Ihmisoikeusaktivisti tapettu jälleen

Venäjällä

Tunnettu venäläinen ihmisoikeusaktivisti Natalia Estemirova siepattiin ja tapettiin Venäjällä keskiviikkona.

Hänet siepattiin aamulla kotitalonsa edustalla Tshetshenian pääkaupungissa Groznyissa. Ruumis löytyi päivällä naapuritasavallan Ingushian puolelta läheltä Nazranin kaupunkia. Uutistoimisto Interfaxin lähteiden mukaan uhria oli ammuttu useita kertoja päähän ja rintaan.

Venäjän presidentti Dmitri Medvedev tuomitsi Estemirovan murhan poikkeuksellisen kovin sanakääntein ja lupasi, että murha selvitetään. On ilmeistä, että murha liittyy Estemirovan ihmisoikeustyöhön, Medvedevin tiedottaja Natalia Timakova sanoi.

Sieppaajien henkilöllisyydestä ei ollut tietoa. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan Estemirova tutki parhaillaan ihmisoikeusrikoksia Tshetsheniassa ja syypääksi hänen murhaansa uumoiltiin heti Tshetshenian viranomaisia.

Freelance-toimittaja Estemirova sai uransa aikana useita kansainvälisiä tunnustuksia ihmisoikeustyöstä. Vuonna 2007 hän vastaanotti ystävänsä, murhatun venäläistoimittajan Anna Politkovskajan mukaan nimetyn ihmisoikeuspalkinnon.

Venäjä kävi Tshetsheniassa kaksi täysimittaista sotaa 1990- ja 2000-luvuilla eikä alue ole turvallinen vieläkään. Amnesty International -ihmisoikeusjärjestön mukaan Tshetsheniassa ja muualla Pohjois-Kaukasiassa katosi edelleen kymmeniä ihmisiä vuoden alkupuolella.

29

2228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -----------------

      Hirveän tärkeä tieto matkailijoille ???????????

      • imettelevä ....

        Mitä tekemistä foorumin aiheen kanssa ja kun et pysty vastaaman, niin vastaan itse. Ei mitään. Politiikan teolle on omat fooruminsa.

      • ihmisoikeudet naapuriin

        myös matkailijoille:kannattaako viedä rahaa maahan joka polkee ihmisoikeuksia ja sananvapautta.
        Onneksi naapurin väestä on suuri osa sivistynyttä porukkaa, joka kyllä tulee löytämään kanavat tiedottaa asioista halusipa virallinen taho sitä tai ei.

        Antavat nämä vallanpitäjät nyt ensin köyhälistön juoda itsensä hengiltä ja ulkomaalaisten hoitaa katulapset perustamissaan laste-ja turvakodeissa.

    • железо Майкл

      Minä nautin aina, kun maanpetturi saa ansionsa mukaan. Tsetseenien kätyrinä vain on epäkiitollista hännystellä, sillä tappavat itse auttajansa. Koettavat sillä puijata sympatiaa separatismilleen ja tahrata Vladimir Putinin uljasta nimeä.

      Tämä olkoon kotiläksynä jokaiselle, jota kiehtoo kiihoitus Äiti-Venäjää ja laillista hallintoa vastaan. Siitä palkkana on tämä. Kannattaakos?

      • pitääs

        karkoittaa sinne Venäjälle, ihailemaan sitä Puuttinia, vai kaivetaanko syvemmältä, Stalinia ihailemaan, joka oli suurempi rikollinen, kuin Hitler olikaan.

      • nikkuilija
        pitääs kirjoitti:

        karkoittaa sinne Venäjälle, ihailemaan sitä Puuttinia, vai kaivetaanko syvemmältä, Stalinia ihailemaan, joka oli suurempi rikollinen, kuin Hitler olikaan.

        kun ei pysty käyttämään sananvapautta, niin kirjoittaa niin, että voi ymmärtää rivien välistä toista, joten käsitin tuon tuohduttamasi viestin aivan päinvastoin kuin se oli kirjoitettu ja vastaisin siihen mieluummin niin kuin - niinpä. Tällaista tämä sananvapaus meillä sitten on.

      • Ihmisoikuksia

        Kylläpäs kannattaa tutkia tuon maan ihmisoikeusasioita. Menisin itsekkin vaikka tutkimaan. Toivon todella että saa kaikki tutkijat sympatiaa. Ja itse Bubini äitimaineen mollausta oikeen olan takaa.

      • voi enää
        nikkuilija kirjoitti:

        kun ei pysty käyttämään sananvapautta, niin kirjoittaa niin, että voi ymmärtää rivien välistä toista, joten käsitin tuon tuohduttamasi viestin aivan päinvastoin kuin se oli kirjoitettu ja vastaisin siihen mieluummin niin kuin - niinpä. Tällaista tämä sananvapaus meillä sitten on.

        käsittää väärin? "Minä nautin aina, kun maanpetturi saa ansionsa mukaan."
        Elikkä oli oikein, että henki meni??

        Venäjä on oikeasti samalla tasolla, kuin Kiina, jossa ei ole olemassakaan sananvapautta, saatikka ihmisoikeuksia. Ihmisiä vaan sattuu katoamaan jäljettömiin molemmissa maissa, jos on jotain negatiivista sanonut hallituksesta.

        Valitettavaa on todellakin se, että Suomi on tuollaisen todella epävakaan, ja korruptoituneen maan naapuri.

      • kasitähän nyt
        voi enää kirjoitti:

        siinä minun tekstissä EI lue että "käsittää väärin" vaan PÄINVASTOIN !! Sinun sanoja lainatakseni, jos olisit ne osannut kääntää itsellesi päinvastoin eli lauseesi "Elikkä oli oikein että henki meni" on päinvastoin "ELikkä oli väärin, että henki meni." Ja että muka tappavat itse omat auttajansa - no ei - vaan että eihän ne nyt niin hulluja ole, että tappavat ite omat auttajansa - siis päinvastoin.

      • Että sinä

        olet seuraava maalitaulu putinin verisissä käsissä. Yleensä saa sitä mitä tilaa, niin on käynyt kaikille pyöveleille ennenkin.

      • Kerran sie joudut vastuuseen jokaisesta mielipiteestäsi, kirjoitetusta sanasta..
        Olet samassa hiilloksessa Stalinin ja Hitlerin, jopa Putinin kanssa.. Et koskaan saa kohdata Paratiisin Luonnuta Jumalaa.. Olet Ikuisesti pimeydessä!
        Minäkään en tiedä millainen paikka on Helvetti mutta sinne en halua pyrkiä niin kuin sinä Tiotoisesti olet menossa..

      • genius66
        [email protected] kirjoitti:

        Kerran sie joudut vastuuseen jokaisesta mielipiteestäsi, kirjoitetusta sanasta..
        Olet samassa hiilloksessa Stalinin ja Hitlerin, jopa Putinin kanssa.. Et koskaan saa kohdata Paratiisin Luonnuta Jumalaa.. Olet Ikuisesti pimeydessä!
        Minäkään en tiedä millainen paikka on Helvetti mutta sinne en halua pyrkiä niin kuin sinä Tiotoisesti olet menossa..

        noi jutut menemään jotenkin tonne lataamo-osastolle....

    • Onhan tämä

      kuvottava paskamaa Euroopan neuvoston jäsenkin. Sillä tavalla, Eu.

    • poormanni

      -putinin mulkku pitäs välillä siepata

    • missä inhimillisyys?

      eipä siellä ole ihmisillä sanavaltaa.kaikki hyväntekijät murhataan tai siepataan.kieroutunutta joukkoa..osa ainakin.

    • ettei yllätä.

      Presidentiksi aivan turha jätesäkki.

    • kirjasto-gona

      Puutinin ja Medvedevjevin alkaa oikeesti poliisiksi, niin monen toimittajan ja kansalaisaktivistin murhan he ovat luvaneet selvittää.

      No tuskin selivää ja siitä taas tykkää Ruotsin poliisi, kun he alkavat suhteellsesti olla parempia kun venäläiset virkaveljet.
      Heillään ei ole kuin yksi poliittinen murha selvittämättä.

      • Fisustaja

        Ihmisen kasvoista näkee hyvin pitkälle millainen ihminen on. Monet venäjällä murhatut ovat kuvistakin päätellen niitä hyviä ihmisiä. Valtaan tai muuten toimimaan jää sitten roistoja, empatiakyvyttömiä ihmisiä, ns. pahoja. Venäjällä on jo pitkään tapettu hyviä kyvykkäitä ihmisiä. Näin saadaan kansasta yhä enenevissä määrin helposti johdettavia ja pahuuteen taipuvaisia.

      • on..

        141,9 miljoonaa asukasta,joten ketä oikeastaan kiinnostaa,jos yksi ihminen tapetaan ja taitaa Putinilla ja Medvedevjevinillä olla tärkeämpiäkin asioita pohdittavanaan? Kyllä kun Putin pyörähti pikaisesti Suomessa,loppui kirjoitukset rekkarallista ja eipä enään kukaan vikise,kuinka rekat täyttää Kotkan ja vaalimaan välisen tienpätkän. On se Putini vaan niin tiukka ja arvostettu pääministeri,että Suomen päättäjät ovat kuin linkkuveitset pokkuroimassa. Suomen naurettavan pienen väestön (4,6milj) on turha rypistellä,kun suurvaltio konahtaa. Pitäisi aina hetki miettiä,miten suuri pinta-alainen ja väestömäärältään iso onkaan Venäjä,sinne tappajat katoaa ja pystyy olemaan näkymättömissä erilailla,kuin kärpäsen paskan kokoisessa Suomessa.

      • Hoh hoh
        on.. kirjoitti:

        Tämä Vanja-eno ei edes tiedä Suomen väkilukua...

      • kirjasto-gona
        Hoh hoh kirjoitti:

        Tämä Vanja-eno ei edes tiedä Suomen väkilukua...

        Virhe on noin 700 000 henk.
        Se on vähän venäjällä,, missä vähätelään satlinin 30 miljoona uhria.
        Kysellään vain että missä on Stalinin uhrit??

      • Rekkakuskina
        on.. kirjoitti:

        141,9 miljoonaa asukasta,joten ketä oikeastaan kiinnostaa,jos yksi ihminen tapetaan ja taitaa Putinilla ja Medvedevjevinillä olla tärkeämpiäkin asioita pohdittavanaan? Kyllä kun Putin pyörähti pikaisesti Suomessa,loppui kirjoitukset rekkarallista ja eipä enään kukaan vikise,kuinka rekat täyttää Kotkan ja vaalimaan välisen tienpätkän. On se Putini vaan niin tiukka ja arvostettu pääministeri,että Suomen päättäjät ovat kuin linkkuveitset pokkuroimassa. Suomen naurettavan pienen väestön (4,6milj) on turha rypistellä,kun suurvaltio konahtaa. Pitäisi aina hetki miettiä,miten suuri pinta-alainen ja väestömäärältään iso onkaan Venäjä,sinne tappajat katoaa ja pystyy olemaan näkymättömissä erilailla,kuin kärpäsen paskan kokoisessa Suomessa.

        Enää ei oo rekka jonoja niin ei ole urputustkaan , päinvastoin näköjään jo haluttaisiin niitä jonoja ...

      • Kinnermä
        on.. kirjoitti:

        141,9 miljoonaa asukasta,joten ketä oikeastaan kiinnostaa,jos yksi ihminen tapetaan ja taitaa Putinilla ja Medvedevjevinillä olla tärkeämpiäkin asioita pohdittavanaan? Kyllä kun Putin pyörähti pikaisesti Suomessa,loppui kirjoitukset rekkarallista ja eipä enään kukaan vikise,kuinka rekat täyttää Kotkan ja vaalimaan välisen tienpätkän. On se Putini vaan niin tiukka ja arvostettu pääministeri,että Suomen päättäjät ovat kuin linkkuveitset pokkuroimassa. Suomen naurettavan pienen väestön (4,6milj) on turha rypistellä,kun suurvaltio konahtaa. Pitäisi aina hetki miettiä,miten suuri pinta-alainen ja väestömäärältään iso onkaan Venäjä,sinne tappajat katoaa ja pystyy olemaan näkymättömissä erilailla,kuin kärpäsen paskan kokoisessa Suomessa.

        Suomen asukastiheys on 16 henkilöä/neliökilometri. Venäjän asukastiheys on vain 8,5 henkilöä/neliökilometri. Venäjän valtio ei pysty huolehtimaan maasta eikä kansasta. Maat jaettava uudestaan muille valtioille maankäytön tehostamiseksi ja venäläisen uhon poiskitkemiseksi. Samalla uusi hallinto tilalle sekä demokratia markkinatalous.

      • Mao tsetse tung
        on.. kirjoitti:

        141,9 miljoonaa asukasta,joten ketä oikeastaan kiinnostaa,jos yksi ihminen tapetaan ja taitaa Putinilla ja Medvedevjevinillä olla tärkeämpiäkin asioita pohdittavanaan? Kyllä kun Putin pyörähti pikaisesti Suomessa,loppui kirjoitukset rekkarallista ja eipä enään kukaan vikise,kuinka rekat täyttää Kotkan ja vaalimaan välisen tienpätkän. On se Putini vaan niin tiukka ja arvostettu pääministeri,että Suomen päättäjät ovat kuin linkkuveitset pokkuroimassa. Suomen naurettavan pienen väestön (4,6milj) on turha rypistellä,kun suurvaltio konahtaa. Pitäisi aina hetki miettiä,miten suuri pinta-alainen ja väestömäärältään iso onkaan Venäjä,sinne tappajat katoaa ja pystyy olemaan näkymättömissä erilailla,kuin kärpäsen paskan kokoisessa Suomessa.

        Entäs Kiina sehän on moninverroin suurempi väkiluvultaan kun venäjä-- entäs jos se konahtaa pit'sikö sinun alemmuskomleksia potevan olla silloin kyykyllään

      • puolustumatta
        on.. kirjoitti:

        141,9 miljoonaa asukasta,joten ketä oikeastaan kiinnostaa,jos yksi ihminen tapetaan ja taitaa Putinilla ja Medvedevjevinillä olla tärkeämpiäkin asioita pohdittavanaan? Kyllä kun Putin pyörähti pikaisesti Suomessa,loppui kirjoitukset rekkarallista ja eipä enään kukaan vikise,kuinka rekat täyttää Kotkan ja vaalimaan välisen tienpätkän. On se Putini vaan niin tiukka ja arvostettu pääministeri,että Suomen päättäjät ovat kuin linkkuveitset pokkuroimassa. Suomen naurettavan pienen väestön (4,6milj) on turha rypistellä,kun suurvaltio konahtaa. Pitäisi aina hetki miettiä,miten suuri pinta-alainen ja väestömäärältään iso onkaan Venäjä,sinne tappajat katoaa ja pystyy olemaan näkymättömissä erilailla,kuin kärpäsen paskan kokoisessa Suomessa.

        rekkajonoja ei ole laman takia, käy vaikka itte kattoos rajalla, parkkipaikat ovat lähes tyhjiä, tienreunatkaan ei sen takia täyty!

    • teko*

      Vuoden 1991 jälkeen yli 300 median edustajaa on murhattu ja tapettu Venäjällä eikä yhtään murhaajaa tai toimeksiantajaa ole pidätetty tai tuomittu. Hyvä Putinlandia=Venäjä!

    • kaikille...

      ryssille" Teitä ei koskaan pidetä ihmisikuntaan kuuluvuna olentoina. Te olette IHMISKUONAA/JÄTETTÄ. Viekää tämä viesti Putinille. T:Hymypoika.

      • idän mahtisonni

        Jaa...mä oon kuullu että te ootte syntyneet ruotsalaisten perseestä. Putinille on lähetetty viesti jossa lukee että sut pitäis tappaa. Putin tulee ja hakkaa sut kunnolla sillä hän on JUDOKA!!

        Mene takaisin kolmen markan lottahuoraäites hameen alle itkemään ;) T:MIES

    • mie-s

      Tämä on matkailuaiheinen palsta.Tuollaiset jutut kuuluvat muille osastoille.
      LUE ohjeet uudestaan.
      Venäjä on intohimoja herättävä maa,kuten aloittajasta huomaa.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      259
      2727
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      17
      2197
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      339
      1934
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      105
      1659
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      96
      1599
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      208
      1313
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1220
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1141
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      50
      1103
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      75
      1083
    Aihe