Kuutisen vuotta. Ei paha, eihän? Mutta entä kun on kyse kuusi vuotta vanhemmasta miehestä, ja tyttösestä joka on vielä alaikäinen? Meneekö se jo vähän omituiseksi?
Onko kellään tämmöstä tilannetta ollut? Olen vähän sekaisin itseni kanssa, en mitenkään olisi uskonut että hän on vielä niin nuori.
Vietimme iltaa yhdessä, eikä ikä tullut edes puheeksi, kuin vasta loppuillasta. Hänestä minä näytin nuoremmalta, ja minusta hän vaikutti paljon ikäistään vanhemmalta.. Nyt on pöllö olo kun tuntee ihastuneensa, mutta on samalla vähän sellainen olo, kuin se olisi väärin..
Mielipiteitä, kokemuksia?
Onko kellään tämmöstä tilannetta ollut? Olen vähän sekaisin itseni kanssa, en mitenkään olisi uskonut että hän on vielä niin nuori.
Vietimme iltaa yhdessä, eikä ikä tullut edes puheeksi, kuin vasta loppuillasta. Hänestä minä näytin nuoremmalta, ja minusta hän vaikutti paljon ikäistään vanhemmalta.. Nyt on pöllö olo kun tuntee ihastuneensa, mutta on samalla vähän sellainen olo, kuin se olisi väärin..
Mielipiteitä, kokemuksia?
Vastaukset 10
Vanhimmat
on kysymys?
Ikäerolla on aika suuri merkitys tuossa vaiheessa jos toinen on vanhempi ja kuusi vuotta on jo aika paljon.
Jos hän on 17 ja sinä 23 niin asiaaa voidaan vielä miettiä mutta jos hän on nuorempi niin sitten alkaa jo poltella aika ikävästi siinä ettei oikein hyvältä näytä.
Minä olen 22 ja hän on 16, vaikka ei uskoisi.. Ehkä tässä tapauksessa tosiaan pitäisi uskoa vain järjen ääntä ja jättää juttu tähän..
Mitenkä se voi olla niin, että jos hän olisi kaksi vuotta vanhempi niin katsoisin mihin tie kulkee, kiinni loppujen lopuksi niin vähästä, ja kuitenkin niin paljosta.
että te olette luodut toisillenne, niin parin vuoden odottelu ei ole mitään... Itse aloin seurustella 18-vuotiaana seitsemän vuotta vanhemman miehen kanssa ja hyvin menee vielä 30-vuoden yhteisen taipaleen jälkeenkin. Tsemppiä!
Vaikka tytsi sinällään vaikuttaisikin ikäistään kypsemmältä, on 16 vuotiaana se kuva omasta itsestä, naisena ja muutenkin, hieman kehitysasteella. Sitähän on vasta askeleen päässä lapsuudesta.. Sinulla taas lienee jo jonkinlainen vakiintunut oma tahto ja myös käsitys siitä, mitä parisuhde aikuisella iällä näyttää ja miltä sen suunnilleen kuuluisi tuntua. Käy siis helposti niin, että tyttö muokkaantuisi sitten siihen ymmärtämättä kuitenkaan mitä juuri itse oikeasti tahtoo ja haluaa... Ei siis vain parisuhteessa vaan monissa muissakin arkipäivän asioissa
tuo on herkkä hetki ihmisen elämässä :) eikä se ole mikään kehno asia. Jos tosi paljon pottelee, puolin ja toisin, niin voittehan kevyesti tapailla sen muutaman vuoden, siten että annat kuitenkin hänelle riittävästi tilaa tutustua itseensä ja muutenkin touhuilla rauhassa ikäistensä juttuja.
eivätkä asianosaiset. Ikäero on merkityksetön juttu, jos muuten natsaa. Puhun kokemuksesta: olin 16 ja mieheni 26 kun aloimme seukata. Naimisissa oltu kohta 20 vuotta, kolme lasta. Älä siis anna pelkkien numeroiden hämätä! Tsemppiä!
Kiitos mielipiteistä ja kokemuksien jakamisesta.. Outo tilanne todella ja mietityttää miten sitä etenisi, tämä nuori nainen tahtoisi jatkaa tapailua. Ja uskon että minä tahdon samoin, vaikka sitten tarpeeksi rennolla otteella. Päivä kerrallaan, niin ehkä siitä hyvä tulee:)
kun tapasin nykyisen mieheni. Hän oli 23 vuotias. Ulkopuoliset sitä eivät oikein hyväksyneet. Haistatelkiin pitkät niille, mutta vanhemmat olivat vähän tiukempi pala. Nyt yhdessäoloa takana 25 vuotta ja hyvin menee. Jatkakaa mutta hyvän maun rajoissa toista kunnioittaen. =)
Ei ne nyt ihan noinkaan mene, tajunnet kait itsekin. Ympäristön paineet kyllä, asia erikseen, mutta jos puhutaan yleisellä tasolla ja henkilölähtöisesti niistä asianosaisista, niin kyllä on melko rohkeaa suositella hyppäämään kelkkaan ihan vain oman joskus tapahtuneen valinnan perusteella.
Itse aloin seurustelemaan 16 vuotiaana reilut kuusi vuotta vanhemman miehen kanssa. Tuntui todella hyvältä ajatukselta. Pian muutettiin yhteen ja asiat etenivät vauhdilla..... Liiankin. Ahdistus iski muutamaa vuotta myöhemmin. Olin jättänyt tekemättä asioita, jotka koin tärkeiksi, luulin kompromissin parisuhteessa tarkoittavan vähintäänkin aina omaa myönnytystä. Poikakaveri olisi halunnut perustaa jo perhettä, kun itse halusin opiskella ja löytää paikkani työelämässä ja maailmassa ylipäätään ja sitä rataa. Suhteesta seurannut ahdistus ja edelleen oman, siis ikioman elämän rakentaminen myöhemmin eron jälkeen oli kohtuulliesen raskas kokemus.
Nyt kymmenen vuotta jälkeenpäin kyllä tiedän missä meni pieleen. Harmittaa oma naivi näkökanta, joka silloin joskus sai aikaan älyttömän ja järjettömän kiireen. Onneksi ymmärsin puhaltaa pilliin jossain vaiheessa ja ottaa aikaa itselle..
Tämähän nyt on vain yksi tarina, yksi näkökanta. Tuskin kuitenkaan ainoa. Pointtina siis vain se, että kannattaa katsella ja tarkastella asioita toisestakin suunnasta kuin suoraan edestä.. saa hieman perspektiiviä asioihin, jos tahtoo
ympäristöstä tule ne paineet jos toinen on vielä lähes lapsi ja toinen aikuinen.
Useammin nuo suhteet eivät onnistu varsinkaan pidemmän päälle.
pukki. Etsi oma ikäistäsi seuraa. Lapsen pää menee vielä ihan pyörälle.