Menin jokin aika sitten naimisiin lestadiolaismiehen kanssa, itselläni ei ole uskovaista taustaa, mutta nyt olen alkanut tuntea kutsumusta.
Ongelmani on naurettava, opiskelen työvoimapoliittisessa, eli lapsi ei oikein sovi tähän elämäntilanteeseen ennen kuin valmistun, koska koulutusta ei voi jatkaa äitiysloman jälkeen, kuten normiopiskeluja.
Pitäisikö kieltäytyä seksistä seuraavan parin vuoden ajan, käyttää ehkäisyä ja rukoilla anteeksi vai tehdä lapsi ja jatkaa työttömänä hamaan tulevaan. Tosin, koska olen jo tipahtanut pois peruspäivärahaltakin, mieheni tulot otettaisiin huomioon, enkä saisi lainkaan tukea elämiseeni. Myös äitiyspäiväraha tässä kohtaa on alin taso.
Sinällään tässä ei olisi ongelmaa, jos olisi kyse vain minusta. Mutta perheessämme asuu kaksi pientä lasta edellisestä liitostani joista tunnen olevani taloudellisesti vastuussa.
Joskus yksinkertainen asia voi muuttua monimutkaiseksi. Itseäni hymyilyttää, koska mietin... siirränkö uskoontuloani siihen kunnes valmistun. Eihän sen näin pitäisi olla... mutta joskus elämä on.

Vastaukset 8
Vanhimmat
jäseneksi valheelliseen käärmeenpesään = vl-herätysliike. Se olisi viimeinen virheesi.
...kasvatatteko lapsenne vanhoillislestadiolaisiksi? Jos ette, niin sitten ehkäisy on täysin sallittavaa. Ehkäisykiellon tarkoitus vanhoillislestadiolaisuudessa on nimenomaan kyseisen liikkeen tulevaisuuden varmistaminen. "Epäuskoisia" lapsia tämä maailma tuskin heidän mielestään tarvitsee lisää.
tässä on outoja piirteitä:
Vl mies avioituu ei vl eronneen naisen kanssa.
Nyt kiinnostaisi naista usko mutta ..
Ei ole mielessä olevien lasten tilanne, mihin uskoon he kuuluisivat ja mitä lasten isä siitä pitäisi. Miten hän hän kasvattaa ja mitä vapauksia hän sallisi.
Onko perheessä jatkossa kahdenlaisia lapsia isästä riippuen.
Toisilla lapsilla eri vapauksia kuin toisilla?
Missä on kokonaistilanteen kaikkien puolien miettiminen, ei pelkkä ehkäisy ole ratkottavana vaan paljon muutakin.
Mies tuli vaimonsa jättämäksi, pulautettiin pois seurakunnasta, avioitui uudelleen ja otettiin vastaan avosylin. Ei tämä nyt niin outo tilanne pitäisi olla. Lapseni ovat vielä pieniä, joten he seuraavat uskossaan minua.
Ja minun eroni? Jätin alkoholisoituneen väkivaltaisen mieheni, koska olin menettää henkeni.
Jos Jumala herättää tuntosi, et kysele tuolla tyylillä. Toivottavasti annat hänelle
mahdollisuuden rakentaa elämääsi. "Se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie
taivaaseen ja vain harvat sitä tietä kulkevat..." Rukoilen puolestasi, että
saisit parannuksen armon.
Millainen avioero sinulla oli !!!
"Joka parannuksen teon huomiseen siirtää, se vuoteensa helvettiin rakentaa."
Itse suosittelen, että ehkäiset, niin pääset helpommalla. Helvettiin siitä tuskin joutuu.
Sinun ruumistasi, SRK;ko?
Jos näin, rukoile itsellesi viisutta ja jos painostus jatkuu, eroa siitä lahkosta.