MATTOHOITO

Onko kenelläkään tietoa tuosta "Mattohoidosta", kun potilas käy riehumaan niin kääritään mattoon.. Onkohan ihan laillista nykypäivänä?
2590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

..ole ollut kokemusta tuosta hoitokeinona? Koskaan en ole itse törmännyt tätä aiemmin kyseessä olevaan mattoon käärimiselle.

Äänestä

Sosiaalidosentit suorastaan kilpailevat keskenään kuka julkaisee kaikista yliampuvimman tilaston kansan pahoinvoinnista. Heidän tutkimusten mukaan iso osa kansasta on hulluja, hulttioita ja vammaisia. Silloinhan kadut olisivat täynnä nälkään kuolleita lapsia ja koko yhteiskunta olisi kaaoksessa kun kukaan ei olisi asioita hoitamassa. Kuitenkin elämme keskellä vaurasta, kehittynyttä ja sivistynyttä länttä vaikka luonnonolosuhteet ovatkin haastavat. Lisäksi tekninen kehitys on nykyään nopeampaa kuin koskaan. Miksi näin?

Evoluutio karsii pois väestöaineksen joka ei pysty tai viitsi huolehtia itsestään ja jälkeläisistään. Näin on ollut aina. Siksi huono väestöaines on siis aina ollut marginaalista osuudeltaan. Kaupungistuminen ja teollistuminen ovat vielä varsin uusia ilmiöitä eivätkä ne ole vielä ehtineet vaikuttaa evoluutioon koska evoluutio on hidas prosessi. Toisekseen ihminen on aikojen saatossa elänyt hyvinkin erilaisissa olosuhteissa ja sopeutunut aina.

Nyt tietysti joku sosiaalidosentti sanoo että "pieni osa nuorisosta voi yhä pahemmin", jättäen mainitsematta että kyse on huumeitten käyttäjistä (Hannu Lauerma TV2:n Pressiklubissa). Kieltämättä huumeet ovat yleistyneet viime vuosikymmeninä. Epämääräisillä vihjauksilla ja osatotuuksilla voi kuka vain rakennella ties mitä maailmanlopun ennustuksia. Sosiaalidosenttiin uskovat sitten selittävät kukin omalla tavallaan mitä se "pahoinvoiva" tarkoittaa, syntyy ristiriitaisten käsitysten sekasotku kun velvollisuus väitteen oikeaksi todistamisesta on siirtynyt väittäjältä kuulijalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Plyysi kirjoitti:

Onko kenelläkään tietoa tuosta "Mattohoidosta", kun potilas käy riehumaan niin kääritään mattoon.. Onkohan ihan laillista nykypäivänä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu