Miten kestää

Kaukosuhteessa olemme olleet aviomieheni kanssa reilun vuoden ajan hänen työpaikkansa vuoksi. Yritetään muutaman kerran kuussa tavata muutaman päivän ajan. Minua vaivaa vain niin järjestön ikävän tunne, kun emme ole yhdessä. Tuntuu, että itken nykyään aina. Kun kirjoitan vietiä hänelle tai soitan hänelle ja illat ovat pahimpia, kun pitäisi mennä nukkumaan ja sulkea silmät:(. Takasin saman katon alle muutto on onneksi kyllä edessä, mutta olisiko jollain kokemuksia, millä tätä hirveää ikävää saisi edes vähän vähennettyä ennen sitä?
1223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

joka on kanssasi. Se on pahinta, kun ei ole ketään ja itkettää aina vaan. Illat ovat pahimpia. Omia hoitokeinoja ovat: Mietiskely, lukeminen, musiikin kuuntelu (varsinkin Mozartin C-mollimessu on yksi rauhoittavimpia), laulaminen, ulkoilu, kavereiden kanssa lörpöttely, leipominen, vanhojen ihmisten auttaminen. Tunnevajautta on täytettävä muuta kautta. Liika työ ja liikunta aiheuttaa flunssia ym. yliväsymystä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikävää? kirjoitti:

Kaukosuhteessa olemme olleet aviomieheni kanssa reilun vuoden ajan hänen työpaikkansa vuoksi. Yritetään muutaman kerran kuussa tavata muutaman päivän ajan. Minua vaivaa vain niin järjestön ikävän tunne, kun emme ole yhdessä. Tuntuu, että itken nykyään aina. Kun kirjoitan vietiä hänelle tai soitan hänelle ja illat ovat pahimpia, kun pitäisi mennä nukkumaan ja sulkea silmät:(. Takasin saman katon alle muutto on onneksi kyllä edessä, mutta olisiko jollain kokemuksia, millä tätä hirveää ikävää saisi edes vähän vähennettyä ennen sitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu