Äiti ei laske minua tansseihin. Mitä teen?
Mie olen maalaispoika
Lassi K
8311
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
palkitaan yleensä. Intä tarpeeksi kauan. Jankuta koko ajan siitä asiasta äidillesi perässä kulkien. Lupaa ja vanno tulevasi ajoissa kotiin.
Kerro ettei sulla ole elämää, jos et pääse tantsuihin ja kaikki muut pääsevät. Marise äidillesi, että hän on ihan kalkkiaivo ja miettisi omaa nuoruuttaan...
Paukuttele lisukkeeksi hieman ovia, kuljeskele jatkuvasti ympäriinsä hermostuneen oloisena, murjota ruokapöydässä siirrellen ruokaa lautasen eri puolille apeasti. Seisoskele joutoaikoina oven suussa nojaten karmiin ja hyplää esimerkiksi maalissa olevaa nyppyä, huokaile ja katsele huoneeseen jonnekin kauas äitisi ohi, välillä kuitenkin pikaisesti vilkaisten häntä. Tässä vaiheessa pitäisi olla harjoiteltuna se "spanielin kosteat silmät"-katse.
Muistele ääneen kaikkia niitä tilanteita, joissa juuri sinulta on evätty jotakin vaikka muut saivat mennä. Kerro ettei sinulle ikinä anneta mitään kivaa...
Uhkaa sossulla ja kaverin luokse muuttamisella ja kerro, kuinka ihanat vanhemmat kavereilla on. Sellaiset jotka siis YMMÄRTÄÄ jotain nuoruudesta. Ja muljuttele silmiäsi aina äidin kohdatessasi (siis se katse, joka kertoo ihmisen olevan aika vajaa). Vältä muuten katsekontaktia kohteen kanssa kokonaan. Paitsi siis ne merkitsevät muljauttelut joita saa olla runsaasti.
Tässä perustapoja, joilla pitäisi pärjätä. Lisää voit keksiä ihan itse. Ainakin minuun näitä on käytetty, ja kai aikanaan käytin omiin vanhempiini. :)) Tsemppaa kunnolla, saat äidin syylliselle mielelle ja pääset rientoihin.
Rahaakin pitäisi sitten saada tietty mukaan hiukan. Aloita sen pyytäminen hiljakseen kun menolupa on ensin herunut. "Pientä limurahaa vain..." väsytetty perusmutsi nakkaa sinua siinä vaiheessa kaikilla kolikoillaan ja toivoo vain, etä häviät muutamiksi tunneiksi jonnekin. Saa katsoa sitten rauhassa sen CSI:n.
Taidat olla ihan taituri.
Mitäs jos alettais kirjoitella.
:)
Mitä jos painuisit suolle vettä kelaamaan.
ainahan minun sydäntäni niin riipoo nuorten hikisten murkkupoikien hätä, kun itse olen kasvattanut pari vastaavaa tapausta!
Ja kiukkuiselle kaupunkilaiselle lähetän myös lämpöä ja kesämieltä, kun sisäinen tuska on yltynyt myrskyksi maalaisuuttamme vastaan.
Harmi kun meistä junteista ei millään pääse eroon urbaanissa ympäristössäkään. Ollaan juurruttu tänne kuin rikkaruohot ryytimaahan. Eipä lähde kitkemälläkään. Ja osa petturikaupunkilaisista on vielä mennyt ja risteytynytkin maalaisten vääräoppisten kanssa!! Hyi hyi... pitäisi pitää sitä valistusta, ettei sellaista nyt ihan alkaisi ylettömästi tapahtumaan. Menee vielä puurot ja vellit sekaisin pahimmassa tapauksessa.
Ota äksy coolisti, vaikkakin aina kunnon kaupunkilaisräyhä rulez! Pieni kiukku antaa vain puhtia viikkoon, ja nythän onkin edessä viikonloppu: nuorten poikien iloisinta aikaa!
ja jos vielä ärsyttää kovasti, kehoitan hankkimaan parempaa luettavaa! Sekin voi helpottaa vähän tuskaa ja paineita, jos menee rantsuun silmäilemään niin kaupunkilais- kuin maalaistyttöjenkin rusketusraitoja!
Nyt on asiat niin, että olen vähän pihkassa Tinskuun.
Mehtää on meillä pari sataa hehtaaria ( tukkimehtää).
Mitäs jos?
risusavottaan sitten jo pyydellään. Ei tällainen täti jaksa rämpiä paarmojen seassa missään tukkimetsässä. Tietysti niitä sitten uitettaisiin kuten vanhoissa suomalaisissa kansallisromanttisissa filmeissä, ja juostaisiin pyörivien pöllien päällä kun iloinen haitarimusiikki soisi taustalla. Siiri Angerkoski ilmestyisi kaulimen kanssa hyvin pikaiseen paikalle, jos alkaisin riekkumaan sillä tavalla.
Sitä paitsi tässä iässä odottelen jo lonkkavaivoja, alkavat minä päivänä hyvänsä. Iltapäivällä varmaan kahvitunnin paikkeilla, arvatenkin. Ja rusketusraitoja ei ole myöskään näköpiirissä. Coca-cola ei maistu, keski-ikäisten naisten tapaan lipitän maksani pilalle valkoviinillä. Pussikaljaakaan en juo enää kaltseilla kuten aikanaan hyvinä nuoruuden päivinä. Ovat enää haaleita muistoja dementoituneissa aivoissani nekin kaukaiset kesäpäivät.
Mutta eipä hätää...jos siis olet rikas mutta yksinäinen takakammarin poika jostain järvi-suomen perukoilta, suosittelen seuraavaa: Kun olet käynyt onnistuneesti niissä tantsuissa - ja äiti on leppynyt siitä pläjäyksestä - niin otapa äippä mukaan ja lähtekää oikein suureen maailmaan vaikka bussilla...Ikea on hyvä kohde. Sieltähän pääministerikin (se vanha ukon ketku, veretön ja väritön) löysi ilosta kesäseuraa itselleen aikanaan. Ehkä niin isossa tavaratalossa pystyt eksyttämään sen eukon (äidiksi kutsutun), ja ehdit napata sukkelajalkaisen neitokaisen kiinni. Sitten vain juoksette äitiä karkuun kohti auringonlaskua...
Äiti kyllä pääsee sinne paluubussiin takaisin. Siellä muut vastaavaa kokeneet lohduttavat, ja ehkä joku nariseva kääkkä laulaa lurauttaakin siihen mikrofoniin Saarenmaan valssin. Siitä äitiliini iloiselle mielelle, eikä muista kiittämätöntä poikaansa, jolla siis ovat mielessä vain tytönhupakot.
Ps. älä puhu sille neidolle ensimmäiseksi niistä pölleistä, aloita helpoilla aiheilla kuten elämän tuskalla...
Miekin olen jo vähän dementoitunut. Mutta vielä sentään luen kirjallisuutta.
Kirjoista heitän juttuja lehtiin. Pistän tähän yhden Sulle:
Ei Sariola suruton ollut
Ritva Sarkolan retvakkaa tekstiä
Sariolan elämää ”livenä”
Ritva Sarkola: Mauri Sariola ja maksetut viulut, Myllylahti
Ritva Sarkola, Mauri Sariolan uskottu ja Tuula Sariolan kirjallinen tukija näyttää osaavan sariolamaisen retvakkaan verbalistiikan. Ja mikäpä on osatessa, hän seurasi aitiopaikalta Maurin ja Tuulan elämää ja lupasi vielä toimia Maurin toiveiden toteuttajana haudan takaakin.
Mauria lyötiin kuin vierasta sikaa edellisessä avioliitossaan ja toden totta sikahan Mauri oli, jos sitä mitataan eettisillä tai naisellisilla arvoilla. Mauri kun oli sitä mieltä että naisen mitta on sellainen että sen pitää antaa eikä itkeä ja antaa.
Ritva Sarkolaan en ole tutustunut kirjailijana aiemmin. Siksi aivan hätkähdin, kun eteeni tuntui ilmestyneen Mauri Sariola uudessa maanpäällisessä asussa. Sarkolahan kirjoitteli Tuulalle
räväköitä dekkareita kunniatehtävänään joten Sariolan kielen tarttuminen mieleen ei liene pelkkä sattuma, vaan pitkän ajan muovaama maneeri.
Sariolalla nyt oli useimmiten ryyppy päällä, mutta joskus sentään frakki päällä, kun silmäätekevät osoittivat huomiotaan. Eräs Sariolan fiksaatio oli lähetellä sähkeitä valtioiden päämiehille ja maailman mahtajille. Jotkut vastasivat toiset eivät, toiset taas kutsuivat ilonpitoon ”firman” piikkiin.
Kun kirjailijan ilot ja surut plussaa, voi sanoa, että elämä on kuin tratta, sillä pitää pyyhkiä intiimiä paikkaa, tai ei sentään elämän tratta pitää joskus maksaa vaikka verta itkien.
mihinkä tässä maailmassa oikein mennään vielä, kun nuoriso vastaa tädille tuohon tyyliin? Itselläni oli vielä aikoinaan tässä ikäryhmässä ollessani tekstit hakusessa, mutta nykynuoret pistävät kynän terävällä miekalla heti, kun luulee päässeensä oikein opastamaan...
Hm, ja demekin siis jo vaivaa -yritä ottaa elämästä äkkiä kaikki ilo irti, kun jo 20-vuotisna alkaa järjen valo sammumaan sitten. Itse toki sain nauttia siitä parikymmentä vuotta kauemmin, mutta olen nyt elänyt elämäni verkkaisesti säästöliekillä muutenkin ilmeisesti!!