Siinä on, 45kg kropassa, onko nyt hyvä mieli? "hyvä kun lihotit, olet parempi, olet fiksu nyt" Mutta kukaan ei kysy miltä minusta tuntuu. VIhaan tätä saatanan kroppaa, paksua ja isoa, leviän joka suuntaan. Tuntuu niin pahalta kun en halua olla tällainen.
Nyt kelpaan vain muille, muut hymyilee kun lihosin ne muutamat kilot, pystyin siihen, se oli elämäni vaikein teko ja nyt itkutonta päivää ei ole, en saata peiliin kattoa.
Onko näin parempi? että olen ainoa´joka ei viihdy kropassaan ja ainoa joka ei halua tätä? Miks pitää miellyttää vain muita. Haluan takas pieneksi, nyt jäljellä on vain paksu pullukka. Haluun taas pieneksi, 45kg on liikaa. Tää hajottaa niin totaallisesti, en saata kattoa itteeni.
Anteeks tää purkautuminen, mut miten te saatte taottua päähän että kilot on hyväksi ja miten opitte ne hyväksymään?
Nyt kelpaan vain muille, muut hymyilee kun lihosin ne muutamat kilot, pystyin siihen, se oli elämäni vaikein teko ja nyt itkutonta päivää ei ole, en saata peiliin kattoa.
Onko näin parempi? että olen ainoa´joka ei viihdy kropassaan ja ainoa joka ei halua tätä? Miks pitää miellyttää vain muita. Haluan takas pieneksi, nyt jäljellä on vain paksu pullukka. Haluun taas pieneksi, 45kg on liikaa. Tää hajottaa niin totaallisesti, en saata kattoa itteeni.
Anteeks tää purkautuminen, mut miten te saatte taottua päähän että kilot on hyväksi ja miten opitte ne hyväksymään?
Vastaukset 8
Vanhimmat
anoreksiaan näet itsesi vääristyneenä, mutta todellisuudessa olet nyt varmasti paljon paremman näköinen. Vaikka tuntuu, että leviät joka paikkaan, ei se 45 kg kanssa ole mitenkään mahdollista. Kyllä mielialasikin paranee pikkuhiljaa, kun saat riittävästi ravintoa muuhunkin kuin pakollisten elintoimintojen ylläpitämiseen. Miks pitää miellyttää vain muita. Vaikka se vaikeata onkin, voisitko hetken olla ajattelematta vain itseäsi ja ajatella perhettäsi, ystäviäsi ja muita läheisiäsi. Tämä lihottaminen ja koko paranemisprosessi on varmasti tähän astisen elämäsi vaiken teko ja ehkä koko tulevan elämäsikin. Se on sinun kohdallasi nyt, joten toivon sinulle voimia
miltä tuntuu. Kerro itse heille, eihän aina toisten tarvi kysyä voit kertoa ja keskustella tuntemuksistasi/ajatuksistasi. Parhainta tukea saat silloin kun toiset tietävät ajatuksesi. Keskustele, keskustele ja edelleenkin keskustele.
En puhu tai keskustele, koska en halua valittaa tai aiheuttaa päänvaivaa muille. Sanoin kerran vanhemmilleni että vihaan tätä paisuvaa kehoa ja tuntuu niin pahalta. "Senkun syöt lisää, lihotat lisää, parempi sentään että terve kroppa on" Sanoin että sekoan kohta, itken kokoajan enemmän ja häpeän lihoamista niin etten enää ihmisten ilmoille kehtaa. "höpöhöpö, liioittelet, lopeta tuollaiset puheet"
Siksi en enää puhu, ainoa mitä tästä puhutaan on onko paino noussu, jos ei ole niin olen heikko paska ja jos olen niin silloin saa hyvää palautetta ja käsketään lihoamaan lisää.
"Pääasia että lihoa" tätä saa kuulla kaikilta tutuilta ja sitten ihmetellään miksi olen surullinen. En ole poistunu huoneestani viikkoihin muuten kuin yöllä lenkille.
Ensimmäistä kertaa elämässä haluan pois, nukkua niin ettei tarvi herätä, kadota vain.
tilanteesi on. Yritä vielä kertoa heille, niin he hankkivat sinulle ulkopuolista keskusteluapua. Joskus on vain helpompi avautua ja kertoa oikeista tunteistaan ventovieraalle ja sitä paitsi heillä on runsaasti kokemuksia vastaavista tapauksista, kun taas vanhempasi ovat ongelman edessä ensikertaa. Jos olet kouluikäinen voit hakeutua terveydenhoitajan kautta myös eteenpäin. Täällä meilläpäin ainakin terveydenhoitajat/ainakin yksi on töissä myös kesällä. Ei pelkkä painonnosto poista ongelmaasi vaaan tarvitset juuri ajatusmaailmasi selvittämistä jonkun kanssa, kyllä se pikkuhiljaa avautuu ja selkeytyy. Sitä paitsi et varmaankaan aiheuta läheisillesi päänvaivaa avautumalla, enemmänkin heillä riittää päänvaivaa siitä, kun eivät tiedä mitä päässäsi liikkuu. Todella Hienoa, että olet saanut itseksesi painon nousuun ilman osastojaksoa, se ei todellakaan ole kokemisen arvoista. Voimia
Osastojaksoja on ollu ihan riittävän monta, ei niistä apua ollu, nyt vain pelko ja terveyden romahdus ajoi syömään pakosta. Sain itteni pakotettua, itken ja syön. Ehkä yritän päästä psykoterapiaan, vanhemmat vain hokee etten tarvi kun hullu en kerta ole...en vai? np tällä menolla ainaki olen
jos se on minikokoisella ihmisellä, kuten kääpiöillä!!! XD hahahahaaaaa!
Terkuin
-Lil'miss Suicide
p.s. juu, juu, hirtän itteni, *tsihii*
Ymmärrän tosiaankiin mitä tarkoitat, olen nimittäin täysin samassa tilanteessa. Pakotettiin lihoamaan 45 ja itsekkin uskoin, että se on vain hyväksi kaikkien kannustuspuheiden jälkeen. Nyt en ole kahteen viikkoon kehdannut poistua pitemmiksi ajoiksi kotoa tapaamaan kavereita ja nauttimaan kesäsäästä kun vihaan itseäni niin paljon. En kykene esittelemään läskiä reisiä ja ison tuntuisia poskia kaikille, en sen jälkeen kun olin ihanan kevyt oloinen... Olin jo luvannut 40 etten enää laihduta ja että pysyisin siinä, mutta edelleen pakotettiin korkeampaan ja korkeampaan ja mitä se muka auttoi; haluan tappaa itseni! En varmasti voi hyväksyä itseäni tällaisenä :/
Niin ja kaikki hokivat, että kyllä ne menkat palaavat siellä painossa missä lähtivätkin, vitut ovat mihinkään palanneet, enkä tosiaankaan ala tästä suostumaan isoimpiin lukuihin.
Sori tää purkautuminen sinun keskusteluusi, mutta tekstisi olisi voinyt tulla suoraan minusta. Masentavaa...
Ei haittaa ollenkaan vaikka avauduitkin, tekee hyvää vain purkautua. Toisaalta on helpottavaa kuulla, että joku muukin on samassa tilassa, ymmärrän sinua täysin.
Vihaan kroppaani ja haluan siitä eroon, mielummin olen muiden mielestä ruman laiha jos ite sentään pysyisin kasassa. Masentaa ja itkettää kokoajan tän valtavan koon kans.