Heips!
Tuossa juuri lueskelin tätä odottajien palstaa ja alkoi tuntumaan siltä, että täällä on paljon parisuhteessa eläviä odottavia äitejä. Sehän se olisi tietty se ideaalitilanne, mutta valitettavasti itselläni ei elämä mennyt niin suunnitellusti. Vauva on kuitenkin nyt tervetullut ja onnellinen asia, isosta yllätyksestä huolimatta! :)
Nyt etsinkin muita enemmän tai vähemmän yksinäisessä tilanteessa olevia odottavia äitejä kaveriksi. Vaikka ensi alkuun ihan vaan sähköpostikaveriksi ja ehkä myöhemmin kahvittelu, lenkkeily tms. seuraksi.
Asun Helsingissä ja ikää on 29 vuotta. Lakettuaikani on helmikuun alussa. Asun yksinäni ja lapsen isän kanssa tilanne on vielä avoin. Tein päätöksen pitää lapsen yksinäni ja mies olisi toivonut että olisin valinnut toisin. Nyt olen antanut hänelle aikaa sulatella ajatusta. En tiedä miten tässä tulee käymään, joten pari kohtalotoveria voisi kummasti piristää pitkää, yksinäistä odotusta. :)
Tuossa juuri lueskelin tätä odottajien palstaa ja alkoi tuntumaan siltä, että täällä on paljon parisuhteessa eläviä odottavia äitejä. Sehän se olisi tietty se ideaalitilanne, mutta valitettavasti itselläni ei elämä mennyt niin suunnitellusti. Vauva on kuitenkin nyt tervetullut ja onnellinen asia, isosta yllätyksestä huolimatta! :)
Nyt etsinkin muita enemmän tai vähemmän yksinäisessä tilanteessa olevia odottavia äitejä kaveriksi. Vaikka ensi alkuun ihan vaan sähköpostikaveriksi ja ehkä myöhemmin kahvittelu, lenkkeily tms. seuraksi.
Asun Helsingissä ja ikää on 29 vuotta. Lakettuaikani on helmikuun alussa. Asun yksinäni ja lapsen isän kanssa tilanne on vielä avoin. Tein päätöksen pitää lapsen yksinäni ja mies olisi toivonut että olisin valinnut toisin. Nyt olen antanut hänelle aikaa sulatella ajatusta. En tiedä miten tässä tulee käymään, joten pari kohtalotoveria voisi kummasti piristää pitkää, yksinäistä odotusta. :)
Vastaukset 19
Vanhimmat
Heipati!
Itsekkin yrittänyt etsiä yksinodottajia ja jotenkin tuntuu että ne on kiven ja kannon alla. Ois kiva jos olisi joku kenen kanssa jakaa tuntemuksia ja vaihtaa kuulumisa raskauden edetessä.
Lapseni isä antoi tasan yhden vaihtoehdon lapsi tai hän, nyt emme ole missään tekemisessä keskenään hänen vaatimuksestaan. Mulla LA 31.tammikuuta :)
Itse asun Oulussa ja ikää on kertynyt reilusti yli 30. Lapsikaan ei ole ihan ensimäinen joten luulen että jotakin jäänyt matkan varrelle näistä asioista vaikka vähän tulevaisuus huolestuttaakin. Mutta ei sitä anneta enempää kuin ei jaksaisi kantaa :))
Ollaan yhteydessä.
Yksin odottelen ja la parin viikon päästä. Kyllä meitä aina muutama löytyy:) Itse olen Oulusta myös ja 28v.
Olen vähä kade kun olet jo noin pitkällä :))) Itse tuntuu ettei millään jaksaisi odottaa kohtaamista ja pelätä aisoiden menevän huonosti.Jollakin tasolla pelkää että jotain ikävä tapahtuu mutta se on ihan normaalia onneksi.
Kerrohan sitte miten meni ja kumpi tulla tupsahti maailmaan :)
21-vuotias rovaniemeläinen ja esikoista odotan yksin. La vasta maaliskuussa. Ex-mies (suhde oli ohi jo ennen raskauden alkamista) ilmoitti, että minun pitäisi tehdä abortti ja kun en tee, niin hän ei kuulemma aio olla missään tekemisissä minun tai lapsemme kanssa. Toki toivoisin, että lapsella olisi isä, mutta pärjään ihan hyvin näinkin. Raha ja oma jaksaminen vähän huolettaa, mutta onneksi tukijoukot tuntuvat ainakin toistaiseksi olevan enemmänkin innoissaan vauvasta kuin minä :D
Välillä kyllä ärsyttää kaikki alan kirjat ja muut julkaisut. Aina oletetaan, että isä on mukana elämässä. Ärsyttää muuten kaikki yh-palstatkin. Aina vain vikistään kuinka paska jätkä se exä on.
Minä en kanna kaunaa kenellekään. Olen liian onnellinen! :D
Oikein! Kauna ei kanna ketään mutta onnellisuus luo lisää onnellisuutta. Pidetään itse vaan lippu korkeella niin ei ne äkisijätkään viitsi valittaa. Mulla sama asenne, kiitos että sain ihanan lahjan, pahoillasi puolestasi että jäät paljosta paitsi. Mutta jokaisenhan on se oma elämänsä elettävä, miksi kantaa harteillaan lapsen isänki elämää, hänen elämä hänen päätös me voimme valita oman elämämme laadun ihan itse omilla asenteillamme.
Alan kirjallisuus o kökkö, yritän lukee musta tulee perhe kirjaa ja on se ihan hyvä ajankuluksi ja jotain pieniä vinkkejä. Ensimmäistä odottavalle varmaan parempi ku useasti jo synnyttäneille. Ja kaikista parhain se ois luettavaksi ystäville ja tutuille!!!Ja aina kannattaa vaan rohekeesti kysyä ja tunnustaa ettei aina jaksa. Sillä pääsee jo pitkälle.
pisti silmään kun olet rovaniemeltä, niin minäkin. itse odotan ensimmäistä ja la maaliskuun alussa:) olisi kiva porista ja ehkä saada toisista äideistä seuraa. jos kiinnostaa niin laita meiliä(toki saa muutkin laittaa) [email protected]
Hei!
Olen 36- vuotias kolmen tyttären äiti jäin leskeksi 5 vuotta sitten. Seurustelin pari vuotta ja tulin raskaaksi pillereistä huolimatta.
Lapsen isä sanoi heti tee abortti. Hän ei lasta halua.
Ero tuli ja lapsi syntyy 8 viikon päästä. Onnellinen olen saan pojan:-)
Siskot ovat innoissaan, ovat jo isoja 15, 13 ja 10 vuotiaita.
Hoitajia siis riittää omasta takaa.
Mahtavaa luettavaa että kerranki joku hehkuttaa ihan kymbillä ja vielä hoitajistakin. :) Ihanaa että on auttavia käsiä ja varmasti tytöt hoitavat kovasti tuossa iässä kun ovat. Saitte tekin miehen taloon pitämään jöötä!! :)))
Hei,
täältä löytyy myös yksi kerhoon liittyvä. Olen lukenut noita odotus -palstoja ja on vähän ruvennut tylsistyttämään, kun siellä kaikki puhuvat miehistään ja yhetisestä odotuksesta. En tarkoita mitään pahaa heitä kohtaan, he elävät siinä norm. tilanteessa.
Itse koen oloni hieman yksinäiseksi odotuksen kanssa. Tulevaisuus jännittää, rahallisesti ja jaksamisen kannnalta. Itse olen tekemisissä lapsen isän kanssa mutta ei meistä enää paria tule.
Jos joku haluaisi kirjoittaa, erit. pääkaupunkiseutulaiset, sähköpostini on [email protected]. Olisi kiva vaikka tavata joskus ja luoda kenties ystävyyssuhdetta ja jonkinlaista tukiverkkoa.
Elikkä olen 18-vuotias yksinodottaja Helsigistä. Mulla ukko lähti kävelemään siinä vaiheessa kun sain selville olevani raskaana, antoi vaihtoehdoiksi joko hän tai lapsi. Aborttia en halunnut ja jos sen olisin mieheni vuoksi tehnyt, olisin varmasti ollut katkera hänelle. Joten valitsin lapsen mielummin... :) Vaikka kyllä tämä pelottaa (noin lievästi sanottuna) ensinnäkin kun olen vielä näin nuori ja kun kaikki vastuu lapsesta on sitten yksin minulla. Onneksi sentään sain ammattikoulun päätökseen tossa keväällä. Marraskuussa täytän 19v ja laskettuaika siinä samassa 7.11, viikkoja nyt kasassa 24 2. Perusasiat mulla sentään on jotenkin mallillaan, kun on asunto ja työpaikka, olen käynyt amiksen toisesta vuodesta asti koulun ohella töissä ja nyt kun koulu loppui niin vähän enemmän ja käyn vielä niin kauan kuin äippäloma alkaa tai niin kauan kuin pystyy. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin sitten kun pikkunen tulee. On tässä onneksi tukijoita ja kaverit/sukulaiset tosi innoissaan vauvasta :) Tietysti surettaa kun lapsi jää nyt ilman isää ja minä ilman tärkeää tukijaa, mutta ei voi mitään. Elämä on vastoinkäymisiä täynnä, mutta kuitenkin saa aina jotain hyvää kaupan päälle. Täytyy vaan nyt alkaa asennoitua tähän lapsen tuloon kunnolla vaikka se niin perkeleesti pelottaakin. On ihanaa tuntea kun vauva liikkuu mahassa, ainakin tiedän etten ole ihan yksin kokoajan... :) Mulla viikon päästä rakenneultra, toivottavasti saan tietää kumpi tulossa. Kaikki on tähä menessä mennyt ihan hyvin, pahoinvoinnit oli alussa aivan kamalat, mutta nyt on jo helpottanut. Hauskaa odotusta ja kesää kaikille odottajille ja muillekin :)
lapsen, mutta odotan kuitenkin yksin... Välillä on hieman yksinäistä ja jopa surullista. Kaikki tuntuu aina olettavan, että lapsella on isä ja asutaan yhdessä jne.
Toivisin jo kohta lapsen syntyvän... 4 viikkoa laskettuun, isä on kai tulossa mukaan...
Esikoinen ainakin on hengessä mukana ja eiköhän me pärjätä :)
Alkuraskaus oli sitä jatkuvaa pelkäämistä, että vauvalle sattuu jotakin. Sitten alkoi seesteisempi aika, kun liikkeet vihdoin tuntuivat. Nyt loppuvaiheessa taas välillä pelottaa, jos ei liikkeitä tunnukaan hetkeen. Ja välillä sitten taas rymyää niin paljon, että sitäkin jo ajattelee huonoksi asiaksi:D Aina sitä jostain osaa huolta repiä, mutta eiköhän tästä selvitä.
Isän kans viimeisin yhteys on helmikuulta. Toivottavasti ei sitten ala taistelemaan vastaan, kun tulee kutsu verikokeeseen. Aikani surin hänen ratkaisuaan, mutta kuukausien mittaan tottui ajatukseen yksinhuoltajuudesta. En minä hankalaa parisuhdetta rinnalle kaipaa, voin keskittyä vain vauvaan:) Ja jos hän joskus haluaakin olla tekemisissä lapsensa kanssa, niin sitten en sitä estä, mutta minuun enää turha koittaa kajota.
Älkää tekään arastelko puhumasta perheellenne ja ystävillenne. Minulla on suuri tukijoukko ympärillä ja kuten joku mainitsikin, tuntuu että ne odottaa tätä vauvaa vielä muakin enemmän:D Ja oppaista/kirjallisuudesta puheen ollen, kannattaa vilkaista sitä Eve Mantun kirjaa "Musta tulee perhe, voimakirja yksin odottaville".
Tsemppiä kaikille ja nauttikaahan kesästä!:)
Tai no en ihan yksin, esikoinen on pian 2v ja toista odottelen helmikuussa syntyväksi.
Tulin tänne purkamaan kiukkuani, kun masentaa:( Juuri pari päivää sitten mun ja masuvaavin isän tiet erkanivat:( Arvattavissahan se oli ja mun päätös kun en halua miestä joka ei välitä, tähän vielä roikkumaan. Mulla on onneksi hyvät tukijoukot, jotka on tullu jo esikoisen kanssa tarpeeseen.
Tuntuu vaan että oon tosi alakuloinen tästä raskaudesta: esikoinen oli puoliks suunniteltu ja olin tosi innoissani. raskus oli vaikea ja purettiin yli 3kk ennenaikaisesti, ja tästä on vieläkin merkkejä, tuskinpa tosta lapsesta koskaan täysin tervettä tulee.. Mutta omalla mittapuulla hienosti menee ja isona tulee varmasti pärjäämään siinä missä muutkin:) Kyllä on oma rima siirtynyt kerta toisensa jälkeen, kun lapsi on vakavasti ollut sairas. Nyt tämä raskaus pelottaa, kun ei ollut suunniteltu, niin se ilo puuttuu ja tilalla on vain huolet kun kaikista riskeitä tietää ihan liikaa ja tämä on toistaiseksi ollut vielä vaikeampi mitä ekassa oli tähän mennessä. Jotenkin yritän olla ajattelematta asiaa ja varmaan vasta sitten alan valmistautua vauvan tuloon, kun hänellä on mahdollisuus selvitä eli puolivälin jälkeen.
Kaipa tämä ettei pelkoja voi jakaa sen toisen osapuolen (isän) kanssa patoutuu ja yrittää sysätä ajatukset muualle on jokin puolustautumismekanismi? Miten muut, kenes kanssa olette jakaneet raskausajan ilot ja surut? Tai miten olette purkanut ne? Mä oon nyt kun väsymys on hellittäny yrittäny liikuntaan purkaa, mutta kun riskiraskaus, niin ei sitäkään mielin määrin viitti harrastaa;) Mulla äiti ei ole innokas kuuntelemaan ja kaveripiiristä monellakaan ei ole lapsia..
Jokaisne pitää keksiä tapa mistä itse nauttii. Kokeile kirjoittaa päiväkirjaa tai blogia ja pura sinne na kököt tuntemukset. Onko teillä paikkaunnalla jotain ryhmää mistä voisit saada tukea , kysäseppä neuvolasta. Käsillä tekeminen? auttaako se viemään ajatuksia rentoutumiseen ja pois murheista, rentoutumiskasetit tms voi auttaa toisia kanssa..
Yleensä tee sellaista minkä tekemisestä olet nautinut aikaisemmin jo ja luota siihen että elämä kantaa. Välillä elämä tuntuu olevan syvältä mutta jokaisella tapahtumalla on jokin merkitys vaikka emme aina sitä ymmärrä.Otetaan se vaan vastaan sellasena ku se tulee ja kuoritaan peruna kerrallaan.
Halauksia!!
Hei!
Voisin kertoa oman tarinani. Pari päivää sitten sain tietää olevani raskaana. Mieheni jätti minut yllättäin reilu viikko sitten ja vain pari päivää tätä ennen hän sanoi toivovansa olevani raskaana. Paria päivää ennen eroilomoitustaan puhuimme naimisiinmenosta ja vielä edellisenä päivänä kertoi rakastavansa minua. Hän on Pohjois-Suomesta kotoissin ja muutti minun ja tyttäreni luokse Tampereelle. Hänellä on edelleen tavaroita luonani eikä hänellä tunnu olevan kiirettä hakea omaisuuttaan. Hän on viikon tapaillut jotain naista, joka kuulostaa nuorelta ja röyhkeältä. Tämän päättelin, kun eräänä päivänä olisin halunnut ex-miehen kanssa jutella, niin hän laittoikin tyttöystävänsä vastaamaan. Hän puhui aika ilkeästi minulle ja vääristeli sanojani. Mielestäni raskauteni ei kuulu hänenlle vaan on meidän kahden välinen asia. Nyt en todellakaan tiedä, mitä tekisin. Ei ole oikein ketään kenelle kertoisin. Yhdelle kaverille kerroin, mutta hän ei oikein tunnu ymmärtävän minua ja tuntemuksiani, kun vaan puhuu abortista ym. Olen 35v ja tyttäreni on 8v. Tämä vauva olisi viimeiseni. On niin kamalan paha olo ja itkua yritän siirtää hetkeen, jolloin tyttöni ei ole näkemässä. Mies ei ensin meinannut uskoa uutistani, vaan väitti minun yrittävän tehdä kaiken mahdollisen saadakseni hänet takaisin. Nyt on kuitenkin verikoekin otettu ja asia on varma. Onneksi minulla on tyttäreni, muuten en jaksaisi.
Hei!Ihan varmasti tunteesi ovat kovasti sekaisin.Ensimmäiseksi kannattaa puhua tytön kanssa,ja kertoa,että sinulla on vähän pahaa mieltä,koska lapsi sen kuitenkin vaistoaa.Näin voit itkeä silloin,kun itkettää.
Onneksi hän muutti sinun luoksesi Tampereelle,etkä sinä hänen paikkakunnalleen pohjoisempaan Suomeen.Nyt sinulla on kuitenkin ympärilläsi tutut palvelut,ja saat arjen kyllä mukavasti rullaamaan.Niinkuin olet näistä kirjoituksista saanut lukea,on meitä yksinodottajia muitakin..Raskaushan on,niinkuin asian itsekkin ilmaisit,sinun ja tulevan lapsen isän välinen asia.
Ammenna edelleen voimia tyttärestäsi,ja koitahan saada lippu korkeammalle!!!
Joo, täältä löytyy yksi 18-vuotias yksin odottaja :) La toukokuussa. Hassua, kun sain selville että olen raskaana, meinasin tehdä abortin. Nyt en luopuisi pikkuisestani vaikka mikä tulisi. Pelottaa vain niin että jotain sattuu vielä :/ mutta eikai se siitä murehtimalla parane...
Hei sinä "asiat sekaisin"! Olin reilu vuosi sitten hyvin samantapaisessa tilanteessa ja ymmärrän tuntemuksiasia ennemmän kuin hyvin. Itsekin jouduin käymään läpi tunteita ja omia arvojani laidasta laitaan. Vain pienen, pienen hetken mietin aborttia, mutta halusin pitää lapsen koska koin että se on minulle lahja. Tiesin kuitenkin että yksin odottaminen ja varsinkin vauva-aika tulee olemaan erittäin haastavaa, mutta nyt 8-kuisen aurinkoisen tytön äitinä (toinen lapsi on eskarilainen) olen yhä onnellinen että pidin vauvani. Hän tuo niin paljon iloa joka päivään. Tottakai on monellakin tapaa rankkaa pyörittää kahden lapsen yh-huushollia, mutta kyllä se tuo niin paljon enemmän kuin ottaa. Minullakin on vahva usko että lapsilukuni on nyt tässä, mutta olen myös onnellinen että lapsillani on toisensa, nyt ja tulevaisuudessa. Isompi on suuri apu ja rakastaa siskoaan paljon eikä ole ollut kertaakaan mustasukkainen. Toki täytyy muistaa järjestää aikaa ja puuhaa myös vain hänen kanssaan.
Tsemppiä sulle, paljon!
samoin täällä, yksin ollaan =) vauva on toivottu, vaikka miestä ei nyt enää olekaan.. Meillä on mennyt ainakin tähän asti odotus oikein hyvin olen nyt viikoilla 27 3.. Ainut miinus on, kun hiljattain todettiin raskausajan diabetes :( Muuten hyvin!
Onnea odotukseen.