hei.olen 36 vuotias nainen.asun ja tyoskentelen jo vuosia ulkomailla.ongelmanani on small-talk kulttuuri.olen pateva toissani,sairaanhoitajana leikkaussalissa.se homma sujuu loistavasti.ongelmana on kuitenkin,tyon ulkopuolelle liittyva rupattelu.olen aivan monkana aina,kun en osaa olla yhta suupaltti kuin kaikki muut.tyotoverit katselevat jo silla silmalla,etta mika omituinen tama tyyppi on.yritan parhaani,mutta en pysty samaan small-talk kuttuuriin kuin maan omat ihmiset.onko tama suomalaista peria,vai olenko ihan pahkahullu;kuten kuvittelen kaikkien naiden vuosien jalkeen.olo ihan karmea ja pahemmaksi vain muuttuu!onko muilla kokemuksia tai tietoa mika auttaa.onko luonnontuotteita,jotka tekisi vahan suullaammaksi.en ihan laakarilta viitsisi mieliala laakkeita pyytaa.vai onko tyydyttava kohtaloon,etta kun suomalainen olen,niin ollaan vahan hiljaisempia!kiitos etukateen.
small-talk ongelma!
gis
2514
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minä olen sitä mieltä, että ole ihan oma itsesi. Todennäköisesti olet älykkäämpi monia muita eikä sinua huvita lätistä lämpimiksesi. Jos kuitenkin sinulle tulee mieleen toisten jutustelusta jotain kommentteja, niin tuo esiin niitä, vaikkeivat ne mitään ihmeellisiä olisivatkaan. Minulla on vähän samanlainen ongelma ja sairastan masennusta. Minusta tuntuu, että pitäisi olla jotenkin erilainen, mutta eikö se riitä, että me olemme omia herkkiä itsejämme?
Hei, täällä täsmälleen samaa vaivaa poteva. Itse olen ollut ulkomailla noin vuoden ja varsinkin tämänhetkisessä työssä kokemukseni ovat identtiset kanssasi. Työni ei vaadi sosiaalisuutta (kartoittaja,atk-piirtäjä), mutta työkavereiden kanssa varsinkin muusta kuin työstä puhuminen on erittäin vaikeaa. Meitä on useita samassa toimistossa. Tunnen itseni todella omituiseksi ja töykeäksikin, kun en keksi mitään rupateltavaa kahvi, ruokailu tms. hetkissä. Lounastauolla saatan olla ainut, joka ei sano kuin kaksi sanaa koko ruokailun aikana!! Asiaa pahentaa se, että tunnen olevani vastuussa siitä, jos ilmapiiri on raskas ja että vedän muiden mielen matalaksi. Joskus tuntuu, ettei kukaan pidä minusta. Joskus töistä tullessa olo on tosi huono ja itkettää. Niin se kai sitten on suomalaiset ovat juuriltaan jörrikkä mehtäläisiä, eivätkä mitään sulavia seurapiiri-ihmisiä, joilla pienoinen keventävä rupattelu sujuu ongelmitta. Ei varmaan pidä kaikkien kohdalla paikkaansa, mutta minun ainakin. Tietysti kieliongelma selittää osaltaan ongelmani, sillä en osaa vielä taydellisesti kohdemaani kieltä.
Mikä sitten auttaisi? Minulla ei ole suoraa vastausta, mutta kerron jos keksin. Ehkä voisi ensinnäkin yrittää suhtautua huumorilla asiaan, että on vähän erikoinen muiden silmissä. Tai löytää paremman työpaikan, jossa ei tule tällaista tunnetta. Tai mennä psykoterapiaan ja ehkä keskustelemalla päästä enemmän sinuiksi itsensä kanssa. Tai puhua asiasta työkavereille.
Tsemppiä sinulle, et ole yksin! Meillä on oma kulttuuritaustamme, jonka olemme saaneet lapsesta asti, ei sitä noin vaan voi oppia toista tapaa.