Koominen-kin kuvaus tähän alkuun:
Suojatien paikka.Odotetaan valojen vaihtumista vihreälle.Sivussa silmä tarkkana reipas rouva,josko sattuisi autettavia kohdalle.
No,valkean kepin kanssa liikkuva mieshenkilö lähtee ylittämään katua.Rouva;ahaa....sokea. "Sokea" tuntee yhtäkkiä käsivarteensa tarrautuneet kädet; antakaas kun autan....Sokea pamauttaa kepillään auttajaa; hittoako minä tässä apua tarvitsen!
Tämä oli vain kuviteltutilanne,liioiteltukin,mutta aiheena on avun tyrkyttäminen.
On "hyväsydämisiä" ja "inhimillistä apua ja ymmärrystä" tarjoavia naisihmisiä ovat yleensä,jotka hyvän hyvyyttään ovat tarjoamassa apuaan siellä sun täällä.Tunkevat jopa ns.toisen reviirille itsetietoisessa "auttamishalussaan."
Antavat toisille itsestään selviä neuvoja ja ohjeita tässä lähimmäisenrakkaudessaan.No,vaikkapa;otahan sitten sateenvarjo mukaasi jne.
Nämä henkilöt antavat sitten muiden kanssa keskustellessaan kuultavaksi,miten paljon he auttavat lähimmäisiään.
On myös näitä "joutilaita" rouvia,jotka oman elämänsä tylsyyden täyttääkseen uhrautuvat auttamistyöhön.
Esimerkiksi otan täällä Tampereella olevan Mummon kellarin,varmasti valtakunnallisestikin tunnettu nimi. Aate on ihan varmasti hyvä,herranen aika,mutta kerronpa omakohtaisen kokemukseni: Kävin joku vuosi sitten tässä "kellarissa",hieno paikka,järjestetään jos mitä kulturellisiakin tilaisuuksia siellä.Ja jos nyt suoraan sanon,niin siellä ns.paremmin toimeen tulevat mummut ja papat näyttävät viihtyvän.Eivät sinne kompuroi ne eniten,todella apua tarvitsevat yksinäiset vanhukset.
No,siis kävin,kun ajattelin energiastani liikenevän joillekin tosi yksinäisille.
Se oli sellainen tutustumistilaisuus,läksinkin jopa kesken pois,kun huomasin ettei ollut minun paikkani se,ajattelin itse vaikkapa keskustelemista sairaaloissa tosi yksinäisten kanssa.Mutta ei sairaaloihinkaan noin vain marssia voi apua tarjoamaan.
Tuntui siltä,että omalle tyhjälle elämälleen tarkoitusta etsivät rouvat olivat sinne kokoontuneet.Sinänsä,onhan keino sekin,itsensä auttamiseksi.
Yksinäisyys ja elämän tuomat vaikeudet ovat asia erikseen.Onhan tietysti selvää,että ylitsepääsemättömissä vaikeuksissa on paras auttaja,jos ei itse selviä,ihan vieras ihminen,ihan vaan joku,jolle voi edes puhua.Ei oma lähimmäinen,siinä ovat tunnesiteet niin lähellä.
Harkitsemista oman erinomaisen apunsa tyrkyttämiseenkin tarvitaan.Monet tuntevat tunkeiluksi,jos tullaan "apua" tarjoamaan,ymmärtäväisenä ihmisenä.Sinnikkäästi halutaan yrittää ensin itse.
Auttaja voi jäädä roikkumaan avun tarvitsijaan,joka onkin vaikka jo selvinnyt vaikeimmasta.Tarjoaja,tyrkyttäjä,jopa harmissaan,kun ei apu kelpaa.
Myötämieliset "osanotot" ja säälittelyt voivat myös loukata ihmistä enemmän kuin auttaa.
Kyllä ihminen pyytää itse apua,kun on siihen valmis,silloin on apu aiheellista.
Ja mitä sitten onkaan "oikea apu" kunkin kohdalla....
Suojatien paikka.Odotetaan valojen vaihtumista vihreälle.Sivussa silmä tarkkana reipas rouva,josko sattuisi autettavia kohdalle.
No,valkean kepin kanssa liikkuva mieshenkilö lähtee ylittämään katua.Rouva;ahaa....sokea. "Sokea" tuntee yhtäkkiä käsivarteensa tarrautuneet kädet; antakaas kun autan....Sokea pamauttaa kepillään auttajaa; hittoako minä tässä apua tarvitsen!
Tämä oli vain kuviteltutilanne,liioiteltukin,mutta aiheena on avun tyrkyttäminen.
On "hyväsydämisiä" ja "inhimillistä apua ja ymmärrystä" tarjoavia naisihmisiä ovat yleensä,jotka hyvän hyvyyttään ovat tarjoamassa apuaan siellä sun täällä.Tunkevat jopa ns.toisen reviirille itsetietoisessa "auttamishalussaan."
Antavat toisille itsestään selviä neuvoja ja ohjeita tässä lähimmäisenrakkaudessaan.No,vaikkapa;otahan sitten sateenvarjo mukaasi jne.
Nämä henkilöt antavat sitten muiden kanssa keskustellessaan kuultavaksi,miten paljon he auttavat lähimmäisiään.
On myös näitä "joutilaita" rouvia,jotka oman elämänsä tylsyyden täyttääkseen uhrautuvat auttamistyöhön.
Esimerkiksi otan täällä Tampereella olevan Mummon kellarin,varmasti valtakunnallisestikin tunnettu nimi. Aate on ihan varmasti hyvä,herranen aika,mutta kerronpa omakohtaisen kokemukseni: Kävin joku vuosi sitten tässä "kellarissa",hieno paikka,järjestetään jos mitä kulturellisiakin tilaisuuksia siellä.Ja jos nyt suoraan sanon,niin siellä ns.paremmin toimeen tulevat mummut ja papat näyttävät viihtyvän.Eivät sinne kompuroi ne eniten,todella apua tarvitsevat yksinäiset vanhukset.
No,siis kävin,kun ajattelin energiastani liikenevän joillekin tosi yksinäisille.
Se oli sellainen tutustumistilaisuus,läksinkin jopa kesken pois,kun huomasin ettei ollut minun paikkani se,ajattelin itse vaikkapa keskustelemista sairaaloissa tosi yksinäisten kanssa.Mutta ei sairaaloihinkaan noin vain marssia voi apua tarjoamaan.
Tuntui siltä,että omalle tyhjälle elämälleen tarkoitusta etsivät rouvat olivat sinne kokoontuneet.Sinänsä,onhan keino sekin,itsensä auttamiseksi.
Yksinäisyys ja elämän tuomat vaikeudet ovat asia erikseen.Onhan tietysti selvää,että ylitsepääsemättömissä vaikeuksissa on paras auttaja,jos ei itse selviä,ihan vieras ihminen,ihan vaan joku,jolle voi edes puhua.Ei oma lähimmäinen,siinä ovat tunnesiteet niin lähellä.
Harkitsemista oman erinomaisen apunsa tyrkyttämiseenkin tarvitaan.Monet tuntevat tunkeiluksi,jos tullaan "apua" tarjoamaan,ymmärtäväisenä ihmisenä.Sinnikkäästi halutaan yrittää ensin itse.
Auttaja voi jäädä roikkumaan avun tarvitsijaan,joka onkin vaikka jo selvinnyt vaikeimmasta.Tarjoaja,tyrkyttäjä,jopa harmissaan,kun ei apu kelpaa.
Myötämieliset "osanotot" ja säälittelyt voivat myös loukata ihmistä enemmän kuin auttaa.
Kyllä ihminen pyytää itse apua,kun on siihen valmis,silloin on apu aiheellista.
Ja mitä sitten onkaan "oikea apu" kunkin kohdalla....
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ymmärrän mielipiteesi, tiedän senkin, ettei kaikki apu ja avun tarjoaminen ole niin pyyteetöntä kuin avun tarjoaja antaa ymmärtää.
Siitä on hyvänä esimerkkinä julkitullut tapaus vanhusten korujen varastamisesta, rahojen väärinkäytöstä, yms.
Kokemusta on minullakin, omakohtaista kokemusta, mutta eipä ole kielteistä palautetta tullut koskaan ja olen sentään monen vanhuksen auttajana ilman palkkaa juossut asioita, siivonnut, ollut taluttajana ja tukena.
Vaatii hienotunteisuutta jos tarjoaa apuansa, mutta, asialla on kaksi puolta.
On olemassa ihmisiä joista näkee, että apu on tarpeen, kuten minä eilen, kakat ja pissat housussa oleva vanhus eksyneenä, vesisateessa, huulilla kysymys; missä olen?
On olemassa ihmisiä joiden näkee tarvitsevan apua, mutta jo olemuksesta voi lukea ettei hän välttämättä tarjottua apua hyväksy ja silloin on paras seurata sivusta.
Talossa, jossa asukkaiden keski-ikä oli 59 vuotta ja asukkaita sentään toista sataa, jouduin tahtoen ja tahtomattani ottamaan avustajan kaavun ylleni. Pidin ja pidän vanhojen ihmisten seurasta. Autan mielelläni missä voin, mutta koskaan en voisi ajatella asiaa vain oman ajankuluni täyttäjänä, usein uhraan oman menoni muita auttaakseni.
Auttajia ja autettavia on monta sorttia.
Motiivitkin vaihtelevat molemmin puolin, joku jopa käyttää auttajansa hyväntahtoisuutta hyväkseen, sekin on koettu.
Mitalilla on aina se rosoinenkin puolensa joka ei hiomallakaan tule kiiltäväksi.
asian sanoa,paremmin kuin minä,mutta et tyrmännyt minuakaan....tuollahan Sinikynä näistä mielipiteistä puhui.
Niin....auttaa...ootahan,mitähän minä aamusella tarkoitin.Mietin tässä itsekin.
No,en tarkoita ainakaan sitä,että ihminen tahallaan toisen yksityisyyteen puuttuu,tunkee auttamaan,ja onhan tosiaan tilanteita,kuten sulla eilen,että on tosiaan autettava.
Ehkä sain kimmokkeen kirjoitteluuni siitä,kun tuolla sellaisessa palvelubussissa oli vanhustyöntekijä,joka suhtautui minuunkin kuin vanhukseen.Se ilmeisesti ärsytti...heh...kun hyvinkin vielä toimintakykyinen olen ja aivoni viel ajattelevi.
No,minä jos kuka olen sellainen hömelö,aina tämän tästäkin joudun tilanteisiin,joissa jelpattavia riittää,monesti sitten sotkeudun pahanpäiväisestikin. Siis joudun,en tarjoudu tavallaan enkä ole ajatellut sitä auttamiseksi.
Kyllä,senkin vasta nyt olen älynnyt,että minunkin hömeliyttäni voidaan käyttää hyväksi...noo,en tiiä uskoisinko vieläkään,en tunne pahemmin rasittuvani ainakaan.
Mutta kumma taipumus joutua aina millon minkinlaisiin tilanteisiin.
Nykyisin miehen on arveluttavaa tarjota apuaan - ei edes osoittaa kohteliaisuutta daamille. Ei ole avattavia ovia koska markettien ovat avautuvat itsestään. Ei ole tilaisuutta hymyillen osoittaa hyvää mieltä. Kyytiin ei uskalla pyytää linjuripysäkillä turhaan bussia odottavaa naisihmistä. Hän saattaa soittaa poliisin perääsi.
Rohkenin toissa päivänä auttaa marketin edessä pyöränsä kanssa ähräävää pikku tyttöä. Lukon vaijeri oli kiertynyt akselin ympärille. Pienet voimat eivät riittäneet sen irroittamiseen semminkin kun toisessa kädessä oli jätski. Oireellista oli että vilkaisin ensin ympärilleni ennen kuin rohkenin tarjota tytölle apuani.
kuin suurella tukulla rahaa.
Olisin tarvinnut apua,kun mieheltäni menivät jalat ja iskiaskivut olivat kamalat.
Hän kerkesi tekemään ulkohuussin elementit ja pystystystä olisin tarvinnut.
Soitin eräälle karjapuskuriauton omistavalle poikamiesisännälle,josko Hänellä olisi aikaa liiennyt moiseen hommaan.
Annoin hänelle aikoinaan vikurihevosen ja pari lammasta koirienruuiksi teuraaksi,
tosin lampaat Hän kuulemani mukaan söi itse.
Eipä herunut empatiaa,enempää kuin pystytysintoakaan,kiittämättömyys on maailmanpalkka huomioitsi amateus