Nitidan leikkaus

Parvekkeellani on pieni nukkeruusu Nitida. Näyttää, että se olisi nyt kukkinut ja tekee jo killukkaita. Kannattaisikohan leikata ne pois? Voisi ehkä vielä versoa ja tehdä uusia kukkia. Jotkut versot kasvavat pituutta. Lyhennänkö niitä?

4

950

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ruusutarhuri

      Ja minkäköhän takia kiulukat pitäs leikata pois?Nehän on hyvin koristeelliset eikä niiden poistaminen vaikuta mitenkään siihen alkaako kukkimaan uudelleen tai tekemään uutta versoa.Liian pitkiä versoja voit toki typistää.

      • Niin, en paljon ruusuista tiedä. Luin kyllä, että Nitida saa hyvän syysvärin ja nimenomaan nuo kiulukat ovat siinä kauniita. Luin myös, että se kukkii koko kesän parhaimmillaan. Ajattelin, että se mahdollisten uusien versojen kautta onnistuisin kukittamaan sitä. Näyttää siltä, että se oliskin "omajuurinen ja lisääntyy siis juuriversojen kautta? Jos nyt näilläkään asioilla on yhteistä tekijää. Sen ainakin tiedän, ettei ko kasvi ole vartettu. Innostuin ruusuista, eli parvekkeella on pimpinella, jaloruusuja ja köynnösruusuja. Kaikki neuvot ovat tervetulleita. Ulen uusi, enkä oikein vielä osaa edes kysyä:-)

      • ruusutarhuri
        niinipirkko kirjoitti:

        Niin, en paljon ruusuista tiedä. Luin kyllä, että Nitida saa hyvän syysvärin ja nimenomaan nuo kiulukat ovat siinä kauniita. Luin myös, että se kukkii koko kesän parhaimmillaan. Ajattelin, että se mahdollisten uusien versojen kautta onnistuisin kukittamaan sitä. Näyttää siltä, että se oliskin "omajuurinen ja lisääntyy siis juuriversojen kautta? Jos nyt näilläkään asioilla on yhteistä tekijää. Sen ainakin tiedän, ettei ko kasvi ole vartettu. Innostuin ruusuista, eli parvekkeella on pimpinella, jaloruusuja ja köynnösruusuja. Kaikki neuvot ovat tervetulleita. Ulen uusi, enkä oikein vielä osaa edes kysyä:-)

        Omajuurisuus tarkoittaa juuri sitä,että koko ruusu (tai oli kyseessä sitten mikä pensas tai puu tahansa) juuresta latvaan on samaa kasvia.Näin ollen kaikki mikä juurakosta kasvaa on yhtä ja samaa kasvia.Varttamista käytetään yleisesti jaloruusuilla ja aroilla pensasruusuillakin,mutta silloin esim. maanpäällisen osan kuollessa juuresta tulevat uudet versot eivät ole samaa kasvia kuin mikä siinä alunperin on kasvanut.

        Sekä nukkeruusu että pimpinellaruusut kukkivat edellisen vuoden versoilla joten jos leikkaat keväällä,menetät kukinnan.Juurivesojahan nukkeruusu tekee kohtalaisesti,joten jos tilaa on niin seuraavan vuoden kukintaa ajatellen anna niiden kasvaa vaan.Jos kuitenkin haluat typistää vuosikasvua tee se heti kukinnan jälkeen jolloin se ehtii kasvattaa jossain määrin uutta kasvua jolla sitten kukkii seuraavana vuonna.Nukkeruusun kukinta on pitkä,tosin runsainta kukinta on kesäkuun lopussa.Yksittäisiä kukkia puolestaan avautuu elokuulle saakka.Pimpinellaruusuilla kukinta on yleensä noin kaksi viikkoa kestävä mutta sitäkin runsaampi, tosin runsaudessa on lajikekohtaisia eroja.Esimerkiksi 'Linnanmäki'-lajikkeen kukinta voi olla niin runsas,että uloimmat oksat saattavat painua kukkien painosta maahan saakka.

      • ruusutarhuri kirjoitti:

        kiitos tiedoista. Innostuin ruusuista vasta tänä keväänä. Kirjoitit, että pimpinellat ovat omajuurisia. Ostin Prayers dawn´n kukintojen takia. Mielestäni se on kuitenkin vartettu, koska muhkura näkyy. Luin, että 3-4 ruusua lajiketta käytetään varttamiseen, ja juuri kuten kerroit, tämä varttamiseen käytetty ruusu alkaa elää omaa elämäänsä. Mustion pihalla käydessämme oli komea ruusupensas, korkea ja näyttävä. Otin kuvankin. Kukinta hieno, tosin jo ohi. Kyseessä oli ns. koiranruusu, joka on kai yleisin vartamiseen käytetty ruusu. Minua huvitti:-)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      2005
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1367
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1108
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      103
      945
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      914
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      795
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      672
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      15
      592
    9. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      76
      544
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      511
    Aihe