Yksin

En tunne olevani fyysisesti yksin, mutta olen yksin kaikkien ajatusteni kanssa. Minulla on ajatuksia joita en ikinä kerro kenellekkään, en tunne että tässä maailmassa on tällä hetkellä ketään jolle voisin kaiken tai edes melkein kaiken kertoa. Yleensä jos olen ystävän kanssa jossain, me puhumme vain pinnallisesti asioista, en ikinä kerro mitään henkilökohtaista, vaikka olemme tunteneet ja nähneet toisiamme useasti monta vuotta. Minusta tuntuu että jos kerron jollekkin ihmiselle jotain minulle tärkeää, hän käyttää sen jotenkin minua vastaan, tai se mitä olen kertonut, kerrotaan eteenpäin, ja sitten tuntuu myös siltä että nämä asiat jotka pyörii päässäni ei voisi mitenkään saada sellaista vastaanottoa ystäviltäni jota toivoisin. Jos kertoisin jollekin jotain tärkeää, niin pelkään että minut keskeytettäisiin, tai sitten ystäväni alkaisi puhumaan yhtäkkiä jostain aivan muusta, eikä ottaisi asiaani tosissaan.. Välillä tuntuu siltä että olen niin yksin, että pää hajoaa.. Tämä nyt vaan oli tällainen, kiva oli saada kirjoitettua vähän miltä tuntuu..
1171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itsellä on samankaltaista tilannetta aika usein. Ratkaisuna on toiminut ajatusten kirjoitus paperille (pidän taskussa muistikirjaa aina mukana), ja toinen on että vaihtelen k.o. ajatuksia ulkomaisen kirjekaverin kanssa netin välityksellä. Toimii mun kohdalla tuo kirjeenvaihto, n.s. anonyyminen ajatustenvaihto. Tunnetaan toisemme etunimeltä, muttei muuten. Hän ei ole ikinä tuominnut mistään asiasta, ja jopa kuuntelee (muistaa mistä ollaan keskusteltu).

Tietenkään ei olla kaikista mielipiteistä samaa mieltä, mutta ei aleta mielipiteistä ikinä vääntämään virtuaalista kättäkään. Ja eroavat mielipiteet pitävät keskustelua yllä, eikä päädytä heti "ok" vastauksiin.

Omien kavereiden kanssa en voi tuollaisista asioista keskustella, koska vastauksena on useimmiten se "ok" ja koittavat pyyhkiä aiheen lattialle välittömästi.

Ehkä jonkinsortin kirjekaveri voisi tiomia sun tapauksessa myöskin, tai ehkä joku keskustelufoorumi ajatustesi aiheista?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lonesome mind kirjoitti:

En tunne olevani fyysisesti yksin, mutta olen yksin kaikkien ajatusteni kanssa. Minulla on ajatuksia joita en ikinä kerro kenellekkään, en tunne että tässä maailmassa on tällä hetkellä ketään jolle voisin kaiken tai edes melkein kaiken kertoa. Yleensä jos olen ystävän kanssa jossain, me puhumme vain pinnallisesti asioista, en ikinä kerro mitään henkilökohtaista, vaikka olemme tunteneet ja nähneet toisiamme useasti monta vuotta. Minusta tuntuu että jos kerron jollekkin ihmiselle jotain minulle tärkeää, hän käyttää sen jotenkin minua vastaan, tai se mitä olen kertonut, kerrotaan eteenpäin, ja sitten tuntuu myös siltä että nämä asiat jotka pyörii päässäni ei voisi mitenkään saada sellaista vastaanottoa ystäviltäni jota toivoisin. Jos kertoisin jollekin jotain tärkeää, niin pelkään että minut keskeytettäisiin, tai sitten ystäväni alkaisi puhumaan yhtäkkiä jostain aivan muusta, eikä ottaisi asiaani tosissaan.. Välillä tuntuu siltä että olen niin yksin, että pää hajoaa.. Tämä nyt vaan oli tällainen, kiva oli saada kirjoitettua vähän miltä tuntuu..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu