kun toinen lyö ja muut kävelevät ohi

viv1

tuli taas todistettua tänään ohikulkijana kun pariskunta viltin päällä eivät sitten lähemmin katsottuna hellissä tunnelmissa olleetkaan,
vaan mies piti tytön ranteista välillä läpsien kasvoille,lopulta repien tukistaen molemmilla käsillä kasvojen sivusta ja tönäisten hänet maata vasten istuin asennosta.
lähti sitten jäähyllekkö autollensa hengaamaan.

lievässä shokissa olevan tytön mukaan, poliisin kutsu ei kuulemma auttaisi mitään kumminkaan kun sitä kysyin, haluisiko että soitetaan?.
soitin kumminkin.
tuli vaan mieleen
kuinka monta henkilöä aijemmin niiden muutaman turistin lisäksi, joiden näin ohittavan kun satuin paikalle,
eivät myöskään pysähtyneet..
että tämmöstä..

2

353

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yöllä

      kävellessäni viihdeillan jälkeen kotiin, takanani noin 20:n metrin päässä käveli nuoripari. Ilmeisesti jotain kinaa. Mies heitti naisen selälleen maahan, meni itse istumaan päällä ja antoi käden puhua. Tilanne oli todella pelottava. Syy miksi en mennyt väliin, oli pelko. Pelko saada itsekin turpiinsa. Takseja ja muita autoja meni ohitse monia, mutta yksikään ei pysähtynyt.

      • viv1

        aina voi soittaa välimatkan päästä apua..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      293
      6567
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2039
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1257
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1163
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1136
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      52
      1025
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1021
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe