vielä ajokortista

Kokemusteni perusteella eniten harmeja aiheuttavat muut vesillä liikkujat. Oman lukunsa muodostavat kesäpurjehtijat tai -veneilijät. Siinä joukossa on sitä massaa, mikä kaipaa opetusta. Ja jos vielä jonain päivänä saadaan oma talvi- ja pimeäajon veneilyosuuskin määräaikaiseen ajolisenssiin pakolliseksi, niin kyllä kelpaa.
Sitä odotellessa on hyvä moikkailla tutuille ja tuntemattomille ja nauttia veneilystä.

Kippis
2165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En oikein ymmärrä miksi kesäveneilijät pitää lokeroida omaan osastoon ikään kuin he olisivat jotenkin vähempiarvoisia? Olisiko parempi että vesillä liikkuisi vain ammattiveneilijöitä? Tiedätkö miksi veneala oli yli kymmenen vuotta yhtä nousukiitoa kunnes lama tuli? Nousu oli vain ja ainoastaan kesäveneilijöiden ansiota, he takasivat venealalla työskenteleville palkat.

Ongelma numero yksi on ASENNE. Jos asenne ei ole kunnossa, ei koulutuksesta/veneilykortista ole mitään hyötyä. Itse olen suorittanut avomerilaivuritutkinnon ja sitä ennen saaristo- ja rannikkolaivurin tutkinnot. Koulutuksessa tuli moneen kertaa esille että siellä käyvät juuri ne, jotka pärjäisivät merellä hyvin ilman tutkintojakin. Sen sijaan ne, joiden pitäisi oepetella esim. väylämerkit ulkoa, kiertävät kaukaa kaikki kurssit ja opukset netissä ja jatkavat kaahailuaan väylille, kunnes jotain tapahtuu.

Ja voin kokemuksesta sanoa että kyllä ammattimerenkulkijoissakin tunareita riittää. Osa heistä suorastaan vihaa kesäveneilijöitä joka tarkoittaa sitä että ajetaan aina kun mahdollista aivan vieresta ohi ja ei taatusti väistettä vaikka tultaisiin kuinka vasemmalta.

Äänestä

Vesillä ei ole mitään suurempaa ongelmaa, jos ei joidenkin viranomaisten törkeää käyttäytymistä ja ammattitaidottomuutta lasketa mukaan.
En ymmärrä mikä vimma eräillä on ajaa lisää kieltoja, rajoituksia ja luvanvaraisuutta asiaan kuin asiaan.
Auvoko on se kun ensin itse maksaa korttinsa ja sitten jälkikasvulle kustantaa opetuksen ja ajoluvan?
Vanhat henkilöt ovat aika hanakoita ajamaan nuorille erilaisia kursseja ja lupia, sillä nehän eivät koske vanhuksia. Ajokortin pikku E on mainio osoitus asiasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


veneilyssä kirjoitti:

Kokemusteni perusteella eniten harmeja aiheuttavat muut vesillä liikkujat. Oman lukunsa muodostavat kesäpurjehtijat tai -veneilijät. Siinä joukossa on sitä massaa, mikä kaipaa opetusta. Ja jos vielä jonain päivänä saadaan oma talvi- ja pimeäajon veneilyosuuskin määräaikaiseen ajolisenssiin pakolliseksi, niin kyllä kelpaa.
Sitä odotellessa on hyvä moikkailla tutuille ja tuntemattomille ja nauttia veneilystä.

Kippis

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu