Raskauden henkinen taakka

häpeäpilkku

Minulla on todella vaikea elämäntilanne ja olen syvästi ahdistunut ja paniikissa koko ajan. Jäin yksinhuoltajaksi pitkästä parisuhteesta josta minulla on 3 ja 6-vuotiaat lapset. Suhde kesti liki 10 vuotta ja viimeiset vuodet olivat minun kohdalla aika synkkää aikaa. Mies eli vain itselleen ja olin käytännössä aina yksin ja hoidin kaikki kotiin ja lapsiin liittyvät asiat.

Suhteen loppumetreillä kun tuntui että kaikki oli jo menetetty, törmäsin naapuritalosta mieheen joka avautui minulle ongelmistaan parisuhteessa. Hän oli myös naimisissa ja hänellä oli lapsikin ja hyvin samantyyppisiä ahdistuksia suhteessaan kuin itselläni joten aloimme yhä enemmän avautua ongelmistamme ja jonkun ajan kuluttua ihastuimmekin toisiimme.

Ajauduimme arvatenkin sänkyynkin jossain vaiheessa. En pystynyt salailemaan mieheltäni että olen pettänyt ja tunnustin melkein heti tekoseni. Halusin erota ja mies oli samaa mieltä. Olin tavallaan helpottunut.

Huomasin kevään aikana olevani raskaana naapurin miehelle. Monet painostivat minua aborttiin mutten sellaiseen pystynyt. Kerroin miehellekin uutisesta ja hän perääntyi täysin. Kun miehen vaimokin sai tietää asiasta niin mies kääntyi minua vastaan kaikessa. Kielsi että oli koskaan ihastunutkaan.

Sain selville että mies oli pettänyt monta kertaa aiemminkin vaimoaan ja vaimo antanut aina anteeksi. Lisäksi mies oli valehdellut melkein kaikessa mitä oli minulle kertonut. Sain miehen exän kautta selville. Olen sen jälkeen ollut niin shokissa kaikesta että luottamus miehiin on tosi pahasti katkolla. Kaduttaa nyt että olen koko mieheen ikinä tutustunutkaan. Kannan hänen lastaan ja saan pelätä leimataanko minut huoraksi ikuisiksi ajoiksi. Mies ei halua olla tulevaan lapseen missään tekemisissä.

Olen ystävystynyt jollain tasolla miehen exän kanssa ja hieman helpottanut kuulla etten ole ainoa jolle mies on valehdellut. Tosi painostava olo jatkuvasti ja näen painajaisia tulevaisuudesta. En tiedä miten pystyn nauttimaan kunnolla vauva-ajasta. Leimaituminen ja syytökset perheenrikkomisesta vainoavat minua jatkuvasti unissa tai valveilla. Jopa päivittäin talon edustalla istuskelevat tädit juoruilevat kuuluvasti asioistani. Oli yhtenä päivänä vaan ikkuna auki ja kuulin keittiöön heidän juttujaan mm. erostani vaikkemme ole halunneet ex-mieheni kanssa mitään naapureille kertoa. Tuntuu että tädit tietävät elämästäni kaiken. Pelkään poistua talosta. Asukkaat eivät olekaan nähneet minua sen jälkeen kun tulin raskaaksi. Häpeän selitellä tätä tilannetta koska aina kun joku astuu ulko-ovesta kyseinen juorukerho hyökkää heti utelemaan koko elämäntarinan. En pysty poistumaan talosta kuin takapihan kautta. Välttelen ihmiskontaktia asukkaiden kanssa niin pitkälle kuin mahdollista. Tekisi mieli vaihtaa kokonaan maisemaan mutten voi koska esikoislapsellani alkaa pian koulu lähistöllä enkä jaksa enää alkaa järjestelemään viimeisilläni raskaana asioita uudestaan muualla.

Olen henkisesti puristuksissa ja pelkään mitä syntyvä lapsi joutuu kokemaan ja miten suhtauduun häneen itse? Pelkään että jos lapsi on poika niin hän tulee muistuttamaan isästään enemmän. Tämä raskaus on ollut elämäni sekavinta aikaa.

2

610

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • naapureille sun

      elämä lainkaan. Siinähän juoruilevat, jos juoruilevat, et voi sitä mitenkään estää. Jos vasiten kyselevät, niin älä vastaa mitään, vaan kysy heiltä jotain henkilökohtaista, tai sano vaikka että ilmoittelet paikallislehdessä sitten kun on aihetta tms ja nikkaat. Huumorilla pääsee tuollaisista tilanteista ohi aika kevyesti, mieti vaikka etukäteen joku suuhusi sopiva repliikki sellaiseen tilanteeseen. Eikä kaikki ihmiset muutenkaan ole parhaita kavereita kaikkien naapureidensa kanssa, että siinä mielessä ei ole mitenkään kummallista, jos et hyvien päivien toivottamista enempää heidän kanssaan seurustele.

      Sitten kun vauva on syntynyt, niin asiat kyllä lutviutuvat. Täytyyhän siinä vähintään puolet hyvää olla, kun onhan sillä puoliksi sun geenit! Hae aikuista ihmisseuraa tyttökaverisi lisäksi vaikka seurakunnan äiti-lapsikerhosta. Ahdistukseen voit hakea asiantuntija-apua neuvolan psykologilta. Voimia!

    • Uusi elämä

      Voin vain kuvitella kuinka raskasta sinulla ja olosi ei varmaan helpotu kun asut niiden ihmisten keskellä.

      Jos joka tapauksessa olet eroamassa miehestäsi ja et halua lapsesi vaihtavan asuinpaikka niin voisiko lapsi jäädä isänsä kanssa asumaan taloon ja sitten sinä voit yksin muuttaa muualle. Silloin voit keskittyä raskauteen ja miettiä mitä haluat elämältä, haluatko kasvattaa odottamasi lapsen. Haluatko palata miehesi kanssa yhteen? Haluatko haaveilla naapurin miehestä tai hommata itselel kokonaan uuden miehen jossain ihan muualla ja jättää kaiken vanhan taakse?

      Olet aikuinen ja sinulla on paljon erilaisia mahdollisuuksia, tee valintasi!
      Mutta älä jatka nykyistä elämääsi, se kuulostaa ihan hirveälle.
      Ei ulos miettiessä pitäisi miettiä muita ihmisiä vaan sitä että sinä haluat mennä ulos.
      Muuta elämääsi sellaiseksi jossa sinun on hyvä elää!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      243
      4243
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      120
      2704
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2462
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      82
      1497
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1466
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1189
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1107
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      983
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      976
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      172
      959
    Aihe