Suomessa alkoholin ostaminen, myyminen ja käyttö on yleisesti hyväksyttyä ja laissa sallittua. Vaikka alkoholiin liityy
joskus rikollisesta toimintaa kuten alkoholin salakuljetusta, niin silti alkoholin ostaminen tai käyttäminen ei ole rikos.
Sillä perusteella että johonkin yhteiskunnalliseen ilmiöön voi liittyä rikollista toimintaa, ei voida rajoittaa kansalaisvapauksia asioissa jotka itsessään eivät ole rikoksia.
Kun kieltolain aikaan Suomessa alkoholi oli kokonaan kielletty, alkoholin salakuljetus kukoisti ja salakuljetukseen liittyi paljon muuta rikollista toimintaa. Alkoholin kriminalisointi itseasiassa sysäsi alkoholi-markkinat rikollisten käsiin. Kun alkoholi taas sallittiin rikollisliigat joutuivat etsimään toimeentulonsa muualta. Prostituutioon liittyy rikollista toimintaa juuri sen tähden että prostituutio on kriminalisoitu. Kun yhteiskunta hyväksyy prostituution, ja huolehtii myös prostituoitujen turvallisuudesta, siirtyy prostituutio pois epäilyttävien tahojen käsistä eikä siihen liity esimerkiksi salakuljetusta tai huumekauppaa.
Prostituutioon ei aina ja välttämättä liity kiristys, väkivalta tai ihmiskauppa, vaan usein sekä asiakas että prostituoitu ryhtyvät seksuaalisuhteeseen omasta vapaasta tahdostaan. Prostituoidut eivät siis aina ole venäläisiä huoria: heissä on sekä miehiä että naisia, he voivat olla suomlaisia koti-äitejä, opiskelija-miehiä ja muita jotka tuskin ovat ryhtyneet prostituoiduiksi "mafian pakottamina". Eivätkä kaikki venäläiset prostituoidut ole sen enempää prostituutioon pakotettuja kuin suomalaiset kolleegansa. Suomessa on haluttu viljellä mielikuvaa jossa prostituoitu on mafian pakottama venäläinen nainen ja asiakas on läskimahainen luuserimies. Todellisuudessa prostituutio on paljon monitahoisempi ilmiö, ja niiden ihmisten kirjo jotka prostituutioon tavalla tai toisella ovat osallisia kattaa kaikki yhteiskuntaluokat ja ihmistyypit. Prostituutioksi voidaan määritellä sekin että pari- tai seksisuhteen taustalla on vaikuttanut miehen taloudellinen menestys tai se että mies antaa puolisolleen korkean elintason.
Yhteiskunnan tehtävänä on turvata ihmisten oikeuksia, ei riistää niitä. Seksin myynti on viattomimmillaan kahden aikuisen välinen vapaaehtoinen sopimus. Ihmisillä tulee olla oikeus päättää omasta ruumiistaan ja siitä millä perusteella ihminen ryhtyy seksisuhteeseen. Tämän takia seksin ostamista tai myymistä ei saa kriminalisoida.
Seksinostaja ei ole syypää kaikkeen köyhyyteen ja kurjuuteen mitä maailman eri kolkissa on. Seksinostaja ei ole syypää prostitutioon mahdollisesti liittyvään pakottamiseen. On väärin rangaista seksinostajaa pelkästä rahan tarjoamisesta, sillä prostituoidulla on aina oikeus kieltäytyä seksistä.
Suomessa on olemassa rikoslaissa erikseen kohdat joissa kielletään ihmisten pakottaminen, uhkaaminen ja vapauden riisto. Sen sijaan että yhteiskunta kriminalisoi prostituution, sen tulisi turvata prostituoitujen turvallisuus siinä missä kaikkien muidenkin ihmisten turvallisuus. Jos prostituutioon liittyy mafian toimintaan, on toimenpiteet kohdistettava oikeasti rikolliseen toimintaan kuten pakottamiseen ja vapaudenriistoon, ei kahden ihmisen väliseen vapaaehtoiseen suhteeseen.
Jaakob hankki vaimon rahalla:
1Moos.29:15
Ja Laaban sanoi Jaakobille: "Olet tosin sukulaiseni, mutta palvelisitko silti minua palkatta? Sano minulle, mikä on palkkasi oleva." ... Raakelilla oli kaunis vartalo ja kauniit kasvot. Ja Jaakob rakasti Raakelia; niin hän sanoi: "Minä palvelen sinua seitsemän vuotta saadakseni Raakelin, nuoremman tyttäresi."
Juudan sukukunnan kantaisä Juuda osti seksiä:
1Moos.38:15
Kun nyt Juuda näki hänet, luuli hän häntä portoksi; sillä hän oli peittänyt kasvonsa. Ja hän poikkesi hänen luokseen tiepuoleen ja sanoi: "Anna minun yhtyä sinuun." Hän näet ei tiennyt, että nainen oli hänen miniänsä. Tämä vastasi: "Mitä annat minulle saadaksesi yhtyä minuun?" Hän sanoi: "Lähetän sinulle vohlan laumastani."
Jumala käski profeetta Hooseaa naida "haureellinen vaimo".
Hoos.1:2
Kun Herra alkoi Hoosealle puhua, sanoi Herra Hoosealle: "Mene, ota itsellesi haureellinen vaimo ja haureudesta syntyneet lapset, sillä maa on peräti rikkonut avion luopumalla Herrasta."
Hebrealaiskirje 11:31
"Uskon kautta pelastui portto Raahab joutumasta perikatoon yhdessä uppiniskaisten kanssa, kun oli, rauha mielessään, ottanut vakoojat luoksensa"
Hoos.4:14
"En minä rankaise teidän tyttäriänne siitä, että he porttoja ovat, enkä miniöitänne
siitä, että he avion rikkovat, sillä miehet itse poikkeavat syrjään porttojen
kanssa ja uhraavat pyhäkköporttojen kanssa; ja ymmärtämätön kansa kukistuu."
Tuomarien kirja 16:1
"Niin Simson meni Gassaan, ja hän näki siellä porton ja meni sen luo. ... Ja Simson makasi siellä puoliyöhön asti."

Vastaukset 5
Vanhimmat
Suomessa kielletty. Parittaminen on sen sijaan. Parittamiseen liittyviä ongelmia kuten naiskauppaa, huumeongelmaa jne. joudutaan kaiken aikaa selvittelemään.
Millaista olisi laillinen parittaminen?
Prostituution ongelmat tulee siitä syystä, että sillä ansaitaan nopeasti paljon rahaa. Missä tahansa liikkuu helpolla ansaittavaa rahaa, se kiinnostaa rikollisia. Parasta olisi, jos tehtäisiin niinkuin Raamatussa kerrotaan. Tehtäisiin töitä naiselle tai annettaisiin lammas lihoiksi. Rahan ottaminen pitäisi vain kieltää.
ihmisyyttä vastaan. Parittaminen on vielä rikollisempaa. Sillä siinä parittaja myy toisen kehoa. Kun prostituutiosta on tullut järjestäytynyttä ja Suomessa poikkeaa noin 15000 itähuoraa retkillään on siihen saatava loppu. Suomi loistaa kyseenalaisessa tilastossa ihmiskaupan maana. Miksiköhän? Sellainen naisen alentaminen on saatava loppumaan ja siihen pitää olla laki, jonka mukaan voidaan tuomita. Aiemmin suomalainen nainen saattoi mennä ravintolaan ja vaikka etsiä iltaseuraa ja seurustelukaveria. Mutta nyt jos menee, niin astuu varpaille huorien markkinoita ja tulee siitä uhatuksi. Onko sekään oikein? Jos Suomessa sallitaan tämä parituksen ja järjestäytyneen protituution seuraukset johtaa se siihen ettei naiset voi enää ravintolaan mennä yksinään. Eikö suomimies saa riittävästi pillua naisiltaan kun pitää itähuoraa käyttää ja vielä maksaa siitä??????? Kylläpä ovat miesten asiat huonosti kun pitää rakkaudesta ja seksistä maksaa.Niissä maissa missä miehet yleisemmin käyttävät huoria, ei kunniallisella naisella ole mitään menemistä iltaravintoloihin. Niinkö miehet haluavat?
Unohdat innoissasi, että venäläiset naiset eivät osaa suomea. Ravintolan henkilökunnan on helppo havaita heidät. Ammattilaisten suosimisesta voidaan ravintola jo panna syytteeseen.
En tosin itse ole käynyt tutkimassa tilannetta.
Hitler oli erityisen oikeassa, siinä että prostituutio on kansakunnan häpeä.
Raamatun kohdista mainittakoot, että Rahab tietääkseni teki lopulta kääntymyksen, ja taisi avioitua vieläpä Salomonin kanssa. Joka siten kuninkaana teki laupeuden teon.
Hoosean kohdalla taas kyseessä oli symbolinen teko.
Avioliitto on myöskin symbolinen. Haureus on symbolinen teko esim. epäjumalan palveluksen suhteen, synti ruumista vastaan, sekä se myöskin rienaa avioliiton symboliikkaa. Toki varsinainen epäjumalan palvelus on sitäkin pahempi. Sillä rakkaus Jumalaan on tärkeämpi, kuin rakkaus ihmiseen. Mutta kumpaakaan ei saisi unohtaa.
Seksi itsessään ei ole paha, vaan neutraali asia, jopa hyvä sellainen. Se oli ensimmäisiä
Jumalan käskyjäkin.
On toki totta että esim. Simson oli kova naisten perään.