavan elää tätä hetkeä. Suosittelen Eckhart Tollen kirjaa Läsnäolon voima. >

    Läysin netistä jo jotain otteita, vaikuttaa kyllä upealta teokselta:

    Elämästäsi puuttuu ainoa todella tärkeä tekijä: tietoisuus syvemmästä itsestäsi, joka on näkymätön ja häviämätön todellinen olemuksesi.

    Mieli käyttää sinua. Olet tiedostamattasi samastunut siihen. Et edes tiedä olevasi sen orja. Olet tietämättäsi sen riivaama, ja niin pidät riivaajaa minänäsi.

    Luulet, että olet mielesi. Se on harhakuvitelma. Työkalu on ottanut sinut hallintaansa.

    Niin kauan kuin ihmiset samastuvat mieleensä, he pelkäävät ja vastustavat eniten omaa heräämistään.

    Käytännöllisesti katsoen jokainen kuulee äänen tai ääniä päässään koko ajan. Se tarkoittaa tahatonta ajatusprosessia, loputonta yksinpuhelua tai kaksinpuhelua. Sen lopettaminen on vallassasi.

    Kun kuuntelet ajatusta, et ole tietoinen pelkästään ajatuksesta vaan myös itsestäsi ajatuksen tarkkailijana. On avautunut uusi tietoisuuden ulottuvuus. Ajatusta kuunnellessasi tunnet tietoisen hengen — oman syvemmän itsesi — ikään kuin ajatuksen takana tai alla.

    Jo sen tietäminen, että et ole läsnä tässä hetkessä, on suuri edistysaskel. Tuo tietäminen on läsnä olemista, vaikka se aluksi kestää kellolla mitattuna vain muutamia sekunteja kadotakseen jälleen.

    Mielen meluaminen alkaa jälleen, hiljaisuus on poissa. Olet palannut ajan piiriin.

    Kadotat nykyhetken ja palaat siihen uudestaan ja uudestaan. Lopulta läsnäolosta tulee hallitseva olotila.

    Itsetarkkailu tuo elämääsi automaattisesti lisää läsnäoloa. Heti huomatessasi, ettet ole läsnä, olet läsnä. Milloin tahansa pystyt tarkkailemaan mieltäsi, et ole enää sen ansassa. Uusi tekijä on tullut mukaan, jotakin mieleen kuulumatonta: läsnä oleva silminnäkijä.

    Tarkkaillessasi mieltä vedät tietoisuutesi pois mielen muodoista. Tietoisuudesta tulee silloin todistaja tai tarkkailija. Tämän seurauksena tarkkailija, muotojen tuolla puolen oleva puhdas tietoisuus, voimistuu, ja mielen muodostelmat heikkenevät.

    Tietoisuus herää kauttasi muotoon samastumisen unesta ja vetäytyy pois muodosta.

    Koska vastustaminen ja mieli ovat erottamattomasti yhtä, vastustamisesta luopuminen — antautuminen — merkitsee sitä, että mieli lakkaa olemasta herrasi.

    Kaikki arvosteleminen, kaikki kielteisyys katoaa. Mielen taakseen peittämä Olemisen maailma tulee näkyviin.

    Oleminen on perusolemuksesi. Voit tavoittaa sen välittömästi, sillä se on sinun oma olemassaolon tuntemuksesi, havainto olen, joka on ennen kuin olen sitä tai olen tätä.

    Elämä muuttuu avuliaaksi ja yhteistyöhaluiseksi. Jos sellaiset sisäiset tekijät kuin pelko, syyllisyys tai voimattomuus estivät sinua toimimasta, tietoisen läsnäolosi valo tulee haihduttamaan ne olemattomiin.

    Kun aika on poissa, kaikki ongelmasi häviävät läsnä olevassa hetkessä. Kärsimys edellyttää ajan olemassaoloa. Se ei elä läsnä olevassa hetkessä.

    Ajasta vapautuminen merkitsee, ettet psykologisesti enää tarvitse menneisyyttä muodostaessasi kuvaa itsestäsi ja tulevaisuutta tuomaan täyttymystä.

    Kuole menneelle joka hetki ja anna läsnäolosi valon säteillä olemattomiin se raskas, aikaan sidottu itse, jolle annat nimen 'minä'.

    Oivalla perin pohjin, että on olemassa vain tämä läsnä oleva hetki, ei muuta. Tee tästä hetkestä elämäsi polttopiste.

    Elämän virran voit kokea vain läsnä olevassa hetkessä. Niinpä antautuminen merkitsee läsnä olevan hetken hyväksymistä ehdoitta ja varauksetta. Luovut vastustamasta sitä, mikä on.

    Antautuminen sopii täydellisesti yhteen toiminnan, muutosten alkuun panemisen tai päämäärään pyrkimisen kanssa. Mutta antautumisen tilassa sinun tekemisiisi virtaa täysin erilainen, erilaatuinen energia. Antautuminen yhdistää sinut Olemisen lähde-energiaan. Ja jos Oleminen siivittää toimintaasi, siitä tulee ilontäyteistä elämänenergian ylistystä, joka johdattaa sinut yhä syvemmälle nykyhetkeen.

    Läsnä oleva hetki on kaikki mitä on. Ikuinen nykyhetki on se tila, jossa koko elämäsi ilmenee, ainoa asia, joka säilyy muuttumattomana. Elämä on nyt. Ei ole ollut aikaa, jolloin elämäsi ei olisi ollut nyt, eikä tule koskaan olemaankaan. Vain läsnä oleva hetki voi johdattaa sinut mielen ahtaiden rajojen tuolle puolen. Se on ainoa hetki, jonka avulla voit päästä rajoja ja muotoja vailla olevaan Olemisen maailmaan.

    Zenin ytimenä on läsnä olevan hetken veitsenterällä kulkeminen. On siis oltava niin kertakaikkisen täydellisesti läsnä, ettei yksikään ongelma, ei mikään kärsimys, ei mikään, mikä ei ole sisin olemuksesi, voi pesiytyä sinuun.

    Kun hyväksyt täydellisesti sen mikä on — mikä on ainoa mielekäs tapa elää — elämässäsi ei ole enää mitään 'hyvää' tai 'pahaa'. On vain korkeampi hyvä.

    Maailmassa oleva paha ja kärsimys pakottavat ihmiset viime kädessä oivaltamaan, keitä he ovat nimen ja muodon tuolla puolen. Siten siis se, minkä rajoittuneesta näkökulmastamme näemme pahana, on itse asiassa sitä hyvää, jolla ei ole vastakohtaa.

    Äänestä

  • sinänsä ihan mielenkiintoista tietoa, mutta mielestäni aika kaukaa haettua yhdistää 666 ja mikrosiru..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


epävarma skorpioni kirjoitti:

Miten voisin parhaiten kasvaa ihmisenä? tuntuu että olen aikoinani pilalle hemmoteltu yksilö enkä jotenkin saa elämästä kunnolla kiinni. Ajatukset ja tulevaisuus ahdistaa. Tiuskin miehelle ja perheelle enkä saa oikein mitään aikaiseksi. Elän omissa ajatuksissa ja haaveissa enkä tässä hetkessä. Mikä keino sopisi minulle jotta "pysyisin hetkessä".

Miten voisin parhaiten parantaa parisuhdetta ja näkyykö parisuhteemme vahvana tulevaisuudessa? Haluaisin olla rapumiehelleni hyvä vaimo mutta olen ehkä liian impulsiivinen ja vaadin ehkä mieheltäni liikaa, yritän toki myös tukea häntä parhaani mukaan.

Työkuviot ahdistaa todella paljon, en tiedä tulisiko minun hakeutua alalle jota olen opiskellut, vai kaupalliselle alalle vai pitäisikö minun kokeilla siipiäni alalla johon isäni on minua suositellut. Tuntuu etten osaa mitään enkä kykene mihinkään, ehkä huono itsetunto vaikka voin muuta antaa ymmärtää. Entä jatkuvatko mieheni työt? Hänellä tulevaisuus myös hyvin epävarma töiden suhteen.

Rakastan lastani yli kaiken ja haaveissa olisi toinen lapsi, saammeko vielä toisen ihanuuden elämäämme?
Pitäisikö lapseni kaulapatti tutkituttaa uudestaan?

Kysymyksiä tulikin ihan valtavasti, olen tosi onnellinen jos voit vastata edes yhteen kysymykseen.

Siunauksellista kesää kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu