Sääli lasta

Meille sytty serkun kanssa ilmi riita mun kommentista koskien viikonlopun tapahtumia.
Serkku sai just esikoisensa ja heti piti päästä baanalle.Lapsi oli siis 6pv ikänen ja serkku kärräsi sen äitilleen hoitoon.
No eipä siinä muuten mitään,mutta kun täti oli KÄNNISSÄ!!!
Istunut oman äitini kanssa baarissa jo monta tuntia.

En sitten voinut pitää turpaani kiinni vaan annoin palautetta miten vastuutonta on
a)jättää niin pieni lapsi hoitoon ja viellä kun rintaruokinnallakin on.
b)antaa lapsi hoitoon ihmiselle joka on päihtynyt(ei kuulemma haittaa,koska poika nukkuu kuitenkin)
c)Kannattaako lähteä kesäkuumalla baanalle kun vuotaa ja tikitkin on.
Lopuksi sitten olikin jo ilmiriita päällänsä.

Tapahtumista heräsikin mieleeni kysymys,johon haluaisin rehellisiä vastauksia.

Eli kuinka vanha lapsesi oli kun lähdit viihteelle?
ja uskaltaisitko/pystyisitkö jättämään noinkin pienen lapsen toisten hoitoon oli se hoitaja sitten kännissä tai ei.
10557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kun kävin kavereiden kanssa "baanalla". Join kylläkin vain kaksi olutta :) Mutta kävin moikkaamassa porukkaa illalla. Lasta hoiti isänsä.

Mutta en todellakaan jättäisi lasta päihtyneelle. Ei vaikka nukkuisikin hyvin. Voi kuitenkin yhtäkkiä herätä.

Äänestä
  • poika oli n.6kk. Synttäreitä juhlimassa :) Ja silloinkin jäi isän kanssa kotiin.

    Äänestä

Sen sanon, että ihan syystä annoit palautetta serkulle. En kyllä ikinä omaa lasta jättäisi känniläisten seuraan, ja vielä suuremmalla syyllä kun on noin pieni lapsi. En todellakaan. Kannattaa vaan ottaa se serkku kunnon puhutteluun ja vaikka näyttää tätstä keskustelusta mitä ihmiset on tommosesta mieltä. Minkä ikänen hän on?

Äänestä

juuri päässyt laitokselta ei mielestäni tosiaankaan ole mitään järkeä lähteä hillumaan kavereiden kanssa ja jättää melkein vastasyntynyt pikkuvauva humalaiselle ihmiselle hoitoon.
Onkohan tämä vanhemmuuden vastuu hiukan hakusessa serkullasi?

Äänestä
  • Siis ei mitenkään oikeutettua tuollainen käytös. Huh Huh, kyllähän lapsi varmaan hengissä säilyi, mutta missä ihmeessä on serkkusi äidinvaisto? Minun tekisi pahaa laittaa lapsi hoitoon, jos kyseessä ensimmäisiä kertoja ja joutuisi taapero olemaan vaikka päivän ilman äitiä...saatika yön.

    Ei ole itsellä lapsia vielä, mutta yrityksestä avomieheni kanssa voisi ankaa 10 pistettä ja papukaijamerkin. Nyt ensiviikolla olisi odotettavissa menkat, mutta toivottavasti ei niitä tulisikaan. Vaan ainoa punainen mitä näen, olisi raskaustestin kaksi viivaa. =) Jokatapauksessa olen erittäin laiska käymään baareissa katselemassa kännisten ihmisten riehumista. Ei voisi vähempää kiinnostaa, niin kaikki vähiten sitten huvittais lähteä, jos juuri olisin synnäriltä tullut ja oma pieni nyytti tuhisisi vieressä. Asiaa sulatellessakin menisi jo jokunen viikko, että on nyt se perheenlisäys tullut ja päässyt sairaalasta kotiinkin. Ja voin vaan kuvitella miten väsynyt sitä itse voikaan siinä vaiheessa olla.

    Äänestä

HERRANJUMALA! Nyt sinä otat järkevänä aikuisena kätesi käyttöön ja soitat ilmoituksen lastensuojeluviranomaisille! Teet itse myös hallaa, kun katsot vain vierestä, että noin pientä kärrätään HUMALAISILLE hoitoon! Vaikka se olisi serkkusi lapsi, niin mieti sen muksun parasta ja ala jo soittamaan lastensuojeluviranomaisille!!!! Lasta ei tule koskaan luovuttaa humalaiselle, ei ikinä. Sinä itse syyllistyt tähän jos katsot vain vierestä, etkä tee mitään! Olet samanlailla yksi heittelepanija, vaikka huutaisit ja räyhäisit serkullesi.

Itselläni on vuoden ikäinen muksu ja hän oli suunnilleen puoli vuotta, niin olin ystäväni polttareissa ja vähän myöhemmin hänen häissään, niin olin jo suunnilleen 12-1 aikaan kotona.
Ja en todellakaan, kukaan ei lapseeni koske jos on humalassa.
Ja ei en myöskään pystyisi jättämään 6 päivää vanhaa lastaa hoitoon.

Äänestä

Eli lapsi oli puolivuotias, kun jätinhänet ensimmäistä kertaa vieraalle, muutamaksi tunniksi, jotta saatiin ostettua vähän joululahjoja.

Baariin menin eka kertaa lapsen syntymän jälkeen, hmm hän oli varmasti 1,5 vuotias, silloin hän meni mummolaan.

Juu, en todellakaan jättäisi tuon ikäistä vauvaa kenellekään.
Sinuna tekisin asiasta lastensuojeluilmoituksen, saattais meinaan lähtee lapsi parempaan kotiin.
Tuohan on törkeä heitteillejättö!

Äänestä
  • En ole vielä ollut baanalla , tyttö on 8kk.

    sit ku lapsi on noin 1 v niin sit voi antaa huoletta hoitoon.,

    ei siellä baarissa sen kummempia tapahdu lapsi on tärkein.

    Äänestä

Lapsi oli 1kk vanha, ja isänsä hänen peräänsä katsoi ihan kotosalla. Poika tosin nukkui sen ajan heräten vain kerran syömään. Viivyin suunnilleen nelisen tuntia, alkoholia en nauttinut paljoakaan, mutta kyllä kuitenkin vähäsen. Pojallamme oli alusta asti sellainen rytmi, että yöllä ei kukuttu valveilla vaan se aika oli päivällä. Aika pitkään kuitenkin vaati ruokaa öisin.

Äänestä

jättäisi lastani humaltuneen hoitoon, en halua edes että tulee humalassa oleva ihminen lähelle, koska voivat kuitenkin olla arvaamattomia. mä olin ensimmäisen kerran ulkona, kun tyttö oli n.2kk,(on nyt 3,5kk) ja eilen olin toisen kerran, ensimmäisellä kerralla olin pois tunnin isäni ja vaimonsa olivat vahtimassa tyttöä ja eilen 2,5tuntia mun täti oli hoitajana. lähdin vasta kun tyttö nukahti. kävin kavereiden kanssa laulamassa karaokea ja ihan limulinjalla olin. ei mitään tarvetta juoda kännejä. tosin kohta kun minulla on syntymäpäivät, ajattelin juoda yhden lonkeron :) ja tyttöä en vkon ikäsenä olis antanu hoitoo ellei ois ollu pakko, nytkin teki vähän tiukkaa mutta mut saatin ylipuhuttua :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äiti minäkin. kirjoitti:

Meille sytty serkun kanssa ilmi riita mun kommentista koskien viikonlopun tapahtumia.
Serkku sai just esikoisensa ja heti piti päästä baanalle.Lapsi oli siis 6pv ikänen ja serkku kärräsi sen äitilleen hoitoon.
No eipä siinä muuten mitään,mutta kun täti oli KÄNNISSÄ!!!
Istunut oman äitini kanssa baarissa jo monta tuntia.

En sitten voinut pitää turpaani kiinni vaan annoin palautetta miten vastuutonta on
a)jättää niin pieni lapsi hoitoon ja viellä kun rintaruokinnallakin on.
b)antaa lapsi hoitoon ihmiselle joka on päihtynyt(ei kuulemma haittaa,koska poika nukkuu kuitenkin)
c)Kannattaako lähteä kesäkuumalla baanalle kun vuotaa ja tikitkin on.
Lopuksi sitten olikin jo ilmiriita päällänsä.

Tapahtumista heräsikin mieleeni kysymys,johon haluaisin rehellisiä vastauksia.

Eli kuinka vanha lapsesi oli kun lähdit viihteelle?
ja uskaltaisitko/pystyisitkö jättämään noinkin pienen lapsen toisten hoitoon oli se hoitaja sitten kännissä tai ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu