Missä iässä namipalat alkoi kiinnostaa teidän pentuja? Oma pentuni on 6kk, eikä ole namien perään ollenkaan. Koulutus on tosi vaikeaa, sillä pitäisi palkata tiheään, niin lelulla se on hankalaa. Ei auta vaikka vähentäisi ruokaa. Koira on ollut aina huono syömään.
Miten pentua pitäisi sitten palkita, jos halutaan palkata tiheästi, mutta ei lelulla? Lelu on muuten ok, mutta siinä on miinuksena sitten se palkkaustiheys. Olen ihan umpikujassa tämän suhteen, sillä jotenkin olen jumissa koiran kanssa, sillä en osaa palkita sitä oikein. Onko tämä sakemanneilla jotenkin yleistäkin, ettei herkut kiinnosta?
Pentu on vasta 6kk, mutta tosi aktiivinen. Olisi siis kiva suunnata energiaa johonkin hyödylliseen, eli vaikka perustottelevaisuuteen. Mutta minkäs teet, kun namit ei kelpaa. Vinkkejä/ideoita siis kaipaisin!
Koiran koulutus namipaloilla
15
2811
Vastaukset
- ei ole pätkääkään
ahne ruoan perään, kaikki mahdolliset herkut on kokeiltu. Ottaa päähän, kun koulutus on aina sitä naminaminaminami, mutta kun kaikki koirat ei niistä ole kiinnostuneita!
No joo. Meillä leikitään koiran kanssa lelulla palkaksi ja ilman leluakin voi leikkiä. Itseasiassa leikkiminen on monelle koiralle _parempi_ palkka kuin nami, mutta helppouden vuoksi lähes kaikki omistajat käyttävät nameja, jos ne vain kelpaavat.- näin meillä
Paljon paljon kehuja ja paijausta, kun koira tekee oikein :-) Meillä ainakin on juuri noin opetettu esimerkiksi ulos tarpeille ja muutenkin jotain perusjuttuja. Nameilla sitten saa helposti opetettua joitain temppuja, jos haluaa.. Oletkos kokeillut esimerkiksi puruluita sun muita pureskeltavia herkkuja?
- Ongelma...
näin meillä kirjoitti:
Paljon paljon kehuja ja paijausta, kun koira tekee oikein :-) Meillä ainakin on juuri noin opetettu esimerkiksi ulos tarpeille ja muutenkin jotain perusjuttuja. Nameilla sitten saa helposti opetettua joitain temppuja, jos haluaa.. Oletkos kokeillut esimerkiksi puruluita sun muita pureskeltavia herkkuja?
Jos esim seuraamista treenaa, niin eihän mitkään luut käy.. Siis kun namin pitäis olla pieni ja pehmeä, nopeesti syötävä. Vahvistustiheyden takia..
- Luupååå
Ongelma... kirjoitti:
Jos esim seuraamista treenaa, niin eihän mitkään luut käy.. Siis kun namin pitäis olla pieni ja pehmeä, nopeesti syötävä. Vahvistustiheyden takia..
Kyllä meillä ainakin esim. porsaankorvia annetaan koiralle palkkioksi ja se tietää, että se on tehnyt jotain hyvin :) Ja kyllä ainakin on toiminut.
- siis ymmärsikkö
Luupååå kirjoitti:
Kyllä meillä ainakin esim. porsaankorvia annetaan koiralle palkkioksi ja se tietää, että se on tehnyt jotain hyvin :) Ja kyllä ainakin on toiminut.
nyt alkuuntaan mitä haetaan takaa?
Kun sen palkkaustiheyden pitää olla tyyliin 40/1min niin ei siinä mitään possunkorvan siipaleita aleta syöttää.
Opeta siinä nyt seuraamista kun ensimmäisen kahden askeleen jälkeen koissu järsii minuutin possunkorvaa... :D - Namittaja :)
Olen eri mieltä siitä, että kaikki koiran omistajat käyttävät nameja sen helppouden vuoksi. Koira ottaa palkaksi yleensä aina mieluimmin namin kuin lelun, koska suurin osa koirista on persoja nameille, ja namittamalla pystyt toimimaan nopeasti. Ja kun koira on perso nameille, niin koulutuksesta tulee sille erittäin palkitsevaa namien kautta. Oletko kokeillut millaisia nameja? Parhaat on pieniä paloja. Esim pieniä kananlihan paloja tai pieniä paloja lihapullista?Juuston paloja? Kokeile erillaisia vaihtoehtoja, ehkäpä löydät koirallesi jonkun mieluisan namin:)
- Briard
jospa olet tarjonnut sellaisia nameja, joista pentusi ei yksinkertaisesti pidä? jos haluaa muutenkin syöttää koiraansa monipuolisesti, tulisi sille opettaa että erilaisia ruokia voi syödä..eli tarjoat aina mahdollisimman monia erilaisia ruokia. Myös eläinkaupoista saa kaikenlaisia herkkuja, mutta voit myös kokeilla naudan sydämestä tehdä herkkupaloja, tai maksasta tai mistä muusta sisäelimestä tahansa. Yleensä koirat eivät osaa vastustaa oikeaa sisäelintä, lihaa..:) kokeile, laita koirasi eteen muutamiakin vaihtoehtoja ja anna sen itse valita. Siitä näet ainakin niistä vaihtoehdoista parhaat..
No,ensinnäkin on koiria,jotka syö vaan elääkseen.Ne myös on joskus niitä,jollei ei mitkään herkut tee kesää eikäs talvea.Mutta,ne on kyllä melko harvinaisia.
Kun nameista puhutaan,eikä sytytä,niin yleensä on kyse siitä,että ellei ole hoto koira,niin on vaan haettava riittävän hyvä.Ja siihen ei voi sanoa,mikä se kellekkin aina on.Se voi olla hookoon blöö,se voi olla naudan mahaa,vaikka appelsiiniä.
Se täytyy vaan hakea.Ja kun sen löytää,niin sitä ei saa antaa kuin tarpeeseen eli palkaukseen.
Myöskin kun käyttää ruuanhankkimisviettiä,niin kannattaa katsoa,että koira on riittävän nälkäinen.
Mutta,jos ei maistu,niin ei maistu.Yhtä hyvin voi käyttää niitä leluja,mikä kellekin parhaiten iskee.
Se palkkaamistiheys on ihan ok,mutta tärkeintä on oikea ajankohta.Ja kun liikkeitä harjoitellaan,niin alkupäähän on aina liike kerrallaan.Ja myöhemmin yhdistellään.
Samoin palkkauksessa on pakkokin pyrkiä siihen ,että se koira toimii pikkuhiljaa pitkäkestoisemmin,kun esim.kokeessakaan ei voi kesken palkita.
Laumaviettiä toki voi hyödyntää.Riippuen,rodusta,kuinka paljon siitä irtoaa.
Ja hieman omasta asemasta ylipäätään.Harvalle e tosin riittää kokonaan,mutta yhdessä muitten kanssa avittaa.
Mutta tosiaan,jos namit ei toimi,niin paneudu kunnolla noihin vietteihin,joilla lelut toimii,ja siihen oikea-aikaiseen palkkaukseen.- saalisvietillä
Olen kouluttanut sakemanneja reilut viisi vuotta, eivätkä ole koskaan olleet kiinnostuneita minkäänlaisista nameista.
Suosittelen tästä ja muistakin syistä enemmin palkkausta lelulla(esim. motivaatiopatukalla tai -pallolla), kuin namilla. Nämä molemmat menetelmät nimittäin perustuvat saalisviettiin, joka on kyllääntyvä vietti. Toisin sanoen jos koiralle antaa namin jokaisesta oikeasta suorituksesta ei toistoja voi tehdä kerralla tarpeeksi, koska koira kyltyy ja palkan merkitys pienenee. Varsinkin jos koira ei ole ahne.
Lelulla kouluttaessa sitä vastoin voi palkata myös antamatta koiran purra lelua. Tämä on aivan yhtä nopea palkkaustapa, kuin alkaa kaivaa makkaranpaloja taskusta.
Kun koira tekee oikein sen annetaan jahdata lelua, jolloin sen vietti nousee taas. Tämän ei tarvitse kestää pitkään. Riittää, kun koira saa ottaa pari syöksyä lelua kohti ja sitten sille annetaan uusi käsky.
Välillä on annettava myös ns. "kokopalkka", eli annettava koiran purra lelua, mutta sitä ei saa tehdä liian usein, ettei koira kyllästy leluun. Harjoituksen lopussa koiran voi antaa kantaa lelunsa pois kentältä.
Kehut ovat tietenkin myöskin palkitsemista. Kouluttajan asenne, eleet ja äänensävyt ovat todella tärkeitä, jotta koiran saa kiinnostumaan ja oppimaan koulutuksesta.
Koulutuksessa käytettävän lelun on oltava koiralle mieleinen ja sellainen, jolla se saa leikkiä vain koulutuksen yhteydessä. Sitä ei saa esimerkiksi jättää kotona lattialle lojumaan niin että koira voi leikkiä sillä itsekseen.
Jos koiran kiinnostus lelua kohtaan vähenee lelua voi vaihtaa. Itse olen käyttänyt koirillani enemmän motivaatiopatukkaa, mutta vaihtanut aina silloin tällöin motivaatiopalloon (pallo jossa on naru), kun patukka ei ole enää kiinnostanut.
Voithan lelukoulutuksen lisäksi kouluttaa koiraasi myös luulla tai vaikka lihamurekkeella tai maksalaatikolla, jos koirasi pitää sellaisista herkuista, mutta tällöin koulutus päättyy, kun koira on tehnyt oikein, saa palkan ja ryhtyy syömään.
Muista kuitenkin, että koiran koulutus on muutakin, kuin pelkkää palkkaamista. Palkkasit koiraasi miten tahansa se ei opi kunnolla ellet yhdistä siihen tarvittavia pakotteita, kun koirasi tekee väärin.- ??
Mitäköhän tarkoitat tarvittavila "pakotteilla"? Kuulostaa epämiellyttävältä :(
- -jke-
Tästä on ennenkin keskusteltu, mutta eipä kukaan oikein näyttänyt taaskaan tajuavan mistä on kyse. Itse voin heti myöntää, että en todellakaan tiedä tähän ongelmaan mitään selkeää ratkaisua.
Jokainen koirankoulutuksesta jotain tietävä ymmärtää, että monen uuden asian alkeisopetuksessa korkea vahvistetiheys on hyvin tärkeä. Tämä johtuu mm. siitä psykologisesta faktasta, että kaikki kahden vahvisteen välillä tapahtuva toiminta vahvistuu myös. Jos siis annat vahvisteita harvakseltaan, koira ehtii häsläämään välissä ja vahvistat myös häsläämistä. Näin ei siis voi toimia.
Lelulla palkitsemisessa on juuri tämä ongelma. Korkeaa vahvistetiheyttä ei pysty tarjoamaan, koska vahviste itsessään keskeyttää toiminnon. Koittakaapa antaa minuutin maassa paikoillaan makaavalle koiralle viisi vahvistetta leikillä sen yhden minuutin aikana. Mahdoton homma koska leikki keskeyttää sen maassa makuun. Namilla sen sijaan voidaan vahvistaa toimintoa ilman, että toiminto keskeytyy. Tämä on juuri namipalkkion suurin etu. Nyt kun nami ei toimi koiralla vahvisteena, niin umpikujassa ollaan.
Koko ongelma tiivistettynä:
-Voidaanko koiralle tarjota korkea vahvistetiheys muuten kuin nameilla?
-Miten korkean vahvistetiheyden vaativien toimintojen alkeisopetus onnistuu, jos korkeaa vahvistetiheyttä ei voida käyttää? (Esim. seuraaminen, pitkäkestoinen katsekontakti tai paikoillaolo)No periaatteessa voi miettiä,miten koirat koulutettiin vuonna kuokka ja kirves...
Voipi ainakin sanoa,että eipä silloin paljon nameja viljelty.Vähäsimmässä määrin käytettiin ylipäätään motivaatiovälineitä.
Mutta kyllä ne toimi.
Eli kyllä niitä tapoja löytyy,se sitten,mitä kukakin on niistä mieltä,on eri juttu.
Mutta,jos lähetään hankalimmasta päästä,niin ne on koiria,joilla ei ole ruuanhankkimisviettiä,ei saalisviettiä,ei laumaviettiä,niin vahvana,että se riittäis koulutukseen.Mutta jos koiralla yksikin noista on riittävän vahva,niin homma muuttuu täysin.
Ja siinä tullaan siihen,että se homma tehdään mahdollisimman oikeaoppisesti niin,että koira tajuaa mistä palkka tulee.
Jos se ruoka ei tosiaan ruleta,niin motivointilelulla se onnistuu,kunhan se palkka siis tulee oikeaan aikaan.Myöskin ei ole pahitteeksi käyttää sitä laumaviettiä siinä määrin,missä toimii ja riittää.
Eli ääntä myös vahvisteena.
Nim.saalisvietti jo asiasta kirjoittikin aika hyvin.
Tosin sanoisin,että kun oikein toimii ja kärsivällisyyttä löytyy :),niin kunnon purupalkkaa/taisteluakin voi aika usein käyttää.
Elikäs,kyllä täällä monikin pointin tajusi,eikä tuo korkea vahvistetiheys ihan outo juttu kuiteskaan ole,mutta se sitten,mitä pitää aina tai missäkin tilanteessa oleellisena ja missä määrin,onkin oma juttunsa.- ...
"Voidaanko koiralle tarjota korkea vahvistetiheys muuten kuin nameilla?"
Voidaan, mm kehuilla ja myös leikillä silloin kun toiminta on aktiivinen ja siihen sopii leikkiminen: mm. kontaktin pitoa voidaan vahvistaa leikkimällä, taistelutahtoa jne.
"-Miten korkean vahvistetiheyden vaativien toimintojen alkeisopetus onnistuu, jos korkeaa vahvistetiheyttä ei voida käyttää? (Esim. seuraaminen, pitkäkestoinen katsekontakti tai paikoillaolo)"
Ei mitenkään. kaikki muut mainitsemasi liikkeet ovat rauhallisuutta vaativia ja makupala on rauhoittava tapa palkita koiraa, paitsi pitkäkestoinen kontaktin otto. Jos koira on rauhallinen, niin itse ainakin suosittelisin pitkäkestoisen kontaktin oton harjoittelua juuri leikillä. Jos koira jo muutenkin on häslä ja hyppii vasten, niin sitten makupalalla tai muulla rauhoittavalla palkkiolla.
Käsittääkseni aloittajan ongelma oli kuitenkin, että koira ei ole kiinnostunut makupaloista, jolloin rauhallisuutta vaativien liikkeiden palkitseminen on hankalaa. Ongelma on varsin monella todellinen, sillä usein juuri ne vauhdikkaat koirat eivät pidä makupaloja arvossa, eli juuri ne koirat joiden kaikessa koulutuksessa juuri makupalat olisivat parasta (koira jo muutenkin hyppii silmille, se pitäisi saada rauhoittumaan, eikä virettä nostettua).
Aloittajaa susoittelisin opettelemaan koiran rentoutuksen perusteet, eli harrasta kotona koirahierontaa, venyttelyä jne. Koira varmasti myös kotona, kun ei ole muita houkutuksia, on kiinnostunut makupaloista. Yhdistä tietyllä tyylillä sanomasi kehu tälläiseen rentoutumiseen ja liitä siihen vaikka jokin korvan hierominen tms. Kun teet rentoutusta päivittäin ja saat koiralle yhdistettyä sen sanan siihen rentoutuneeseen hyvään oloon, saat makupalan tilalle jotain mitä voit tarjota koiralle tarvittaessa rauhoittavaa palkkausta oikein toimimisesta. - Ongelma....
... kirjoitti:
"Voidaanko koiralle tarjota korkea vahvistetiheys muuten kuin nameilla?"
Voidaan, mm kehuilla ja myös leikillä silloin kun toiminta on aktiivinen ja siihen sopii leikkiminen: mm. kontaktin pitoa voidaan vahvistaa leikkimällä, taistelutahtoa jne.
"-Miten korkean vahvistetiheyden vaativien toimintojen alkeisopetus onnistuu, jos korkeaa vahvistetiheyttä ei voida käyttää? (Esim. seuraaminen, pitkäkestoinen katsekontakti tai paikoillaolo)"
Ei mitenkään. kaikki muut mainitsemasi liikkeet ovat rauhallisuutta vaativia ja makupala on rauhoittava tapa palkita koiraa, paitsi pitkäkestoinen kontaktin otto. Jos koira on rauhallinen, niin itse ainakin suosittelisin pitkäkestoisen kontaktin oton harjoittelua juuri leikillä. Jos koira jo muutenkin on häslä ja hyppii vasten, niin sitten makupalalla tai muulla rauhoittavalla palkkiolla.
Käsittääkseni aloittajan ongelma oli kuitenkin, että koira ei ole kiinnostunut makupaloista, jolloin rauhallisuutta vaativien liikkeiden palkitseminen on hankalaa. Ongelma on varsin monella todellinen, sillä usein juuri ne vauhdikkaat koirat eivät pidä makupaloja arvossa, eli juuri ne koirat joiden kaikessa koulutuksessa juuri makupalat olisivat parasta (koira jo muutenkin hyppii silmille, se pitäisi saada rauhoittumaan, eikä virettä nostettua).
Aloittajaa susoittelisin opettelemaan koiran rentoutuksen perusteet, eli harrasta kotona koirahierontaa, venyttelyä jne. Koira varmasti myös kotona, kun ei ole muita houkutuksia, on kiinnostunut makupaloista. Yhdistä tietyllä tyylillä sanomasi kehu tälläiseen rentoutumiseen ja liitä siihen vaikka jokin korvan hierominen tms. Kun teet rentoutusta päivittäin ja saat koiralle yhdistettyä sen sanan siihen rentoutuneeseen hyvään oloon, saat makupalan tilalle jotain mitä voit tarjota koiralle tarvittaessa rauhoittavaa palkkausta oikein toimimisesta.Siis koira kyllä tykkää leikkiä, mutta se ei ole mitenkään super-riehakas.
- :o)
Ongelma.... kirjoitti:
Siis koira kyllä tykkää leikkiä, mutta se ei ole mitenkään super-riehakas.
googlaa michael ellis, katso sen sivuilla olevat videopätkät missä selittää omaa koulutusideaansa. uskoisin että löydät ratkaisun sieltä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta613141Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433077- 422427
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa972127- 311893
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271780- 481606
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä841387- 391290
- 811122