Diabetikko-siskoni (vasta 26v) on puoli sokea ja hänelle on tehty jo laserleikkauksia mutta joutuu toisesta silmästään pian puukon alle yliopistolliseen sairaalaan. Ongelmana on kun siskolla ei ole mitään tekemistä. Ei näe lukea tekstiviestejä eikä edes kuka soittaa. Ei mitään ideaa katsoa televisiota tai lukea kirjoja. Kaupassa ei näe mitä ostaa, ei erota kolikoita toisistaan. Tututkin tunnistaa vain äänestä.
Mitä ihmettä tälläisen ihmisen kanssa voisi harrastaa? Liikkuminenkin on melkeinpä kokonaan pois laskuista valonarkuuden ja loukkaantumispelon takia (ei näe lähestyviä autoja/rotvallien reunoja). Koitin katsella googlellakin erilaisia sokeiden harrastuksia, mutta enpä pahemmin mihinkään törmännyt.. Sisko ei ole erityisen innostunut mistään saven valamisesta että jotain muita ideoita, anyone?
Mitä ihmettä tälläisen ihmisen kanssa voisi harrastaa? Liikkuminenkin on melkeinpä kokonaan pois laskuista valonarkuuden ja loukkaantumispelon takia (ei näe lähestyviä autoja/rotvallien reunoja). Koitin katsella googlellakin erilaisia sokeiden harrastuksia, mutta enpä pahemmin mihinkään törmännyt.. Sisko ei ole erityisen innostunut mistään saven valamisesta että jotain muita ideoita, anyone?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Nykyään saa paljon kirjoja äänikirjoina. Kirjastoista lainaan ja kaupasta ostaa.
Kotiin voi hommata kuntoilulaitteita jos haluaa ylläpitää kuntoaan.
Monet sokeat tekevät käsillään taidetta ja käsitöitä, vaatii opettelua tunnustellen. Musisointikin onnistuu vaikka on haastetta enemmän kuin näkevällä, mutta onnistuu. Vaatii tietysti jonkin verran musikaalisuuttakin.
Miksei ole mitään ideaa katsoa televisiota? tuleehan sieltä suomen kielellä uutisia ja asiaohjelmia ja musiikkiohjelmia ja kotimaisia sarjoja ja visailuja jne ja englannin kielikin ehkä sujunee nuorelta ihmiseltä ja leffoista saa paljon irti kuuntelemallakin. Kotieläin voi tuoda paljon ilon ja läheisyyden hetkiä, tosin vaatii ulkoilutusta ja muuta hoivaa.
Kysyit mitä tällaisen ihmisen KANSSA voisi harrastaa? Ulkosalla valonarkuus hoituu kunnon tummilla laseilla ja loukkaantumispelon voi unohtaa jos tosiaan menee jonkun kanssa. Kesällä ulos luonnon äänien keskelle, erilaisiin tapahtumiin, huurteiselle kesäterassille, torille marjoista nauttimaan jne.
Kotiin ei kannata liiaksi vammansakaan kanssa hautautua vaan pyrkiä ihmisten ilmoille vaikka siihen sitten aina tarvitsisi toisten seuraa ja apua tai tukea.
Onko siskosi tila pysyvä? Kai on avustaja käytössä tai harkinnassa? Kai on apuvälineet tukena? Puhuvia laitteita ja tietokoneohjelmia ja megasuurentavia juttuja on olemassa. Niissä auttaa klinikka ja terapeutit.
Seuran merkitys kyllä merkittävästi kasvaa näön mentyä olemattomaksi, juttuseura on aina muutenkin mukavaa. Mutta asennemuutosta se myös vaatii. Vaikka ilman näköä monet asiat tuntuvat tyhmiltä ja vajavaisilta, niin kuitenkin on kivampi jatkaa osallistumista elämiseen monitahoisesti ja otaa irti sen minkä vielä voi saada. Lapseni on sokeutunut, sikäli tiedän mitä on sopeutua asiaan, mutta toisaalta hän on menettänyt täysin liikuntakykynsäkin... Nieltävää on siis enemmänkin. On vaan osattava ottaa jokaisesta päivästä edelleen kaikki mahdollinen irti, jatkaa nuoren tuttujen asioiden tekemisstä jollain tavalla ja tasolla.
Jaksamista teille ja kekseliäisyyttä arkeen.