Kertokaas, miksi ihmiset ovat niin hyviä valehtelemaan itselleen ja voiko siitä oppia pois? Olen vuosikaudet kamppaillut vanhempieni kanssa (käyn terapiassa, ja toivottavasti heidän toimistaan riippumatta oma oloni joskus kohenee), mutta en vieläkään lakkaa ihmettelemästä, miten he voivat vakuuttaa itsensä asioista, joissa ei ole totuuden häivääkään. Vanhempieni jo päättynyt avioliitto oli katastrofaalinen (syytä molemmissa), mutta kummallakin on nykyisin täysin vääristynyt ja totuudenvastainen kuva siitä, mitä tapahtui ja millainen minun lapsuuteni oli. Kyse ei siis ole mistään eri näkökulman aiheuttamista sävyeroista, vaan he nimenomaan kertovat juttuja, joiden tiedän olevan täysin perättömiä (nämä jutut yleensä liittyvät heidän oman viattomuutensa korostamiseen ja selitysten keksimiseen järjettömille teoille). Ja kaikesta päätellen uskovat ne itse. Muutoin vanhempani eivät mielestäni vaikuta patologisilta valehtelijoilta tms. Voiko tuommoisesta parantua, tulevatko he koskaan myöntämään omaa vastuutaan ja tuntemaan syyllisyyttä?
Itselleen valehteleminen
simppu
3779
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Luonto on katsonut hyväksi että kaikkea tekemäänsä pahaa ei ole viisasta muistaa oikein ja se on tehnyt erilaisia puolustusmekanismeja kuten kieltämisen, projektion, hämärryttämisen. Muuten voisi yksi virhe pilata ihmisen loppuelämän.
Nämä ovat muuten tuttua kauraa myös alkoholisteille.
.. projektion tiedän, mitä on hämärryttäminen?
Miksi sitten joillakuilla (kuten itselläni) on aivan järjettömän voimakkaat syyllisyydentunteet, enkä unohda pieniäkään mokiani koskaan (silloinkaan kun muut ovat ne jo unohtaneet)? Olenko jonkunlainen luonnonoikku?
Mutta voiko puolustusmekanismia pikkuhiljaa löysentää siten, että ihminen alkaisi myöntää tekojaan, esim. terapian avulla? Molemmilla vanhemmillani todellakin jonkunlainen "alkoholistipersoonallisuus" eli tekosyyt löytyvät aina ja jos eivät löydy niin ne keksitään. Tämä herättää minussa suunnatonta raivoa ja vihaa.
Joo itelle on myös tuttua noi syyllisyyden tunteet.
Ja erityisesti näitä tulee omista mokista. Ja ihan pienistäkin. Tai no näin oli asia ennen, nykyään ei enää jaksa sillä tavalla välittää!
Aikaisemmin kun olin masentunut niin jotkut mokat tai muut negatiiviset asiat pyöri vaan päässä jatkuvasti. Tai jos itellä oli paineitä niin ei osannut heijastaa tai siirtää sitä muihin.
Voikohan muuten puolustusmekanismien eli defenssimekanismien puutteet/heikkoudet tehdä ihmisestä alttiiin mielenterveysongelmille? (Ite luulen asian olevat näin)
Miksi joillakin on heikot defenssit ja toisilla taas tosi vahvat? Voiko esim. kasvatus vaikuttaa tähän vai enemmänkö perimä? Esim. lasta voidaan kotona syyllistää ja kasvattaa vastuuseen jo pienenä aivan liiankin kanssa, ainakin jos hän on muuten tunnollinen ja kunnollinen. Myöhemmässä elämässä sitten tulee kyllä yllätyksiä kun eivät kaikki ole yhtä vastuullisia ei edes aikuiset.
Taidampa ruveta ihan vastuuttomaksi! Ja vielä ihan edesvastuuttomaksi!
Toiset eivät tunnu olevan syyllisiä yhtään mistään vaan jatkavat toimintaansa sen jälkeen kuin mitään ei oliskaan tapahtunut.