kestää???
Mulla ei oo mitenkään virallisesti todettu burn-outtia mutta itse olen itselleni ihan maallikon diagnoosin tehnyt että äärimmäisen väsynyt olen ollut monta vuotta.
Eli voiko ihminen tosiaan väsyä niin että on monta vuotta kuin unissakävelijä???
Ihan töissä olen käynyt ja pitänyt kulisseja yllä mutta pohjalla on käyty ja se oli karmeaa, viikonloput ja illat työn jälkeen olen vahdannut kotona tv.tä räjähtäneenä, ei vaan jaksanu mitään muuta kun maata kotona.
Nyt vasta kun tuli lama ja työttömyys alkaa uutta elämää näkymään, monta kuukautta meni ensin nukkuessa kun työttömäksi jäin ja nyt tuntuu erilaiselta...
Mulla ei oo mitenkään virallisesti todettu burn-outtia mutta itse olen itselleni ihan maallikon diagnoosin tehnyt että äärimmäisen väsynyt olen ollut monta vuotta.
Eli voiko ihminen tosiaan väsyä niin että on monta vuotta kuin unissakävelijä???
Ihan töissä olen käynyt ja pitänyt kulisseja yllä mutta pohjalla on käyty ja se oli karmeaa, viikonloput ja illat työn jälkeen olen vahdannut kotona tv.tä räjähtäneenä, ei vaan jaksanu mitään muuta kun maata kotona.
Nyt vasta kun tuli lama ja työttömyys alkaa uutta elämää näkymään, monta kuukautta meni ensin nukkuessa kun työttömäksi jäin ja nyt tuntuu erilaiselta...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tutustu sivuihin, liikuntaa ja mehua, elämän ilon sekä voiman
takaisin saamiseksi.
www.terveysmehu.fi
Hei!
Olin itse samankaltaisessa tilanteessa noin kymmenen vuotta sitten. Olin tosin ehkä vielä väsyneempi, koska en jaksanut edes katsoa tv:tä. Olin siis todella, todella heikossa kunnossa. Uupunut todella, en yhtään liioittele.
Olen aina ollut sporttininen, mulla on terveet elämäntavat, ei alkoholia, tupakkaa tai mitään päihteitä. Syön terveellisesti, liikun yms. Väsymys ei siis johtunut mistään tästä.
Olo oli aivan kauhea, koska ystävikseni luulemani ihmiset kaikkosivat ympäriltäni kuin pelästynyt varpusparvi. Ihmiset, joita olin itse aikanaan tukenut... Oli todella pelottavaa tulla niin yksin jätetyksi.
Haluan saman kokeneena lähettää sinulle rakastavat ja myötätuntoiset terveiset ja kunnon voimahalauksen!!
Kyllä sinä selviät! Mulla oli ilmeisesti vielä kauheampi tilanne, minäkin selvisin!
Pahin vaihe toipumisessa kesti noin kaksi kuukautta, kun keskityin tietoisesti itseni hoitamiseen: kävelin yksikseni ulkona metsässä, polvet heikotuksesta tutisten. Luonto auttoi minua. Mikä sulle on sellaista, mistä tykkäät? Tee sitä, mistä saat iloa, mutta ÄLÄ KÄYTÄ ALKOHOLIA ÄLÄKÄ LIIKAA KAHVIA, älä myöskää ala MÄSSÄÄMÄÄN LIHOTTAVIA RUOKIA. Ne on pahasta, myrkkyä uupuneelle. Syö terveellisesti. Kalaöljyt omega 3 sun muut on hyväksi, samoin carnosin auttoi minua. Vihannekset, hedelmät marjat. Ravinnolla on suuri vaikutus mielenkin hyvinvointiin!!!
Lopullinen tervehtyminen on kestänyt vuosia, on ollut tasanteita ja eri vaiheita. Olen tutkiskellut vuosia nyt itseäni. Terapeuttia en ole löytänyt itselleni. Heitä on aika vähän.
Kaikkea hyvää sulle! Kyllä sinä selviät!
Olisi kivaa ollut minustakin, jos olisi ystävät jaksaneet seistä rinnallani vaikeassa elämäntilanteessa, mutta heistä ei ollut siihen. Kaikista ei ole. Yksinkin voi selvitä ja ehkä pikkuhiljaa löydän oikeampia ystäviä, jotka vastavuoroisesti myös antavat tukea eivätkä vain pyydä sitä itselleen.
todella tutulta kuulostaa, on aivan ihanaa lukea sanoja jotka ovat kuin minun kirjoittamiani.
Romahdukseni oli sellainen etten sanoin osaa sitä kuvailla, kuin olisin jotenkin kuollut...
Nyt olen alkanut lenkillä käydessäni haistamaan sateen kasteleman maan tuoksun yms... joita en ole vuosiin huomannut, olen siis ollut aivan zombie, poissa tästä maailmasta.
Jotenkin on sellainen olo että tunne elämäni on nyt heräämässä elämäni kevääseen, olen alkanut tuntea eri tavalla kuin ennen, jotenkin syvemmin, olisiko niin että kaikesta karmeudesta huolimatta minun on ehkä täytynyt tavallaan kuolla että nyt synnyn nyt uuteen elämään??
Minutkin on jätetty aivan yksin, kai ihmiset ovat kuitenkin kulisseistani huolimatta vaistonneet etten ole läsnä ja kääntäneet selkänsä mikä on väärin koska juuri välittämistä olisin tarvinnut, välillä oli aivan Jumalan hylkäämä olo, absoluuttisen yksinäinen fiilis.
Kamalinta oli se etten pytynyt keskittymään mihinkään, välillä en kestänyt mitään meteliä ja ihmisiä, en kyennyt tuntemaan mitään, en jaksanut edes kävellä saatika kammata hiuksia.
Tämä on herättänyt minut tajuamaan maailman raakuden, kun sinulla menee hyvin niin menee hyvin ja ihmiset viihtyvät kanssasi, kun sinulla menee huonosti niin menee todella huonosti ja ihmiset hylkäävät epäonnisen.
Itsekin kuolin sisältä. Olin vain kuori. Kaikki tuntui etäiseltä ja oudon kaukaiselta, vieraalta.
Pahinta oli, kun äitini sanoi, ettei enää tarvitse minua, koska olen niin väsynyt, etten ole enää hänelle hyödyksi. Aika kylmä äiti minulla.
Oikeaan aitoon ihmisyyteen kuuluu erottamattomasti se, ettei hylkää läheisiään hädän tullen. Ihmiskunta ei olisi säilynyt, jos niin olisi menetelty. Ihmisyyteen kuuluu inhimillisyys. Ehkä hädän hetkellä ystävänsä tai lapsensa hylkääväkin on omalla tavallaan sisältä kuollut? Pahemmalla tavalla vain: hän ei halua tunnistaa huonoa oloaan, mistä toisen masennus vääjäämättä haluaa muistuttaa.
Yritetään jaksaa toipumisen tiellä, toinen toistamme tukien ja rohkaisten.
Ei meistä ketään saisi jättää yksin.