Olemme järjestämässä polttareita, joihin on osallistumassa kymmenisen henkeä. Olisiko kenelläkään tietoa paikoista Helsingissä (mielellään aika keskustassa), joissa koko polttariporukka pääsisi esimerkiksi valmistamaan itselleen korut, painamaan silkkihuivit, maalaamaan vaikkapa kahvikuppeja tms.? Siis jotain käsillä tekemistä. Aikaa tähän touhuun olisi joku parisen tuntia. Alkujaan olimme ajatelleet Kuppi ja pensseli nimistä paikkaa, mutta on näköjään lopettanut toimintansa.
Kiitoksia paljon jo etukäteen!
Kiitoksia paljon jo etukäteen!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Teidän polttarit ovat varmaan jo ohi, mutta itse järjestin 15.8. ihanalle 15 hengen porukalle (naisia) perinnepolttarit täällä Sipoossa, aivan Keravan kupeessa. Meillä oli morsiamen itkettäjänainen, joka myös teki loitsun morsiamen tulevan mielenkiinnon pitämiseksi koko avioliiton ajan, oli leikillinen lampaan keritseminen, ruisleivänteko (koko porukka oppi taidon ja sai kotiin vietäväksi oman leipomansa ruisleivän, juurta ja kirjalliset ohjeet), tytöt menivät hevospelillä morsiussaunaan, morsian todisti taloudellisuutensa ja taitavuutensa parsimalla vanhaan malliin iänikuiset miesten rikki menneet flanellikalsarit jne jne............ Oli kivaa! Katso paikka www.varpula.fi