Menetys....

Mä olen pahoillani menetyksenne vuoksi, eiköhän se ole ihan samanlaista tunnemyrskyä kuin "vanhemmillakin"!

* Puhaltaa parempaa onnea* :) Ja tarrasukkia tuleville pienokaisille! :)

Vähän tulee viiveellä tämä vastaus kun täällä nyt näitä vanhojaki selailin. Sain keskenmenon viime syksynä 14 v, koville otti, mutta nyt jo helpottaa :)

joo mä sain ekan keskenmenon kun olin 11v.
me oltii mun sillosen poikkiksen kaa suunniteltu jo 8vuotiaista asti että me perustetaa perhe.

no kokeiltii uudestaan kun täytin 13v, eikä taaskaa onnistunu.

yläasteen vikalla sitten onnistui!
tosin mun poikkis jätti mut, ja ei myönnä että lapsi ois sen, kun mä muka jaoin itteeni ympäri kyliä vaix olin vaan kahen muun kans.
mut tosi ihquu ku vatsa kasvaa, vaikka en syö paljo mitää.
oon katellu vauvavideoita ja kaikkee tollast, ni on ne vauvat tosi söpöi kun ne vaa nauraa ja hymyilee koko ajan.
mun äiti lupas hoitaa mun vauvaa mahdollisimman paljo sitku se syntyy, ni mäki voin olla mun kamujen kaa.
mut ihan kivasti menee.

Sain kaksi keskenmenoa alle 17-vuotiaana. Vaikka ne tuntuivat hurjan pahalta, niin toisaalta olin helpottunut, koska elämäntilanteeni oli suoraan sanoen kaamea eikä pelkästään iän ja keskeneräisten opiskelujen jms vuoksi.. Suurin syy helpottuneeseen olooni oli silloinen poikakaverini, väkivaltainen idiootti, jonka kanssa seurustelin muutaman vuoden.. IKINÄ en olisi lasta voinut kanssaan kasvattaa.. Nykyään kaksi lasta uuden miehen kanssa. Nykyinen on rauhallinen, vastuuntuntoinen ja aivan ihana mies, varmasti maailman paras isä. Paremmin en olisi voinut valita.. :) Kolmannen keskenmenon sain puolitoista vuotta sitten vähän ensimmäisen poikamme syntymän jälkeen ja sitä olen surrut hurjasti enemmän kuin kahta ensimmäistä, vaikka niitä edelleen usein mietin. Myös kolme parasta ystävääni ovat kokeneet keskenmenot.. Nuorin 19-vuotiaana, kaksi muuta 20-vuotiaina. Monet muutkin kaverini ovat keskenmenoja kokeneet.. Heistä kaikilla jo lapsia.