kummeudesta

valinnan vaikeus

meillä on esikoisellamme kolme kummia, joista yksi on veljeni (myös puolisoni kaveri), toinen paras ystäväni ja kolmas puolisoni paras ystävä. olen todella tyytyväinen näihin kummeihin, käyvät moikkaamassa kummilastaan usein ja kyselevät kuulumisia ja viettävät lapsen kanssa paljon aikaa.
nyt toinen lapsi on tuloillaan, ja ollaan hänelle mietitty kummeja. "Parhaat" menivät esikoisellemme, koska emme silloin ajatelleet, että toista lasta saisimme.
Olemme nyt tälle lapselle miettinyt kummeiksi ystäväpariskuntaamme, joista molemmat ovat hyviä ystäviämme ja heidän kanssa vietämme aika paljon aikaa. kuitenkin heillä on saman ikäinen lapsi kuin esikoisemme, ja heille on tulossa nyt toinen kanssa. Kolmannenkin kummin haluaisin lapsellemme, koska olisi kiva, että lapsukainen saisi edes yhden kummin jolla ei ole omia lapsia vielä, eikä vielä vähään aikaan tulossakaan. Lähinnä siis kummin jonka luoksi voisi mennä yökylään ja joka voisi tehdä kaikkea kivaa lapsen kanssa kaksin.
nyt tasapainoillemme siis kahden välillä: siskopuoleni, joka juuri pääsi ripille, ja joka olisi varmasti juuri sellainen kummi lapselle jonka toivoisimme, mutta jonka kanssa olemme viettäneet viime aikoina hyvin vähän aikaa. Toinen vaihto-ehto olisi puolisoni veli, joka on jo vanhempi kahden lapsen isä, joka tuskin tulee lasta ikinä mihinkään viemään tai luokseen kylään ottamaan, mutta hänen kanssaan puolisoni on hyvin läheinen.
Kysymys siis kuuluu, että kumpi olisi "parempi" valinta? neljää kummia emme halua...

2

339

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Entinen teini-kummi

      Minusta tuli teini-iässä kummitäti.
      Vauvasta lähtien vein lasta kävelylle, leikkikentälle, elokuviin, piknikille, huvipuistoon... Mikä milloinkin oli ikäkaudelle sopiva paikka. Lapsi kävi myös kylässä luonani askartelemassa, touhuilemassa, pelailemassa tai muuten vain oleskelemassa.
      Kun odotin ensimmäistä omaa lastani, kummilapsi oli kokenut "menettämisen pelkoa", mutta asia saatiin puhumalla selväksi. Lapsi oli aivan liian rakas "hylättäväksi" =)

      Nyt lapsi on teini-iässä ja minä olen hänelle ns. luottoaikuinen, ihminen jonka kanssa voi keskustella asioista, joista ei vanhempien kanssa voi puhua. Teini-iässä kun niin paljon kaikkia salaisia huolia...


      Minulla oli kummeina kaksi pariskuntaa, joista kummallakin oli omia lapsia. Toinen pariskunta muisti minut synttärinä ja jouluna, toinen pariskunta unohti ristiäisten jälkeen.

      Kysyit, kumpi on parempi valinta. Se pitää sinun ja miehesi ratkaista, mutta tässä oli omia kokemuksiani. Toivottavasti oli apua =)

    • Minä vaan

      Mielestäni kaikki kummiehdokkaat tuntuvat tosi hyviltä. Varmaan vaikea valinta, miksi ette pyytäisi kaikkia neljää? Nuoret ovat monesti topakoita kummeja, heillä on aikaa enemmän kummilapselle. Myös jo isojen lasten vanhemmat, ( usein 40-50 vuotiaat) sillä heillä on niin aikaa kuin myös kokemusta/näkemystä lapsista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      36
      1306
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      60
      1075
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      973
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      58
      938
    5. 69
      806
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      791
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      81
      716
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      38
      698
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      692
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      30
      635
    Aihe