Jos vertaisit omaa toimintakykyäsi fyysiseen vammaan, niin mihin kategoriaan itsesi asettaisit?
- monoplegia, yhden raajan halvaus
- diplegia, molemminpuoleinen halvaus
- hemiplegia, toispuolinen halvaus
- paraplegia, halvaantuminen vyötäröstä alaspäin
- kvadriplegia (neliraajahalvaus, tetraplegia), halvaantuminen kaulasta alaspäin
- monoplegia, yhden raajan halvaus
- diplegia, molemminpuoleinen halvaus
- hemiplegia, toispuolinen halvaus
- paraplegia, halvaantuminen vyötäröstä alaspäin
- kvadriplegia (neliraajahalvaus, tetraplegia), halvaantuminen kaulasta alaspäin
Vastaukset 31
Vanhimmat
Asia tuli mieleeni siitä, kun olen monta kertaa lukenut masentuneen makaavan sängynpohjalla haluamatta tai pystymättä sieltä nousemaan ylös. Tämähän vastaa samaa kuin ihminen olisi neliraajahalvaantunut.
Henkinen vammautuminen johtaa fyysiseen toimintakyvyttömyyteen.
...outo kysymys, jos nyt todella puhutaan toimintakyvystä. Onhan se nyt kuitenkin eri asia olla fyysisesti halvaantunut kuin piileskellä peiton alla ahdistuksissaan. Tuskin me masentuneet makaamme sängynpohjalla täysin liikkumatta samassa asennossa koko ajan, vaikka mieli "halvaantunut" olisikin. Ellei sitten satu olemaan jonkinlaisessa shokissa. Liikkeet kyllä hidastuvat ja laiskistuvat, ja koordinaatiokyky kärsii. Näin ainakin omien havaintojeni mukaan.
Jos tarkoituksesi oli vain verrata masennuksen "vakavuutta" johonkin fyysiseen sairauteen, niin pahimmillaan se varmaankin tuntui kohdallani yhtä epämiellyttävältä kuin ajatus neliraajahalvauksesta. Tällä hetkellä kuvailisin masennustani pikemminkin syöväksi, jonka kanssa on oppinut jokseenkin elämään - sen aikaa kun pystyy.
On helpompi ymmärtää masentuneen tilaa, jos se selitetään vertaamalla fyysiseen vammautumiseen. Fyysiseen vammautumiseen siksi, että masennus ja liikkuminen liittynevät kiinteästi toisiinsa.
Nimeäisitkö mielesi "halvaantumisen" syntysijaksi aivot vai selkäytimen?
Vaikuttaako masennus tuntoaistiisi? Miten reagoit jalkapohjan kosketukseen?
Huomasit koordinaatiokykysi heikkenevän. Mitä sanoisit silmistäsi; koitko silmiesi toimivan laiskasti? Millainen on masentuneen ihmisen katse ja silmien liike?
"On helpompi ymmärtää masentuneen tilaa, jos se selitetään vertaamalla fyysiseen vammautumiseen."
Tarkentaisin tuota edelleen sen verran, että kyseinen vertaaminen auttaisi lähinnä masentuneen ihmisen fyysistä tilaa ja sen vakavuutta arvioitaessa tai poissulkiessa masennuksen taustalla mahdollisesti piileviä fyysisiä sairauksia. Selittäjänähän voi olla esim. jokin aivovaurio, joka voi mielialan vaihtelujen lisäksi aiheuttaa muutoksia toimintakyvyssä, aistimuksissa jne. Tällöin mahdollisesta halvaantumisesta voitaneen neurologian/neuropsykologian avulla johtaa lisätietoa myös henkilön masennuksen kannalta. Mutta sillonkaan halvaantuminen ei olisi seurausta masennuksesta - pikemminkin päinvastoin.
Masentuneen mielentilasta ja ajatuksista vertaus ei kerro oikeastaan mitään. Ja kuten jo tuli mainittua, täydellinen toimintakyvyttömyys ja halvaantuminen taitavat olla useimpien vakavasti masentuneidenkin kohdalla hieman harhaanjohtavia termejä. Tippaakaan väheksymättä heidän tuskaansa (olenhan sen kokenut itsekin...).
"Fyysiseen vammautumiseen siksi, että masennus ja liikkuminen liittynevät kiinteästi toisiinsa."
Pitää varmaankin paikkansa siinä mielessä, että liikunnallinen vamma tai liikuntakyvyttömyys voi aiheuttaa - ja hyvin todennäköisesti aiheuttaakin - masennusta. Mutta toisinpäin se ei oikein toimi. Ei ainakaan siinä määrin, että masennuksen toimintakykyyn aiheuttamia muutoksia voitaisiin verrata todelliseen liikunnalliseen vammaan - korkeintaan liikunnalliseen rajoittuneisuuteen. Kyllä kai halvaantumiseen kuitenkin tarvitaan jonkinasteinen vakavampi aivo- tai selkäydinvaurio? Voin tietysti puhua vain omista kokemuksistani.
Jos tuon alkuperäisen kysymyksen kääntäisi päälaelleen ja esittäisi jollekin neliraajahalvaantuneelle, se kuulostaisi ainakin minusta absurdilta.
"Nimeäisitkö mielesi "halvaantumisen" syntysijaksi aivot vai selkäytimen?"
"Mielen halvaantuminen" oli minulta huolimaton termi. Ei masennus estä minua ajattelemasta ja analysoimasta - pikemminkin päinvastoin. Totta puhuen koen ympärillä havaitsemani maailman siksi syntysijaksi ja syyksi, joka on vetänyt mieleni synkkyyteen. Mutta jos nyt halutaan masennuksen fyysinen syntysija löytää, niin eiköhän se paras määritelmä ole edelleen nykytiedon valossa aivojen välittäjäaineiden vajaatoiminta. Eli vastaukseni on aivot.
That said, olen kylläkin lyönyt pienenä erittäin kovaa pääni, eikä sitä muistaakseni koskaan tutkittu. Mutta on vaikea sanoa, selittäisikö se (ja siitä mahdollisesti tullut aivovaurio) taipumustani masennukseen. Ja pahimmillaankaan masennukseeni ei ole koskaan liittynyt liikuntakyvyttömyyttä (unihalvauksia kun ei taideta laskea...).
Kaiken kaikkiaan tuntuu oudolta rinnastaa masennus johonkin fyysiseen vaivaan - olkoonkin että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Masennus on Wikipediaa lainatakseni "apeuden, melankolian, alavireisyyden, ja toivottomuuden tila", eli siitä kärsivien perusongelmana eivät ylipäänsäkään ole sen fyysiset vaikutukset, jotka nekin useimmiten rajoittuvat väsymykseen ja jo aiemmin mainitsemiini liikkeiden hidastumiseen/koordinaatiokyvyn muutoksiin tai kroonisen unettomuuden aiheuttamiin oireisiin (vastustuskyvyn heikkenemiseen jne.) Ei masennus ole useinkaan vielä sillä voitettu, että potilas pääsee "sängynpohjalta" ylös.
Paitsi tietenkin jos ihmisen terveys ja onnellisuus määritellään kylmän pinnallisesti vain hänen toiminta-/työkykynsä perusteella. Kuitenkin myös ulospäin täysin normaalilta, fyysisesti terveeltä ja iloiselta vaikuttava ihminen voi olla todellisuudessa vakavasti masentunut. Meitä on moneksi, eivätkä kaikkien oireet ilmene samanlaisina. Oletko itse ollut joskus masentunut?
"Vaikuttaako masennus tuntoaistiisi? Miten reagoit jalkapohjan kosketukseen?"
En ole ainakaan huomannut, että vaikuttaisi. Unettomuudesta olen kyllä kärsinyt masennuksen yhteydessä, ja merkittävä univaje kai tiettävästi alentaa myös kipukynnystä. Mutta en sittenkään sanoisi, että olisin huomannut tuntoaistissani muutoksia. Jalkapohjiani minulla ei ole ollut tapana kosketella, mutta olettaisin kutiavani normaalisti.
"Mitä sanoisit silmistäsi; koitko silmiesi toimivan laiskasti? Millainen on masentuneen ihmisen katse ja silmien liike?"
Ehkä hieman. Katse on innoton ja tyhjä. Voin tuijottaa pitkään jotakin kohdetta katsomatta silti mitään. Olettaisin sen johtuvan yksinkertaisesti siitä, että masentuneena en jaksa huomioida visuaalisia ärsykkeitä tai ylipäänsä kiinnostua mistään.
tunto- ja näköaistiin. Masentuneella nuo aistit näyttäisivät laiskistuneen.
Miten suhtaudut kättelyyn, halaukseen, silittelyyn, hieromiseen, kutitukseen, rapsutukseen, hiustesi harjaamiseen ja ihosi rasvaamiseen?
Pidätkö mieluummin kireitä vai löysiä vaatteita?
Miten suhtaudut veteen ja eri lämpötiloihin?
Voisitko kokeilla kävellä hiekassa ja nurmikolla paljain jaloin. Miltä se tuntuu?
Muutkin voisivat vastata.
Ps. En ole ollut masentunut.
Mulla masennus on tehnyt, että silmät "seisoo" päässä. Sellainen lasittunut katse, joka ei näe oikein mitään. Huomatakseen jotain täytyy pinnistellä että saisi silmät kohdistettua johonkin. Se tekee katseesta liiankin intensiivisen. Silmät kiiluu. Ihmiset nimittelee hulluksi kaduilla, kaupoissa ja virastoissa. Huom. mulla ei ole koskaan ollut mitään paranoiaan viittaavaa.
Mulla on diagnoosi vakava masennus nyt seitsemättä vuotta. Pää toimii, olen ollut töissäkin, tunteita en ole kokenut sitten syksyn 2002. Tämä on kuin tarpomista jossain autiomaassa, hiekka nirhaa joka puolelta.
Häpeän, sanalla sanoen h-ä-p-e-ä-n näitä silmiä jotka mulla on. En uskalla katsoa ketään päin. Työpaikkahaastattelut tyssää siihen. Treffit tyssää siihen. Oudoksuttaahan se varmaan, kun tyyppi tulee juttusille, mutta katseleekin enimmän aikaa seiniä tai omia jalkojaan. Tämä on rajoittanut mun sosiaalisen kanssakäymisen minimiin. Vanhat tututkin on hävinneet kun silmät ei vaan - ei tahallaan niin kuin luullaan, vaan ihan elimellisestä velttoudesta - havaitse mitään. Häpeän kaikkien ihmisten edessä, olipa tuttuja tai tuntemattomia. Kanssakäyminen toisten kanssa - joka muutoin voisi parantaa mut - on kauhea suoritus. Lihakset kramppaa. Oman perheen kanssa sama juttu. Toivoisin olevani kuollut ja syvällä mullassa näitten saatanan silmieni kanssa. Koko tämän sisälläni leviävän autiomaan kanssa.
"Liikkuminen perustuu tunto- ja näköaistiin."
Tiedän. Ne eivät kuitenkaan vakavankaan masennuksen vuoksi heikkene siinä määrin, että voitaisiin kirjaimellisesti verrata halvaantumiseen.
"Miten suhtaudut kättelyyn, halaukseen, silittelyyn, hieromiseen, kutitukseen, rapsutukseen, hiustesi harjaamiseen ja ihosi rasvaamiseen?"
Vaikea kysymys, koska en joudu juuri koskaan kättelemään ketään. Ja välttelen muutenkin toisen ihmisen kosketusta. Enpä muista, milloin olisin viimeksi joutunut halauksen, silityksen tai kutituksin uhriksi. Itse olen rapsuttanut itseäni, jos jokin paikka on kutissut. Kasvoni rasvaan aina suihkun jälkeen. Hiuksia minun ei tarvitse harjata, koska ajan ne leikkurilla lyhyeksi. En pidä ajatuksesta, että parturi hiplaisi hiuksiani.
Pidän etäisyyttä ihmisiin ja kosketukseen kuitenkin siksi, että ihmiset ovat epäluotettavia ja likaisia; en siksi, että itse kosketus välttämättä tuntuisi epämiellyttävältä. Tämä jää ymmärtämättä rinnastamalla tilanteeni pelkästään johonkin neurologiseen vammaan.
"Pidätkö mieluummin kireitä vai löysiä vaatteita?"
Kotona kun suurimmaksi osaksi olen, saatan olla kokonaisia päiviä pelkästään alusvaatteisillani. Vakavasti masentuneena ollessani käytin ehkä mieluummin vähän löysempiä kuin kireitä vaatteita, mutta toisaalta niin tekisin muutenkin. Riippuu tilanteesta, säästä ja siitä, mitä vaatekaapista sattuu milloinkin löytymään.
"Miten suhtaudut veteen ja eri lämpötiloihin?"
Veteen suhtaudun ihan hyvin. Käyn päivittäin suihkussa (ja saatan seistä siellä pitkään), ja pesen usein käsiäni. Mitä lämpötiloihin tulee, olen aina pitänyt enemmän hieman viileästä. Parhaiten nukun kuitenkin 22-23 asteen lämpötilassa.
Voisitko kokeilla kävellä hiekassa ja nurmikolla paljain jaloin. Miltä se tuntuu?
Voisin, mutta en nyt tätä kyselyä varten kyllä. Ajatus paljain jaloin kulkemisesta tuntuu aika riskialttiilta, maassa kun voi olla lasinsiruja ym. Sinänsä hiekka ja nurmikko jalkapohjaa vasten tuskin säikäyttäisi.
"Ps. En ole ollut masentunut."
Ennen kuin olet, et voi oikeasti oppia ymmärtämään tilaamme.
kuten itsellä tuli mieleen, että tunto- ja näköaistisi olisivat osin sekoittuneet?
Onko silmiäsi tutkittu ja oletko muuten elimellisesti terve? Miltä silmäsi itsestäsi muutoin tuntuvat, jos ei huomioida niiden ulkonäköä. Näkösi on heikentynyt?
Syötkö lääkkeitä masennukseen ja liittyvätkö nuo silmäoireet masennuksen alkamiseen - sitä ennen silmäsi olivat normaalit?
Mihin liität tunteiden katoamisen? On sinulla jotain tunteita, kun kaipaat toista sukupuolta.
Onko aisteissasi ollut yli- tai aliherkkyyttä lapsena?
En ihan tavoita, mitä tarkoitat tuolla "tunto- ja näköaistin sekoittumisella".
Tässä kuitenkin vastauksia. Silmiä ei ole tutkittu. Silmät tuntuvat kyllä oudoilta, näkö on huonontunut. Lisäksi esim. silloin, jos vettä menee silmiin, ne on sameat eikä tahdo nähdä yhtään mitään. Joskus esim. lukiessa tuntuu kuin silmien eteen tulisi hetkellisesti joku "kalvo", jota kestää hetken räpytellä pois, jotta näkö on taas normaali. Mikä liekään ajoittainen kaihi :) Ja silmien reuna-alueilla näkyy joskus pientä liikettä, värinää. Mulla on myös huimausta kohtalaisen paljon.
Syön myös masennuslääkkeitä, lisäksi ahdistukseen ja psyykoosinestoon. Silmäoireet alkaneet vakavan masennuksen yhteydessä joitakin vuosia sitten, aiemmin lievemmän masiksen kanssa niitä ei ollut.
En liitä tunteiden katoamista oikeastaan mihinkään. Tunteita ei vain yksinkertaisesti ole, ei milloinkaan eikä mihinkään liittyen. Korkeintaan nukkuessa joskus tavoitan jonkin tunnetilan, joka lopahtaa sitten herättyä. Tuntuu sanoinkuvaamattoman epäoikeudenmukaiselta, että tunteet ovat jättäneet minut. On kuin olisin jokin hylky meren pohjassa. Soveltaen kysymystäsi halvaantumisesta, tuntuu kuin olisi kokovartalohalvaantunut. Tai ihan täysin kuollut. Olen vain fyysinen ruumis, jonka sisällä ei oikeasti ole ketään.
En kaipaa toista sukupuolta, koska en tiedä millaista sitä olisi kaivata. Kokemuksia ei kauheasti ole.
Tällaista typerää ja tylsää minun elämäni on. Terveestä voi kuulostaa kaikkine eriskummallisuuksineen tragikoomiselta. Mutta näin vain on.
Saanko kysyä sinulta, mihin tarvitset vastauksia? Teetkö mahdollisesti jotain tutkimusta?
Vielä silmistä, että lukemiseen samoin kuin muuhunkin havainnointiin ne joutuu "pakottamaan" - eli voimaa käyttäen liikuttelemaan niitä riveillä, kun ne muuten vaan seisovat. Lukemista ei jaksa kuin vähän kerrallaan. Se ei tähän asti ollutkaan kuin elämäni tärkein asia :-/
Sorry että höpötän itsestäni tällaisia juttuja, joita kukaan ei ehkä ymmärrä. Mutta ainakin tämä minua helpottaa. Tämä asia on tehnyt minusta täyden erakon ja torson ihmisen, kun häpeän sitä, ja että ihmiset tuijottaa ja nimittelee hulluksi. Oli tärkeää saada avautua.
häpeä itseäsi. Jos edes joskus voit, ajattele omaa itseäsi urhoollisena ihmisenä, joka on kaikesta (mistä kaikesta?) huolimatta hengissä, olivatpa silmäsi ymmärtämättömien hölmöjen mielestä millaiset hyvänsä. Eivätkä ihmiset hölmöjä ole, he vain pelästyvät. Mutta se ei ole sinun vikasi, yhtä vähän kuin omaa vikaasi on masennuksesi. Anna itsesi olla rauhassa.
Onko jotain muuta, joka voisi koskettaa sinua? Luonto, eläimet? Vai onko kaikki kiinni?
Autiomaa on autiomaa, tiedän, kokemuksesta. Olisko sulla terapiaan mahdollisuutta?
Rohkeutta! Sinun silmiesi kuolleen meren takana asuu elävä ihminen. Et ole pysyvästi vammautunut, olen ihan varma siitä. Haluan olla ja olen. Voimaa sinulle.
Riitta - ajoittain samoissa ollut.
ei "suhtaudu" em. kosketukseen yhtään millään tavoin.
'
Hän ei siedä sitä.
Kiitos sinulle viestistäsi. Alkoi itkettää. Kukaan ei ole sanonut mulle noin nätisti.
Niin, ei ihmiset ole hölmöjä, ne pelästyy vaan. Mä pelkään niitä ja ne pelkää mua. Luulen että kaiken ennakkoluuloisuuden ja tuomitsemisen takana on vaan yksinkertaisesti pelkoa. Ja varmaan itsekin käyttäytyisin vähän samoin, jos olisin terve ja vastaan tulisi joku kaltaiseni "kävelevä huutomerkki" :-)
Se olisi kyllä hyvä ettei syyllistäisi itseään eikä häpeäisi liikaa. Ei sellaisesta ole paljon hyötyä, oma mieli vaan myrkyttyy. En haluaisi tulla kyyniseksi vielä tässä vaiheessa...
Tällä hetkellä tuntuu oikeastaan, että kaikki on "kiinni". Mikään asia, josta ennen oli kiinnostunut, ei herätä mitään tunteita. Keskittymiskykyä ei oikeastaan edes ole sellaisiin harrastuksiin, joista ennen piti, vaikkapa elokuvien katseluun ja kirjojen lukemiseen. Tuntuu pahalta vaikkapa istua leffateatterissa kuin joku muumio, joka ei käsitä yhtään mitä valkokankaalla tapahtuu, samalla kun muu yleisö reagoi jatkuvasti ja niiden ilmeistä näkee, miten ne nauttii. Sitä tuntee olonsa aika ulkopuoliseksi. Sitä ei tee enää mitään, mistä ennen piti, eikä paljon muutakaan - ei ole kokemusta mistään - ei voi jutella kenellekään tai osallistua keskusteluun - eristäytyy entistä enemmän. Tällainen kehä mulla taitaa pyöriä...
Terapian mahdollisuutta ei enää ole, kävin 3-vuotisen Kelan korvaaman terapian jokin vuosi sitten, mutta se ei auttanut. (Joskus syyllistän itseäni siitä että käytin yhteiskunnan varoja tuommoiseen, enkä parantunut piirun vertaa. Ajattelen, että no, mun sairautta ei ymmärrä kukaan, eikä kukaan voi auttaa. Koitan kyllä parhaani olla ajattelematta ihan näin. Eihän sitä tiedä mikä sen avun voisi tuoda, kun kokeilematta on moni asia.)
Mäkin toivoisin, että en olisi pysyvästi jäänyt tällaiseksi kuin nyt olen. Sitä ajatusta on miltei mahdoton sietää. Mutta onneksi on sellaisia (sinäkin taidat olla?) jotka ovat parantuneet ennalleen. En voi edes kuvitella mikä ilon päivä se olisi jos tuntisin voimieni palanneen, voisin tuntea jälleen, iloa, surua, vihaa, innostusta, rakkautta, kaikkea, mitä terveet tuntevat. Se olisi kuin kuolleista herääminen.
Tämä oli tällainen masentuneen itsekeskeinen purkaus. Mutta helpotti taas. Sain voimaa sanoistasi. Kauniita kesäpäiviä sinulle!
omasta mielenkiinnostani kyselen. Näyttävätkö silmäsi koskaan tältä?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nystagmus
3-vuotinen terapia sisälsi? Oliko se keskustelua?
Oletko muuten koskaan käynyt fysioterapiassa lihasjännitystesi vuoksi?
mitenkään puuttua kenenkään lääkevalintoihin, oletko perehtynyt lääkkeiden sivuvaikutuksiin?
http://www.optometria.fi/pdf/Laakevaikutukset.pdf
Tuossa lääkkeiden listassa ei ollut kuin yksi syömäni lääke, se on mennyt mulla pitempään kuin nämä silmäoireet on jatkuneet. Tuollaista linkkisivullasi kuvattua värehtimistä ei ole.
Terapia oli keskustelua, kognitiivis-analyyttinen terapia.
Joskus aikoinaan kävin hieronnassa, mutta siitä on pitkä aika.
Jos nämä vastaukset jotenkin hyödyttävät, niin hyvä...
tilanteesi on näin kesällä helpompi, kun voit ulkona liikkuessasi käyttää aurinkolaseja ja sopeudut joukkoon paremmin kuin hyvin.
Miten suhtaudut aurinkoon ja veteen?
Jos silmäoireesi alkoivat masennuksen yhteydessä, kyselepä asiaa yleislääkäriltä. Nimittäin kilpirauhassairauksien oireena ovat mm. ns. mulkosilmät ja masennus.
Tiedän ihmisen, joka sairasti ko. sairautta ja saatuaan kilpirauhaslääkityksen silmäoireet ja masennus katosivat.
Kiitos vinkistä, täytyy käydä tutkituttamassa asia. Saisi katsella tätä maailmaa vähän normaalimman näköisenä otuksena :-)
Kaulasta ylöspäin lienee lähinnä oikeaa jos puoliksi huumorilla voin vastata ikävässä tilanteessa. Aivoissahan se suurin lamaantuminen tapahtuu alkujaan, ja sieltä heijastelee kehon ja mielen oireiksi.
Eiköhän jokainen vakavasti masentunut ihminen tiedä, miten lamauttavasta tilasta on kyse.
Itse olen ihan toimintakykinen, käyn töissä, kaupassa, ja olen lähes ylipirteä. Mukava, kiva.
Eikä fyysisestä halvauksesta siis tietoakaan.
Mutta yhteyttä mihinkään/kehenkään ei ole. Ei itseen, ei omiin tunteisiin, yhtä vähän kuin minkäänlaista tuntumaa aitoon tekemiseen, tai oikeastaan - no, tuntumaa yhtään mihinkään. Tarkemmin ajatellen ei ole koskaan ollutkaan. Mikä tarkoittaa: ei koskaan. Lukuisat miessuhteet ja avioliiton huomioon ottaen. Lapsia ei tässä mielessä luojan kiitos ole; he eivät joudu kärsimään.
Haudon synkkiä.
Ja ei, en ole ylipainoinen, ruma, huonosti koulutettu, ja tuttuja on pilvin pimein.
En vain halua olla tekemisissä kenenkään tai minkään kanssa. Tai ehkä jollain tasolla kuitenkin haluan, kun kerran tänne, tai sinulle, kirjoitan.
Tein testamentin tänään. Ihan miellyttävän ja taatusti anonyymin lakimiehen puheilla ollessani.
Kirjoihin olen aiemmin paennut. Sekään ei enää onnistu. Unet eivät enää tule avuksi.
Psykiatri määräsi masennuslääkkeitä. En aio koskeakaan niihin.
Kuka lienetkin, toivon sinun selviävän. Edes sinun.
Taitaisi tuo tetraplegia olla oikea vastaus.
Niin saamattomaksi itsensä tuntee.
Sit on aivovamma vielä. Ei itketä ei naurata.
Ainoa tunne on ahdistus ja toivottomuus.
Onneksi ne eivät ole usein päällä,lääkitys auttaa.
Mulla ei oo voimia paljon olla ihmisten kaa.
Pitäis saada olla aikapaljon omissa oloissaan.
eukko olen kuin zombi. Luulevat laiskaksi. Vaikea masennus.
Onko täällä mennyt puurot ja vellit sekaisin kaikilla? Neliraajahalvautuneeksi pystytte kumman näppärästi kirjoittamaan tänne viestejä. Kyllähän meidän sisäinen tuskamme on suuri, mutta olisi hyvä kuitenkin yrittää tiedostaa, että masentuneena emme ajattele asioita kovin objektiivisesti. Masennus voi liittyä halvaantumiseen, mutta se EI AIHEUTA sitä, tai muussa tapauksessa puhutaan jo ihan toisen tason häiriöstä aivotoiminnassa. Halvaantumisen aiheuttaa vaurio aivoissa tai selkäytimessä, eikä aivojen välittäjäaineiden vajaatoiminta.
Vertaus halvaantumiseen sopii vain KUVAINNOLLISEKSI tavaksi arvioida masennustilan vakavuutta, ja silloinkin se on vain masentuneen oma, subjektiivinen näkemys. Kysymyksenasettelusta lääketieteellisine termeineen sekä vastauksista päätellen porukka on ottanut asian kirjaimellisesti, tai sitten en itse osaa tulkita ajatuksenjuoksuanne.
Jos olisin oikeasti kykenemätön liikkumaan kaulasta alaspäin, saattaisin jopa loukkaantua tällaisesta keskustelusta. Meillä on sentään vielä kyky ja mahdollisuus päättää päivämme tuskan yltyessä liian suureksi; tetraplegiasta kärsivä on ruumiinsa vanki niin kauan kuin elää!
Sitä paitsi eiväthän masennuksen fyysiset oireet ole perimmäinen ongelmamme. Se on ongelma työnantajille ja yhteiskunnalle, kun emme jaksa tehdä töitä (=vähemmän rahaa ja verotuloja). Vai onko nyt näin, että jos saadaan palautettua masentuneen toimintakyky, niin hänet voidaan julistaa terveeksi, eikä tukia enää heru. Ei muuta kuin takaisin työjuhdaksi oravanpyörään, heti kun jaksaa kylkeä kääntää. Kylmää olisi meno, jos pelkän toimintakyvyn perusteella pyrittäisiin arvioimaan masentuneen tilaa...
Kuules tää masis on niin niiiin kiva juttu,että et osannut kirjoittaa yhtikäs ainuttakaan kysymystä ainakaan mulle sopivaks.Kädet toimii niin helvatan vilkkaasti.Kudon villapaitoja sekä villatakkeja malleja apunakäyttäen.Ja niitä villakuoseja pukkaa noin yheksän tuntii vuorokaudessa.Toisinaan en saa nukuttua,niin sitten saa pukata kuosii vielä yölläkin.Jotta sellasta tää on.Nukun kun njukuttaa ja kudon kun kudottaa.
Lenkillä käyn jokatoinen päivä ja hölkkään puolitoista tuntii.
Jotenka siis kädet toimii ja jalat kanssa.Silmät toimii ja kuulo toimii.Muuta ei ole haittana kuin mieliala maassa milloin enemmän ja milloin vähemmän.
Kyllä tiedän liikunnan parantavan vaikutuksen.
Se ei vain auta.
Pääasialinen ajatus: miten päästä pois satuttamatta muita.
Joten ehkeivät juokseminen/futis/ uiminen/pyöräily tms. ihan kaikkeen sentään auta.
Jos on kokenut hirveän pahoja alun alkaen, usko välittäjäaineisiin alkaa olla vähissä. Vaikka on alalla, näitä tutkimassa.
Uskon silti "luonnon mopojen" voivan auttaa monia - kunhan vain kynnelle kykenee.
Onhan näistä näyttöä. Mutta ennen muuta: ei elämänne masikseen jää. Rohkeutta ja tsemppiä.
Kun oikein paljon väsyttää, että pitäisi nousta ylös, tunne sellainen ei minulta mitään puutu,,jne vaikka kaikki menis mitä sillä on väliä, kuolenko nyt?
Kun joutuu taas herämään...sairaana tähän maailmaan. Masentuneen tekstiä.
joskus aikoinaan, kun yritin kuvata sairauteni SILLOIN pahimmassa vaiheessa sitä jotenkin kirjeystävälleni, tai sellaiselta hän oli vaikuttanut, sanomalla, että "ei voi juosta maratonia jos ei ole jalkoja".
Hän tyrmäsi sanomani viittaamalla johonkin New Yorkin maratoniin, johon oli osallistunut pyörätuolipotilas.
Tuo vastaus musersi minut täysin silloin ja masennukseni syveni tuskadepression asteelle.
Voi hyssykät, että oli törppö kirjeystävä!!
Aiemmin tässä ketjussa todettiin, että ei ihmiset hölmöjä ole, ne vaan pelästyvät. Olen hölmöjäkin tavannut, myös ilkeitä, kiusaavia yms. On meissä lajitovereina valitettavasti ilkimyksiäkin. Kyllä on olemassa ihmisryhmä, narsistiset luonnehäiriöiset, joilla ei ole sen enempää kykyä kuin haluakaan asettua toisen asemaan.
Yliopistolla aikoinaan teki pahaa, kun jotkut heikkoitsetuntoiset opiskelijat kiusasivat mielenterveyshäiriöistä nuorta miestä. Menin väliin ja sain osan paskakasasta omaan niskaani! Kiusaajat voivat hyökätä mielenterveyshäiriöisen kimppuun, hänhän ei pysty puolustautumaan. Kutsutaan tätä hölmöydeksi tai vaikka pääsiäismunaksi, lopputulos on uhrin kannalta paha.
Tsemppiä kaikille masennuksesta toipuville!
Kyllä tästä vielä noustaan!
tunto- ja näköaisti; kaikki näyttää huonolta, pahalta, masentavalta.
Miten suhtaudut kättelyyn, halaukseen, silittelyyn, hieromiseen, kutitukseen, rapsutukseen: Kättely inhottaa, kukaan ei silitä, hiero tai kutita
hiustesi harjaamiseen ja ihosi rasvaamiseen - Teen sen kuin kone, tuntematta ?
Pidätkö mieluummin kireitä vai löysiä vaatteita? - Löysiä
Miten suhtaudut veteen ja eri lämpötiloihin? - Lämmin ammevesi ja paljon
Voisitko kokeilla kävellä hiekassa ja nurmikolla paljain jaloin. Miltä se tuntuu?
- ei miltään