Hei
Olen lähes täysi-ikäinen nuori nainen. Kyllä, olen siis yhä teini, surkea murrosikäinen kakara, joka ei tiedä elämästä vielä mitään. Tiedän kuitenkin sen, että epäilen vahvasti haluani pysyä täällä. Elämä on vaivalloista, puuduttavaa, merkityksetöntä, siltä se minusta tuntuu. Joka päivä valuu, turhiksi kokemieni rutiinien lomassa. Nyt on kesäloma, eikä minulla ole mitään tekemistä, olen vapaa. Sen pitäisi olla rentouttavaa ja palkitsevaa että "pitkän" lukio lukuvuoden jälkeen saan nautiskella kahden-kolmen kuukauden lomastani. Tulihan tätä lomaa odotettua, mutta jälleen sain todeta ettei sekään ole kovinkaan riemuittavaa.
Päivät kuluvat enkä saa mitään aikaiseksi. Oikeastaan minulla ei olisi edes voimia tehdä mitään, jos jotain järkevää tekemistä keksisinkin. Kaikki tuntuu niin Merkityksettömältä, Turhalta. Koko maailma... Tuntuu että joko eletään tavanomaista suhteellisen hyvinvoivaa eurooppalaista/amerikkalaista pinnallista löpinä-viihde elämää, jossa hallitsee median turhauttama ilmapäinen massa, joka seuraa saippuasarjoja tiukemmin kuin uutisia. Ja sitten on toki niitä maailman parantajia, jotka ottavat koko maailman tuskan niskaansa ja paapoavat siitä. No jälkimmäinen joukko saa sentään jotain hieman merkityksellisempää ja järkevämpää toimintaa aikaiseksi, ehkäpä. Mutta tämä viesti ei nyt koske heitä...
Sitten se toinen puoli elämästä... Sotia, saasteita, väkivaltaa, massatuhoaseita, vallanhimon tuottamaa tuhoa... Siinä on kaksi puolta elämästä jotka näen. Kumpikaan ei tyydytä minua, kummassakaan en halua elää. Pitäisi olla onnellinen että elän "hyvinvointivaltiossa" jossa kaikki on hyvin ja kaikki pärjäävät. Miksi täälläkin sitten voidaan pahoin, kun kaikki on niin hyvin?
En jaksa. Minua turhauttaa koko maailma. Ihmiset turhauttavat minua. Pikku hiljaa alan tuntea yhä suurempaa vihaa ihmisiä kohtaan... kuinka tyhmiä me olemmekaan. Vihaan itseänikin. Olen kaikkea mitä ei saisi olla. Enkä haluaisi ollakkaan tällainen. Mutta en näe suuntaa johon voisin tai haluaisin muuttua. En halua olla ilmapää enkä maailmanparantaja. Haluan... mitä haluan. Erilaisen maailman. Erilaisia ihmisiä. Jotain merkityksellistä.
Ihmisiä on niin paljon että yksilö menettää jo merkityksensä minun silmissäni, varmasti myös monessa muussa asiassa. Ihmisiä on liikaa ja lisää tulee.
Olen ajatellut itsemurhaa, noin... seitsemän vuotta. Yritetty on, mutta koskaan en saa sitä aikaiseksi. Peräännyn viime hetkillä.
Kerran olin vetänyt itseni täyteen erilaisia pillereitä. Menin nukkumaan. Ennen nukahtamistani, koin äärimmäisen rauhoittavan tunteen, kun ajattelin, että ehkäpä kuolisin tähän kaikkeen paskaan jota olen illan aikana vetänyt. Ehkäpä kuolisin nukkuessani. Se sai pienen hymyn välähtämään kasvoillani.
Tokihan minä hymyilen... Hymyilen paljon. Mutta se on pinnallista, häilyvää. Ihan yhtälailla voin nauraa... Mutta se ei tunnu oikealta. Masentaa aina aivan älyttömästi yksin ollessa, usein seurassakin. En oikeastaan jaksaisi kauheasti seuraakaan, mutta se saa sentään hieman pinnallista iloa aikaan. Ja toki juominen, niin, ryyppääminen... nousuhumalassa on hyvä olla. Laskuhumalassa kaivellaankin sitten veitsiä esiin josko sen voisi työntää kurkusta läpi.
Käskekää vaikka mennä lääkäriin... Olen käynyt psykologilla, joka meinasi siirtää minut psykiatrille. Peruin psykiatrin ajan juuri ennen sinne menoa, enkä käynyt enää psykologilla. Psykologilla käyminen oli rasittavaa, vain entistä masentavampaa... puhuminen ei ole minun lajini, eikä se helpota. Psykiatriasta yleensäkkin, ajattelen sen olevan manipulointia jolla pyritään saamaan lisää työkykyisiä ilmapäitä pyörittämään tätä kieroutunutta yhteiskuntaa ja sen ilmapäisiä asukkaita.
Haukkukaa vaikka lyttyyn, olen varmaankin sen ansainnut, onhan tässä tullut yleistettyä ja haukuttua vähän kaikkia.
Tulin sitten huvikseen purkamaan ajatuksiani tänne, kun ei ollut parempaakaan tekemistä. Turhuutta.
Olen lähes täysi-ikäinen nuori nainen. Kyllä, olen siis yhä teini, surkea murrosikäinen kakara, joka ei tiedä elämästä vielä mitään. Tiedän kuitenkin sen, että epäilen vahvasti haluani pysyä täällä. Elämä on vaivalloista, puuduttavaa, merkityksetöntä, siltä se minusta tuntuu. Joka päivä valuu, turhiksi kokemieni rutiinien lomassa. Nyt on kesäloma, eikä minulla ole mitään tekemistä, olen vapaa. Sen pitäisi olla rentouttavaa ja palkitsevaa että "pitkän" lukio lukuvuoden jälkeen saan nautiskella kahden-kolmen kuukauden lomastani. Tulihan tätä lomaa odotettua, mutta jälleen sain todeta ettei sekään ole kovinkaan riemuittavaa.
Päivät kuluvat enkä saa mitään aikaiseksi. Oikeastaan minulla ei olisi edes voimia tehdä mitään, jos jotain järkevää tekemistä keksisinkin. Kaikki tuntuu niin Merkityksettömältä, Turhalta. Koko maailma... Tuntuu että joko eletään tavanomaista suhteellisen hyvinvoivaa eurooppalaista/amerikkalaista pinnallista löpinä-viihde elämää, jossa hallitsee median turhauttama ilmapäinen massa, joka seuraa saippuasarjoja tiukemmin kuin uutisia. Ja sitten on toki niitä maailman parantajia, jotka ottavat koko maailman tuskan niskaansa ja paapoavat siitä. No jälkimmäinen joukko saa sentään jotain hieman merkityksellisempää ja järkevämpää toimintaa aikaiseksi, ehkäpä. Mutta tämä viesti ei nyt koske heitä...
Sitten se toinen puoli elämästä... Sotia, saasteita, väkivaltaa, massatuhoaseita, vallanhimon tuottamaa tuhoa... Siinä on kaksi puolta elämästä jotka näen. Kumpikaan ei tyydytä minua, kummassakaan en halua elää. Pitäisi olla onnellinen että elän "hyvinvointivaltiossa" jossa kaikki on hyvin ja kaikki pärjäävät. Miksi täälläkin sitten voidaan pahoin, kun kaikki on niin hyvin?
En jaksa. Minua turhauttaa koko maailma. Ihmiset turhauttavat minua. Pikku hiljaa alan tuntea yhä suurempaa vihaa ihmisiä kohtaan... kuinka tyhmiä me olemmekaan. Vihaan itseänikin. Olen kaikkea mitä ei saisi olla. Enkä haluaisi ollakkaan tällainen. Mutta en näe suuntaa johon voisin tai haluaisin muuttua. En halua olla ilmapää enkä maailmanparantaja. Haluan... mitä haluan. Erilaisen maailman. Erilaisia ihmisiä. Jotain merkityksellistä.
Ihmisiä on niin paljon että yksilö menettää jo merkityksensä minun silmissäni, varmasti myös monessa muussa asiassa. Ihmisiä on liikaa ja lisää tulee.
Olen ajatellut itsemurhaa, noin... seitsemän vuotta. Yritetty on, mutta koskaan en saa sitä aikaiseksi. Peräännyn viime hetkillä.
Kerran olin vetänyt itseni täyteen erilaisia pillereitä. Menin nukkumaan. Ennen nukahtamistani, koin äärimmäisen rauhoittavan tunteen, kun ajattelin, että ehkäpä kuolisin tähän kaikkeen paskaan jota olen illan aikana vetänyt. Ehkäpä kuolisin nukkuessani. Se sai pienen hymyn välähtämään kasvoillani.
Tokihan minä hymyilen... Hymyilen paljon. Mutta se on pinnallista, häilyvää. Ihan yhtälailla voin nauraa... Mutta se ei tunnu oikealta. Masentaa aina aivan älyttömästi yksin ollessa, usein seurassakin. En oikeastaan jaksaisi kauheasti seuraakaan, mutta se saa sentään hieman pinnallista iloa aikaan. Ja toki juominen, niin, ryyppääminen... nousuhumalassa on hyvä olla. Laskuhumalassa kaivellaankin sitten veitsiä esiin josko sen voisi työntää kurkusta läpi.
Käskekää vaikka mennä lääkäriin... Olen käynyt psykologilla, joka meinasi siirtää minut psykiatrille. Peruin psykiatrin ajan juuri ennen sinne menoa, enkä käynyt enää psykologilla. Psykologilla käyminen oli rasittavaa, vain entistä masentavampaa... puhuminen ei ole minun lajini, eikä se helpota. Psykiatriasta yleensäkkin, ajattelen sen olevan manipulointia jolla pyritään saamaan lisää työkykyisiä ilmapäitä pyörittämään tätä kieroutunutta yhteiskuntaa ja sen ilmapäisiä asukkaita.
Haukkukaa vaikka lyttyyn, olen varmaankin sen ansainnut, onhan tässä tullut yleistettyä ja haukuttua vähän kaikkia.
Tulin sitten huvikseen purkamaan ajatuksiani tänne, kun ei ollut parempaakaan tekemistä. Turhuutta.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Itsekin olin ennen itsetuhoisissa ajatuksissa. Ja olen, kyllä vaan, sellainen maailmaa paapova rupijalkainen kehveli. Nyt minäkin haluan olla jotain, merkityksellistä. Jotain enemmän kuin tavallinen perussuomalainen mies. En halua klassista perheenisä roolia, vaan jotain psykedeelistä, lumoavaa.
Sinä tarvitset seuraa. Tarvitset yhteisön, jotta pääsisit eroon pukista, joka manaa sua tuhon teille. Kunhan saat sen, voimistut. Soita vielä psykologillesi ja raahaudu psykiatrille. En minäkään aluksi pitänyt itseäni sosiaalisesti lahjakkaana, mutta nuorena ja tyhmänä sitä luulee kaikkea negatiivista.
Maailma on perslärvi herkille ja aurinkoisille ihmisille, tiedän. Mutta huomaan että susta huokuu läpi taiteellisuus ja sosiaalisuus. Osaat tuntea asiat syvältä ja olet varmasti yksi kaikkien aikojen suomi24 käyttäjien mielenkiintoisimmista keskustelijoista. Voimia!
Tarvitset jonkun. Onko sulla paljo läheisiä? Mä ainaki tarvitsisin jonku jota rutistaa oikeen kunnolla. Jonku josta nauttia, joka samalla nauttii musta. Mutta kun ei pidä itsestään (häpee ja vihaa itseään), niinku mä, niin se ei oo niin helppoo. Muista et oot tärkee! Mä ainaki oon aina yksinäisten ja syrjäytyneitten puolella, oon vasemmistolainen, ja itsekin yksinäinen. Mitä vikaa siinä on jos haluaa muuttaa maailman paremmaksi paikaksi? Se auttaa ymmärtäämään ja sitä oivaltaa aina uusia asioita. Esim. veganismi on ainakin antanut minulle paljon. En halua satuttaa ihmisiä, enkä eläimiä. Ei ns. maailmanparantajankaan tarvi olla mikään tiukkapipo, juon alkoholia ja kävelen kadulla niinkuin aika monet muutkin ihmiset.
anteeksi jos viesti on omituinen, väsyttää hiukan ja olen ottanut muutaman. Mut muista lähes kaikilla (ainakin asioita ajattelevilla ihmisillä) on tollasii mietteitä, aina välillä. Hei, meit on monta.
Ensimmäinen kappale: Okei, hienoa, go for it. Klassiset roolit ovat kahlitsevia.
Toinen kappale: En yhäkään usko, että psykiatriasta on mitään apua. Minä hallitsen ongelmiani, minä olen ne itselleni hankkinut. Vain minä voin päästä niistä eroon, omin avuin. Tai no, ongelmiani, jos elämänkatsomukseni tulkitaan ongelmaksi. Uskoisin että kyllä.
Nuorena ja tyhmänä, niin... Ehkäpä eri ikäisenä ajattelee eri tavoin, mutta uskoakseni joka ikäryhmä on järkevä, omalla tavallaan. Onko tyhmää ajatella olevansa tyhmä? Entä jos onkin, eikö silloin olisi tyhmempää ajatella olevansa nero? hmh...
Kolmas kappale: Tämä meni jo yli. Tuntuu hieman lööperiltä imartelulta jo. En sitten tiedä, onko tämä valkoinen valhe hengen pelastamiseksi vai mitä. Ystävällistä silti.
Mutta olen toki hellyyden kipeä. Minulla on poikaystävä, joka toisinaan on suorastaan ahdistunut hellyyden kipeydestäni. Lisäksi halailen paljon kavereitani nykyisin... varsinkin kännissä. Sillon saa halin sekä kaveri että tuntematonkin tyyppi.
Olen tärkeä? Onko yksi kuusenneula kuusessa tärkeä? Meitä on, en nyt tiedä, no, miljardeja ihmisiä kumminkin tällä planeetalla. Olen yksi korkeimmissa asemissa elävä: Saastutan niin vaan perkeleesti luontoa. Olen median kyllästyttämää pullamössö kansaa. Mielestäni kehitysmaiden ihmisetkin ovat tärkeämpiä, kuin minä. Uskoakseni he ovat puhtaampia tunteiltaan ja mieleltään.
Yksilö tuntuu menettäneen tärkeytensä... tavikset vain yhä haluavat uskoa olevansa tärkeitä. Mutta suuremmalla mittapuulla, ei, emme ole. Näin minusta.
Veganismi... no tuosta en sano nyt muuta että olen itsekkin lähes kasvissyöjä, liha kun sattuu ällöttämään minua melkolailla...
"Hei, meit on monta." Tosiaan. Hyvät päivän jatkot.
TAPA ITTES! se on hyvä idea!!!!!!!!!!! ei kannata elää ! HYPPÄÄ SILLALTA!!! mä sit kattelen uutisii ja naureskelen :)
Melkoisen turha kommentti. Pikemmin minä naureskelen sinun typeryydellesi, kun et keksi parempaa sanottavaa. Ongelmia?
Hei Sinulle!
En voinut olla vastaamatta viestiisi..kirjoittamasi ajatukset yhtenevät huomattavan paljon omieni kanssa. Joku voisi sanoa ja on sanonutkin minun kuuluvan tällaisiin ns. maailmanparantajiin, mutta ei se mitään, oikeastaan otan sen kohteliaisuutena, joka ei välttämättä kuitenkaan pidä paikkaansa. Voiko kukaan oikeasti parantaa tätä maailmaa..niin paljon pahaa, vallanhimoa, katkeruutta, yksinäisyyttä ja muuta surullista..mutta ei pahaa ellei jotain hyvääkin..kyllä sitä rakkautta löytyy..ihan totta....tällä hetkellä olen itse hieman synkässä mielentilassa, mutta huomenna se todennäköisesti on ohi..olen ailahtelevainen ihminen, joka kuitenkin useimmiten näyttää toisille ihmisille sen positiivisen puolen..jokaisella on ongelmansa, ja koen, että minä olen monelle jonkinlainen tukipilari niiden ratkaisemisessa, joten en haluaisi lisätä taakkaa omilla "vaikeuksillani"..se voi koitua kohtalokkaaksi tulevaisuudessa, ja näin on jossain määrin käynytkin..mutta toivotaan parasta ja varaudutaan pahimpaan...voimia sinulle ja kaikille muillekin valtarakenteiden uhreille..
Rakkaus on hyvä asia. Se antaa minulle voimia. Mutta sitä on kovin vähän, eikä se riitä kantamaan kaikkea muuta paskaa, täydentämään tasapainoa.
Lisäksi olen liian vaativa. Kuten sanottu, kyllästyn helposti ihmisiin. Vien siis itseltäni mahdollisuuden rakastaa ja tulla rakastetuksi.
En minäkään yleensä tunge omine ongelmineni muille, lisäämään heidän taakkaansa. Enemmän tulee kuunneltua, mutta useimmiten vain kännissä välitän oikeasti kuunnella. Muulloin tulee vain näin ... miten sen nyt sanoisi... näön vuoksi pyrkiä lohduttamaan vähän muita.
Ongelmani ovat omiani ja vain minä voin korjata ne. Samoin heidän.
Hyviä jatkoja.
Vaikka oletkin nuori, ymmärrät selvästi elämästä enemmän kuin suurin osa aikuisista. Tuo "nuoret eivät tiedä elämästä vielä mitään" -hokema pätee muutenkin vain sellaisten ihmisten kohdalla, jotka eivät ole koskaan pysähtyneet miettimään asioita pintaa syvemmältä sen paremmin nuorena kuin vanhanakaan. Ja heitä on suurin osa. Ikä tuo heille kokemusta, mutta harvalla se koskaan jalostuu kyseenalaistavaksi, filosofiseksi viisaudeksi - korkeintaan käytännön osaamiseksi ja pahimmassa tapauksessa viisasteluksi. Valitettavasti kyseinen enemmistö keksii nuo yleistävät mantrat sekä muodostaa arvot, säännöt ja normit, jotka kaiken lisäksi omaksutaan pöyristyttävän kritiikittä. Tyhmät ihmiset ovat herttaisen manipuloitavissa, ja sitä ajatteleva ihminen kavahtaa.
Itse olen ollut masentunut ja itsetuhoinen pienestä saakka, niin kauan kuin muistan. Pohdin nuorena koko lailla samoja asioita kuin sinäkin. Muistan myös, kuinka käsittämättömältä ja turhauttavalta tuntui huomata esimerkiksi filosofian tunneilla (vieläpä aikuislukiossa!), miten kykenemättömiä suurin osa ihmisistä on kyseenalaistavaan pohdintaan. Saman huomasin vanhempieni ja sisarusteni kohdalla. Eivät he ole tyhmiä (todennäköisemmin älykkäämpiä kuin minä), mutta he ovat enemmistön tavoin ikään kuin vankeina omissa, opituissa ajatusmalleissaan. Kehäpäättelyn orjia. Eivätkä he edes tiedosta sitä. Ainoa, mitä tarvitsisi tehdä, olisi astua hetkeksi kehän ulkopuolelle. Mutta kun ei ole edes tahtoa. Ei jaksa. Oravanpyörässä on tarpeeksi stressiä, mitä sitä enää turhia murehtimaan...
Ja kun ei ole tahtoa, ei koskaan opita ymmärtämään tuskaa ja masennusta, jota kaltaisemme todella kokevat. Se kun ei ole peräisin yksittäisistä, huonoista elämänkokemuksista (joita toki niitäkin on kertynyt), vaan siitä, kuinka sairaana ja irvokkaana koko olemassaolo meille näyttäytyy. Emme me näe elämässä mitään arvokasta tai merkityksellistä, vain ilmiöitä ja seurauksia. Kaikki luonnossa (ts. maailmankaikkeudessa) tapahtuva on luonnollista, miksei siis itsemurhakin?
Nyt olen jo lähempänä 30 vuoden kuin 20 vuoden ikää, eivätkä periaatteeni ole muuttuneet miksikään. Enemmän kuin elämää halveksun kuitenkin elämänmenoa. Kuolisin kernaasti vaikka jo tänään. Olen onneksi oppinut peittämään näkemykseni muilta. Muut ihmiset haluavat sulkea korvansa vaikeilta aiheilta - mitäpä heitä siis vaivaamaan. Viha on toisaalta laimentunut ja korvatunut kyynisellä välinpitämättömyydellä ja jopa vahingonilolla. On huvittavaa seurata sopulilauman reaktioita, kun he joutuvat oppimaan kantapään kautta elämänopetuksia, jotka itse on ennakoivasti sisäistänyt jo aikoja sitten - "tyhmänä teininä".
Kyse ei tässä kuitenkaan ole mistään omnipotenssin harhakuvasta tai oman hännän nostosta, sillä "tyhmä luulee tietävänsä; viisas tietää luulevansa." En pidä itseäni millään muotoa edes älykkäänä. Pikemminkin vastarannan kiiskinä, jolla on paljon kysymyksiä. Epäonnekseni olen kyseenalaistanut asioita pienestä saakka, ja saanut maksaa siitä myös kohtuullisen kovan hinnan. Enemmistö ei nimittäin erityisemmin pidä kaltaisistamme yhteiskuntajärjestelmiin ja instituutioihin sopeutumattomista yksilöistä. Meistä ei ole mitään hyötyä (varsinkaan rahallista). Meistä ei saa ilmapäitä sen paremmin kuin maailmanparantajahihhuleitakaan. Me emme kuulu mihinkään, emmekä oikeastaan haluakaan kuulua. Me olemme väliinputoajia väärässä paikassa väärään aikaan, ja luonnollinen reaktio tähän ristiriitaan on masennus ja itsetuhoisuus.
Vaikka tämä ehkä kirvoittaakin vastaväitteitä, niin en usko psykiatriasta olevan sinulle apua. Meillä on sama ongelma, ja kokemuksesta väittäisin, että kukaan toinen ei voi siinä auttaa. Mielenterveystyön tavoitehan on pitkälti sopeuttaa potilaat takaisin työkykyisiksi veronmaksajiksi maailmaan, jonne taas ainakaan itse en olisi alun perinkään halunnut syntyä. Tällainen "apu" tuntuu lähinnä loukkaavalta, manipuloivalta ja nöyryyttävältä. Lääkkeillä voi toki turruttaa tunteet, mutta me emme koskaan voi "parantua", koska mielestämme maailma on sairas, emme me. Meistä ei koskaan tule onnellisia, emmekä koskaan tule saamaan mielenrauhaa.
Tämä on vain minun mielipiteeni. Jossain kätköissäni taitaa kyllä olla sille kirjoitettuna pitkät perustelutkin, mutta ketäpä ne kiinnostaisi.
Yhden neuvon annan kuitenkin sinulle näin "vanhemman oikeudella". Jos todella aiot tappaa itsesi, hanki aiheesta todellista tietoa, äläkä heitä mutu-tuntumalta pillereitä naamaasi, koska niillä ei henki lähde kuin elokuvissa. Korkeintaan heräät sairaalassa, ja pahimmassa tapauksessa joudut pakkohoitoon. Tietoa on saatavilla, kunhan sitä kärsivällisesti etsii. Jos todella haluat pois tästä maailmasta, olet valmis näkemään sen vaivan. Ja sittenkin kun tiedät enemmän, suosittelen kärvistelemään tässä elämässä jokaisen päivän, tunnin ja sekunnin, jonka vain suinkin pystyt, niin kauan kuin viimeisetkin voimat ovat ehtyneet.
Sillä aina on mahdollisuus, että olemme olleet väärässä
Voihan....minun on vastattava tähänkin viestiin ja todettava, että täällä liikkuu erittäin mielenkiintoisilta vaikuttavia ihmisiä..Täytyy sanoa, että on tullut huomattua tällaista oman ajatusmaailman kyseenalaistamisvaikeutta useimpien kohdalla..itsekin joskus sorrun siihen, mutta ymmärrettyäni tilanteen yritän muuttaa suuntaa..en haluaisi sanoa minkään asian suhteen ehdotonta kantaa, sillä kaikella on puolensa, jotka pyrin ottamaan huomioon ja mahdollisesti eri näkökulmista..Asiasta tuhannenteen..Minäkin olen jostain syystä ollut lähes aina sitä mieltä, että ns. ammattiauttajat eivät minua voi auttaa "ongelmissani"..kun alan miettimään, että miksi, niin selvää vastausta ei heti tule mieleen..mutta ainakin yksi voisi olla sellainen, että luulen tietäväni näiden auttajien rajallisuuden...en voi saada heiltä sitä, mitä etsin..ehkä opastusta, mutta siihenkin suhtaudun yllätys yllätys ennakkoluuloisesti....paikka/tila maailmassa, jossa rakastaa, tiedostaa ja olla onnellinen..ehkä se on sitä jotain, mitä kaipaan..en tiedä, mutta toivon, ja toivossa on hyvä elää....
p.s. ainakin minua kiinnostaisi.
Sanoin tuon "nuoret eivät tiedä elämästä vielä mitään" - hokeman, lähinnä näön vuoksi, jotten saa miljoonaa viestiä tyyliin: "Voi olet vielä niin nuori, koko elämä on edessäsi, älä heitä sitä pois!" tai juuri tuon aiemman hokeman hokemista.
Enemmistö. Sen luoma elämänmeno ja yhteiskunta inhottaa minua. Enkä pääse siitä pois, ainakaan vielä. Olen pohtinut, olisikohan tapaa paeta tällaista elämää muutoin kuin kuolemalla, eristäytymällä johonkin... mutta ihminen on kuitenkin lauma eläin, ja minäkin kaipaan seuraa. En siis kestäisi täyttä erakoitumistakaan, mihinköhän voisin paeta?
"Muistan myös, kuinka käsittämättömältä ja turhauttavalta tuntui huomata esimerkiksi filosofian tunneilla (vieläpä aikuislukiossa!), miten kykenemättömiä suurin osa ihmisistä on kyseenalaistavaan pohdintaan."
Filosofia on yksi lempiaineitani, mutta se kyllästyttää minua, sillä ainakin nykyisin opiskellaan lähinnä vain muiden, tärkeiden filosofien ajatuksia. Filosofian historiaa tämä lähinnä on, kun toiset eivät tosissaan pysty ajattelemaan itse, ja heillekkin pitää tarjota mahdollisuus hyvään numeroon. Itse tykkään ajatella enemmälti omalla päälläni kuin lukea muiden viisauksia päivästä toiseen. Toisinaan toki törmää mielenkiintoisiin teorioihin, mutta niitä teorioita löytyy monia ja täysin päinvastaisia... Onneksi kuitenkin maikka antaa esseissä 29. eri otsikko vaihtoehdon lisäksi myös omavalintaisen aiheeseen liittyvän essee vaihtoehdon. Siitä tuleekin yleensä repäistyä kurssin paras arvosana... Tämä on nyt vähän offtopic, anteeksi.
Eipä minulla ole kauheasti kommentoitavaa väitteisiisi, sillä mielestäni olet harvinaisen oikeassa. Samoja ajatuksia on itsekkin tullut pyöriteltyä useampaan kertaan.
"Vaikka tämä ehkä kirvoittaakin vastaväitteitä, niin en usko psykiatriasta olevan sinulle apua." Kiitos. Yleensä aina, kaikkialla, minulle halutaan tyrkyttää psykiatriaa. Positiivinen yllätys, että kerrankin joku sanoo näin. "Mielenterveystyön tavoitehan on pitkälti sopeuttaa potilaat takaisin työkykyisiksi veronmaksajiksi maailmaan" Tämän sanoinkin jo toisessa vastauksessani eräälle toiselle ihmiselle.
"hanki aiheesta todellista tietoa, äläkä heitä mutu-tuntumalta pillereitä naamaasi, koska niillä ei henki lähde kuin elokuvissa." Niin, tiedän. Silloin ei ollutkaan tarkoituksena kuolla, saada vain pääsekaisin ja ehkäpä hetken rauha. Joskus tulee näitä sponttaaneja aineiden veto hetkiä.
"Jos todella haluat pois tästä maailmasta, olet valmis näkemään sen vaivan." Olen vielä epävarma halukkuudestani, sanottaisiinko, että olen 80% halukas tekemään sen. Vasta 101% halukkuudessa oikeasti pystyn siihen. Tässä pähkäillessä sitten chillailen heittämällä jotain tällaista keskustelu tänne... Ja tosiaan, jos olenkin väärässä. Sekös minua siinä epäilyttääkin, että ehkäpä on vielä toivoa, siksi en sitä vielä tee.
Noh, tämä viesti meni ehkä vähän imarteluksi ja tällaiseksi, turhaksi jauhamiseksi. Ei oikein ollut mitään, mihin väittää vastaan. Olet yksi todella harvoista jotka näkevät elämää samoin tavoin kuin minä. Erikoista.
muuttaa paikkakuntaa. En ole viimeiseen 3 vuoteen ajatellut liiemmin i-murhaa ja olen 34-vuotias. ei elämä oo helppoa. kyllä omaa päätään ja ongelmiaan kannattaa työstää, taistella. väitän että valoa on.
lue tommy hellsteniä.
rakkaudella mie
Mutta olen vielä hetken ala-ikäinen eikä rahaakaan löydy. Koulut pitää hoitaa ja kartuttaa säästöjä.
Tommy Hellsten... en tiedä kuka hän on, mutta olen melko laiska lukemaan.
Hyviä jatkoja
Rakkaudella Joku päivä
:)
vaikka siitä että ei mieti liikaa,et sinä voi yksilönä oikeasti vaikuttaa maailman asioihin,ne on miten on...ei se tarkoita että on ilmapää jos ei vaivaa päätään kaikella...itse syyllistyin nuorempana liikaan filosofisointiin,mutta ei se auta...sun pitäs ajatella niin että eihän sitä koskaan tiedä milloin se onni tulee vastaan,ja en usko että kotona istumalla ja miettimällä asiat muuttuu,humala ei tuo muuta kuin äkillisen onnen tunteen,joten jostain muusta olis iloa kehitettävä..:),ota ittees niskasta kiinni ja muista että sun oma terveys on kaikista asioista tärkein,hoida ensin itsesi ja ajatuksesi kohdalleen,nuori olet ja ihan oikeasti varmasti on vielä paljon nähtävää ja koettavaa...
Ajatteleminen vaikuttaisi olevan sairaudeksi luokiteltava asia näinä päivinä.
Kuulostat älykkäältä ja kypsältä nuorelta naiselta.
Usko pois, et ole ensimmäinen etkä viimeinen ihminen joka kelailee näitä asioita. Lueppa historiaa ja ällistyt, kuinka monet suuret ajattelijat ja tieteilijät ja taiteilijat ovat kärsineet samojen ajatusten parissa. Itse en heihin kuulu, että heitän ihan omia OLETUKSIA, mutta teoriani mukaan on olemassa ryhmä ihmisiä jotka ovat niin herkkiä tunteellisesti ja älyllisesti että heidät on tuomittu elämään äärimäisyyksien elämää. Siksi monet tähän ryhmään kuuluvista ovat vuoronperään masentuneita ja sitten saavat aikaan jotain hienoa.
Uskon, että sinullakin on jotain hienoa annettavaa meille taviksille. Missään nimessä ei kannata tappaa itseään. Olen itsekkin vasta 18v enkä ala jauhamaan mitään "mitäpä noin nuori tajuais" sontaa, mutta uskon myös oikeasti että nuorena olemme vielä hyvin rajoitettuja tähän pieneen arkimaailmaan. Käy koulut loppuun ja säästä rahaa ja kun olet täysi-ikäinen, pakkaa reppu ja lähde kiertämään maailmaa. Käy jossain kauko idässä tai missä vain mihin mielenvikainen kulutuskulttuuri ei ole vielä levinnyt.
Älä tuomitse "maailmanparantajia". Hippien haukkuminen on muodikasta juuri siksi että he eivät alistu kapitalismin orjiksi. Itse ihailen heitä suuresti. Eikä siinä käsittääkseni ole kysymys vain uhrautumisesta, vaan auttamalla ja löytämällä elämään punaisen langan voi ihminen itsekkin tulla onnelliseksi kai. Toivottavasti itse olen joskus hippi.
Käännä välillä katseesi pahasta ja suuntaa se hyvään. Ympäröi itsesi samanmielisillä ihmisillä. Kävele luonnossa ja ymmärrä sen kauneus. Löydä elämään jokin tarkoutus, vaikka nykymenon arvostelu tai taideharrastus tai ehkä voisit kirjoittaa, olet hyvä siinä.
On turhaa miettiä mitään "yksi ihminen on merkityksetön koska meitä on niin monta". Oletko uskonnollinen? Jos et, niin termi "merkitys" joutaa romukoppaan. Ei millään ole mitään Suurta Kosmista Merkitystä. Ihmiset vaan ovat. Asiat vaan ovat. Maailma on kuin naurettavan pitkä syiden ja seurausten domino ketju ja olemme pikkuisia domino nappuloita siinä. En tiedä miten ketju alkoi tai miten se loppuu, vai onko se ikuinen, eikä paljon liikutakkaan (mutta olen tavis). Merkityksettömyyden tunne on yksi suurimmista syistä miksi ihmiset turvautuvat uskontoon, mutta myös aiheuttaa ison osan siitä ahdistuksesta, kun ihminen kasvaa lapsesta aikuiseksi ja alkaa tajuta, ettei elämässä ole käsikrijotusta. Mutta se tarkoittaa tavallaan myös vapautta.
Itse olen suunnitellut itsaria ensi kuuksi. Ikävä kyllä en itse ole fiksu ja varmaan tässä kirjoituksessa näkyykin. Se on minun ongelmani, olen tyhmä ja naiivi ja liian helposti manipuloitavissa. No on muitakin syitä mutta kuitenkin. Vaihtaisin mielellään saappaita kanssasi tuon kirjoitksesi perusteella (mutta en muuten koska en tiedä kuka olet).
Onnea sinulle elämääsi. Elä rohkeasti.
toiseksi viimeinen kappale. Ei olis uskonu alkutekstien perusteella, että oot suunnittelemassa itsaria. No, taitavat ollakin sellaisia viileitä ne, jotka niitä suunnittelevat pitkällä tähtäimellä. Joka tapauksessa oot suunnannu ihan väärään asiaan energiasi, kun itsemurhan suunnitteluun. Se on varmaa, että mikäli sen teet, kadut!
"Lueppa historiaa ja ällistyt", historia ja filosofia ovat lempiaineitani.
"Käy koulut loppuun ja säästä rahaa ja kun olet täysi-ikäinen, pakkaa reppu ja lähde kiertämään maailmaa." Tämä on ollut suunnitteilla useamman kerran, ja se on pitänyt minua pystyssä toisinaan. Mutta pikku hiljaa sekin on menettänyt merkitystään.
"Älä tuomitse "maailmanparantajia". Hippien haukkuminen on muodikasta juuri siksi että he eivät alistu kapitalismin orjiksi. " En sinänsä tuominnut heitä, mutta totesin etten halua kuitenkaan kuulua heihin. Liikaa työtä, liian vähän tulosta. Hipit ovat mielestäni ihan rentoa porukkaa, heitä vain on melko vähän nykyisin.
"Käännä välillä katseesi pahasta ja suuntaa se hyvään. Ympäröi itsesi samanmielisillä ihmisillä. " En jaksa ihmisiä. Hyvää on olemassa, toki, mutta ei tarpeeksi tyydyttämään minua kaiken tämän roskan keskellä.
"Kävele luonnossa ja ymmärrä sen kauneus. Löydä elämään jokin tarkoutus, vaikka nykymenon arvostelu tai taideharrastus tai ehkä voisit kirjoittaa, olet hyvä siinä." Olen harrastanut lähes jokaista taiteenlajia. Inspiraationi on alhainen näinä päivinä ja jaksamukseni nollissa. Luonto on kaunis asia. Se sai minut kaatamaan alkoholin maahan, kun tajusin, kuinka kauaksi olen ajautunutkaan todellisuudesta. Nykykulttuuri on kovin teennäistä, väkisin tehtyä. Luonto avartaa mieltä toisinaan. Tarkoitus... Mikään tarkoitus ei ole välttämättä todellinen.
Ei, en ole missään määrin uskonnollinen. Vilkaiseppa dokumenttia Zeitgeist, löytyy googlella. Taitaa olla heti alussa kristinuskosta hieman juttua. No, olin ateisti jo ennen kuin katsoin dokumentin, mutta siitä sai kuitenkin hyvin lisää vasta väitteitä kristinuskoa vastaan. Anteeksi kaikki kristityt.
"Ei millään ole mitään Suurta Kosmista Merkitystä. Ihmiset vaan ovat. Asiat vaan ovat. Maailma on kuin naurettavan pitkä syiden ja seurausten domino ketju ja olemme pikkuisia domino nappuloita siinä." En väitä vastaan. Hieman harmillista, kun tajuaa olevansa niin merkityksetön. Tokihan tämän voi kääntää positiiviseenkin valoon, mutta juuri nyt minua ei kiinnosta nähdä asioita yltiö positiivisesti.
"Itse olen suunnitellut itsaria ensi kuuksi. Ikävä kyllä en itse ole fiksu ja varmaan tässä kirjoituksessa näkyykin. Se on minun ongelmani, olen tyhmä ja naiivi ja liian helposti manipuloitavissa." Älä viitsi. Kirjoituksesi perusteella väittäisin että on olemassa huomattava määrä typerämpiä ihmisiä kuin sinä. He eivät välttämättä edes huomaa, että elämässä saattaa olla jotain vialla, ja siksi he ovat onnellisia. Eivät näe huonoja puolia. Mutta onko heidän onnensa kuitenkaan laadultaan yhtä hyvää.
Itse voisin sanoa samat sanat itsestäni. Toisaalta en. Olen suuressa ristiriidassa itseni kanssa ja sisälläni elää ainakin kolme erilaista persoonaa jotka olen huomannut. Ja yksi jokeri.
Miksihän ajattelit tehdä itsarin, mikä on motiivisi/syysi?
Ja jos yhtään katsoit kirjoitustani, se on virheitä täynnä. Ehkä hieman huomaamattomampia, mutta silti. Ah... olen vain perfektionistinen paska, jokaisella lukukerralla olen vain pettyneempi itseeni kuinka paljon virheitä ja huonoja lauseen rakenteita sainkaan taas aikaiseksi ja kuinka huonot perustelut/selitykset. Sama oli erään esseeni kanssa josta sain luokan parhaan numeron. Ensin olin oikein ylpeä, mutta mitä useammin sen luin, sitä pettyneempi olin siihen. .... nyt meni vähän offtopic taas.
Että kuolleena on vähän paha katua. Tai no, en tiedä oletko uskonnollinen, itse olen ateisti. Kuolleena ei enää tunne mitään.
Hyvä huomio muuten, viileitä ne, jotka pitkällä tähtäimellä pystyvät suunnittelemaan. Itse yleensä murehdin aikani kunnes sponttaanisti ryhdyn toimeen ja jälleen peräännyn viime hetkillä.
Olen suorastaan yllättynyt, kuinka paljon asiallisia ja hyviä vastauksia tänne on kertynyt. Vain yksi vittuilija. Siksipä mieleni valtasi himo kiittää teitä, kun olen taas hieman paremmalla tuulella. Kiitokset vastauksistanne arvon herrat ja naiset. Jatkakaa samaan malliin.
Se on katekismuksen mukaan 5. käsky.Älä tapa.Olen myös onneton itsairija vuosien takaa,kunnes elämääni tuli ihminen,joka sanoi,että sellaista ei saa tehdä!Nyt meille on tullut ero,mutta olemme silti kavereita.Muistista on pysynyt takaraivossa,itseään ei saa tappaa,menköön muuten syveen,taikka saveen.Tämä on lapsellista löpinää,jos asut kaupungissa ja opiskelet,taikka en tiedä mitä teet,niin etkö voisi ottaa lemmikkieläintä?Koira,kissa?Koira vaatii ulkoilupisut ja kakit.Kissa on helpompi,jos ei aina jaksa lähetä ulos kylmällä ja pimeällä.Anteeksi nyt nämä tökeröt ehdotelmani!Olen ollut samassa tilanteessa ja järjestellyt itsemurhan.Otin kaikki lääkkeet,mitä kaapista löytyi,eikä niitä ollut ihan vähän ja sidoin itseni ranteesta sohvanjalkaan kiinni,etten varmasti pääse mihinkään,mutta joku hemmetin suojelusenkuli kai sai avattua umpisolmut ja olin kömpinyt rappuun ykälle,mistä naapurit soittivat ambulanssin.Ai että hävetti jälkikäteen.Ja tässä ei ole yhtään viisasta sanaa,paitsi,että itseään ei saa tappaa!Se myös jättää paljon kysymyksiä,ikävää ja tuskaa jälkeenpäin.
Anteeksi vain, saan taas jälleen kerran toistaa olevani ateisti. Katekismukset ja raamatut eivät minua juuri hetkauta.
Hyvä että sait ihmisen elämääsi, harmi vain että tuli ero, mutta hyvä että voi silti pysyä kaverina. (sepäs oli hupaisa lause)
En voi ottaa lemmikkiä allergian vuoksi.