Susanna Sievinen

Minnekköhän tuo suloisen katkera Suski on hävinnyt?
13451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

..horses ass!

Äänestä

Sitä naista on kyllä kohdeltu väärin.
Se, mitä julkisuudessa hänestä on luettu - voi jättää omaan arvoonsa.
Hän teki monen monta vuotta työtä jotta Kloori-Miehensä sai polskutellla vapaasti ja tehdä muutakin -en san, mitä!
Sitten Kloori-Kalle dumppasi vaimonsa, lastensa äidin - ja minkä takia???

Nyt Kloori-Kalle sievistelee julkisuudessa ´kauniin´vaimon kera, tuo vaimo on kuin ylimeikattu nukke, katse tyhjä ja hymy niin teennäisen leveä että sinne läpeen mahtuisi vaikka hevoinen.

S.Sievinen on kyllä osansa saanut epäoikeudenmukaisuuksista,
antakaa hänen olla rauhassa, ei minulla eikä sinulla ole oikeutta häntä arvostella - mitä me tiedämme hänestä - loppujen lopuksi?
Ne vuodet jolloin hän piti pystyssä Kloori-Kallen uimashowta olisi voitu palkita toisella tavalla kuin kengänkuvalla ahterissa.
S hoiti talouden, lapset, ja kaiken-kaiken muun.

Äänestä
  • Mutta hän teki sen omasta vapaasta tahdostaan! Turha ruikuttaa jälkikäteen, vaikka sillä ruikutuksella on tietenkin herunut palstamilli jos toinenkin. Kun hän paistatteli perhekeskeisessä julkisuudessa uimarimiehensä rinnalla, silloin ei kuulunut tietenkään minkäänlaista napinaa asiasta. Olisi kannattanut kouluttautua ja hankkia ammatti nuorella iällä. Pelkkä ex-misseys ja uimarin vaimo ei oikeassa maailmassa elätä ketään. Seiskalta tietysti on saanut rahaa erostaan ja muista olemattomista kuvioistaan, joita lehteen on antanut.

    Äänestä

  • Kyllä Suski opiskeli välillä. Itsekin harmitteli, että joutuu olemaan viikot erossa perheestään, kun koulu oli Jyväskylässä ja myös kehui, miten hyvin Jani pyörittää perheen arkea, kun äiti on pois ja vain viikonloppuisin paikalla.

    Kenelläkään ei ole oikeutta mielestäsi arvostella Suskia, mutta itsellesi olet antanut oikeuden arvostella Jania ja Maria? Olet varsinainen kaksinaismoralisti, hyi olkoon!

    Äänestä

  • Asia-100 kirjoitti:

    Kyllä Suski opiskeli välillä. Itsekin harmitteli, että joutuu olemaan viikot erossa perheestään, kun koulu oli Jyväskylässä ja myös kehui, miten hyvin Jani pyörittää perheen arkea, kun äiti on pois ja vain viikonloppuisin paikalla.

    Kenelläkään ei ole oikeutta mielestäsi arvostella Suskia, mutta itsellesi olet antanut oikeuden arvostella Jania ja Maria? Olet varsinainen kaksinaismoralisti, hyi olkoon!

    Kyllä nuo 7 lehden palkkiot sen verta hyviä ovat että kestävät vähän arvosteluakin, vai?
    kaksinaismoralisti - joo´o mutta entäs se seevisen toiminta?
    Julkisuudessa on esittänyt täysraitista, jossakin typerässä telkkuohjelmassa kuitenkin sanoi ettei se raittius koske ulkomaita - eli ulkomailla sai sitten törttöillä vai?
    S Sievinen on yhä tehnyt arvokasta työtä perheenäitinä.
    Että heitettiin sivuun ko vanhaa työhanskaa ei kerro mitään mieltä ylentävää uimari-puimarista ja joo - vapaaehtoisesti S Sievinen sen teki kuten monet muutkin vaimot jotka uskovat avioliittoonsa...

    Äänestä

  • halpaa niin halpaa kirjoitti:

    naisten puolesta, jotka lähtevät hyysäämään miestä ja vielä lapsia tekemään, uskoen, että se oikea elämä alkaa, kun ura on ohi.
    Siinä jää monesti oma ammatti hankkimatta, kun on täysi työllisyys kotona.
    Urheilijan pitäisi perustaa perhe vasta sitten, kun ura on ohi.
    Niin monella näyttää silloin se oikea elämä olevan hukassa.
    Siinä kriisissä sitten saa entinen väistyä ja aloitetaan tavallaan uusi kierros.
    Minä kyllä tuntisin häpeää, jos olisin arvottanut puolison kymmenen vuoden työn vajaan neljänkymmenentuhannen euron arvoiseksi.
    Eihän sillä saa edes omaa asuntoa ja on sentää kaksi yhteistä lasta.
    Tämä kaikki tuli mieleen, kun katselin eurovaaleissa olevaa ehdokasta ja niin tuli monelle muullekkin ihan samat asiat.

    Äänestä

  • näiden kirjoitti:

    on aika surullista,että ex-vaimoja haukutaan,usein mies itse hakee nuorempaa ja sekin laitetaan vaimon syyksi.Osituksessa mies vie kaiken ja rakentaa uutta kotia uudelle naiselleen.
    Vanha vaimo saa jäädä,kaiken päälle jotkin miehet vielä haukkuu vanhan vaimonkin ryppyseksi sun muuta,näin itse olen elämässä kokenut.
    Siksi en lue edes lehtiä,joissa kerrotaan vaa uudesta onnesta,eli vaimoa vaihdetaan kun sukkaa.
    Mutta,elämäss uskon,että jokainen saa osansa jokaisesta elämänmuodosta,joskus ylämäki ja taas alamäki.
    Mutta ihmistä pitää toisen ihmisen kunnioittaa,tähän perustuu sivistynyt elämä.

    Äänestä

  • voi voi ja vielä kerrav kirjoitti:

    Kunnioittakaamme siis Jania ja kaunista Maria!

    Äänestä

  • Onneli1 kirjoitti:

    Kunnioittakaamme siis Jania ja kaunista Maria!

    Linssiluteita ei mitään syytä kunioittaa.
    Eikä se Mari nyt niin kaunis ole, kaupoilla, kaduilla näkee joka päivä pal´kauniimpia joilla vielä jotain myös korvien välissä.
    Janissa ei mitään kunnioittamista.
    Meni pasmat gubbella sekaisin kun ei valittu eu:hun.
    Onneksi suomalaisilla sentään joku tolkku tallella.
    Eikä tuo Mari vieläkään tiedä -ymmärrä - mihin soppaan se lusikkansa pisti -
    Jani on ammattitaidoton uimapelle.
    Ei koulutusta, ei ammattia - ainoastaan taitoa lypsätä halvoilta lehdiltä rahaa häihin matkoihin - mitä kun ei enää kiinnosta?
    Jani ei ole mikään miehen malli lapsilleen tuolla elämänmenollaan.
    Tsorkkendal, mutta niin vain on ja kaikkea hyvää entiselle vaimolle.

    Äänestä

  • flapflap ja sillai kirjoitti:

    Nohh. totuushan on se, että entinen uimakolli on nykyään turpeahko ilmestys joka maksattaa häänsä - häämatkansa juorulehdellä...
    ans olla ko häämatka on ohi, nähdäänkö turpeata uimamaisteria Nummelan yössä kuten ennenkin - vai luuleeko joku, että hän alkaa hoitaa Fellua ja poikia ja antaa vaimonsa levätä? Mitä, häh????

    Äänestä

  • voi voi ja vielä kerrav kirjoitti:

    on aika surullista,että ex-vaimoja haukutaan,usein mies itse hakee nuorempaa ja sekin laitetaan vaimon syyksi.Osituksessa mies vie kaiken ja rakentaa uutta kotia uudelle naiselleen.
    Vanha vaimo saa jäädä,kaiken päälle jotkin miehet vielä haukkuu vanhan vaimonkin ryppyseksi sun muuta,näin itse olen elämässä kokenut.
    Siksi en lue edes lehtiä,joissa kerrotaan vaa uudesta onnesta,eli vaimoa vaihdetaan kun sukkaa.
    Mutta,elämäss uskon,että jokainen saa osansa jokaisesta elämänmuodosta,joskus ylämäki ja taas alamäki.
    Mutta ihmistä pitää toisen ihmisen kunnioittaa,tähän perustuu sivistynyt elämä.

    Koska kolahtaa Nummelan yössä, herra uimamaisteri - taas - kuten ennenvanhaan???

    Äänestä

  • flapflap ja sillai kirjoitti:

    Linssiluteita ei mitään syytä kunioittaa.
    Eikä se Mari nyt niin kaunis ole, kaupoilla, kaduilla näkee joka päivä pal´kauniimpia joilla vielä jotain myös korvien välissä.
    Janissa ei mitään kunnioittamista.
    Meni pasmat gubbella sekaisin kun ei valittu eu:hun.
    Onneksi suomalaisilla sentään joku tolkku tallella.
    Eikä tuo Mari vieläkään tiedä -ymmärrä - mihin soppaan se lusikkansa pisti -
    Jani on ammattitaidoton uimapelle.
    Ei koulutusta, ei ammattia - ainoastaan taitoa lypsätä halvoilta lehdiltä rahaa häihin matkoihin - mitä kun ei enää kiinnosta?
    Jani ei ole mikään miehen malli lapsilleen tuolla elämänmenollaan.
    Tsorkkendal, mutta niin vain on ja kaikkea hyvää entiselle vaimolle.

    Mitä helvataa ?
    Eikö Seevisen uimarilla muka ammattia ole?
    Hää on uimamaisteri....buahaaaa

    Äänestä

  • voi voi ja vielä kerrav kirjoitti:

    on aika surullista,että ex-vaimoja haukutaan,usein mies itse hakee nuorempaa ja sekin laitetaan vaimon syyksi.Osituksessa mies vie kaiken ja rakentaa uutta kotia uudelle naiselleen.
    Vanha vaimo saa jäädä,kaiken päälle jotkin miehet vielä haukkuu vanhan vaimonkin ryppyseksi sun muuta,näin itse olen elämässä kokenut.
    Siksi en lue edes lehtiä,joissa kerrotaan vaa uudesta onnesta,eli vaimoa vaihdetaan kun sukkaa.
    Mutta,elämäss uskon,että jokainen saa osansa jokaisesta elämänmuodosta,joskus ylämäki ja taas alamäki.
    Mutta ihmistä pitää toisen ihmisen kunnioittaa,tähän perustuu sivistynyt elämä.

    Joo, kyllä saisi tämä kotiäiti-vouhottaja Nina Mikkonenkin kysyä Susanna Sieviseltä, että miten on - kuinka arvokkaaksi nämä kultaiset aviomiehet arvottavat kotiäidin työn, kun jättävät perheensä ja lähtevän uuden ja nuoremman naisen perään? Tuohon halpaan ei naisen sovi langeta, ellei satu olemaan omaisuutta ja tuloja omasta takaa kuten perintöjä tai varakas isukki taikka äiti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihailija vaan kirjoitti:

Minnekköhän tuo suloisen katkera Suski on hävinnyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu