...on. Tunteet polttaa ihmisen sielun poroksi, mutta jos järki jää jäljelle, niin edes kasvonsa voi yrittää säilyttää.
Sellaista
se elämä...
16519
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
No kyllähän kasvonsakin voi menettää, ainakin kohdehenkilön ja myös muiden silmissä. Ainakin, jos kohdehenkilö antaa huonoja lausuntoja ulkopuolisille, niin siinä voi sitten menettää kasvonsa. Molemmat. Aina löytyy niitä jotka eivät usko kaikkea mitä heille kerrotaan.
Että kyllä siinä järki on kaukana. Hienoa jos sinä olet onnistunut säilyttämään kasvosi, kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.
Tässä vaan täytyy sitten kerätä itsetunnon rippeet ja yrittää vähän uskoa tulevaisuuteen. En minä nyt kaikkien mielestä ole täydellisen epäonnistunut yksilö, vaikka joku näin ajatteleekin.
joutuminen ei todellakaan tunnu mukavalta. Aina ei kannata uskoa ihan kaikkea. Tarvittaessa asia kuin asia saadaan kuulostamaan halutun kaltaiselta.
Moni saattaa vihjailla jotain epämääräistä ilman että varsinaisesti mustamaalaisi toista. Aina joku uskoo, ja se on ikävää.
Mutta nuo ovat kait asioita joille ei oikein voi mitään. Kaikkein kurjinta on jos kertoo jotain hyvin henkilökohtaista ja sitten toinen pettää luottamuksen ja kertoo sen asian sitten eteenpäin.
Minusta on karmeaa kuunnella vierestä jos jotakuta mustamaalataan tai vihjaillaan jotain ikävää. Tulee aina ensimmäisenä mieleen se, miksi se ihminen puhuu pahaa toisesta. Mikä on motiivi?
ja sitä sekametelisoppaa, kun kaikki säätävät ja sekoittavat pakkaa. Kasvoni menettäneenä pystyn kantamaan vastuun ja pyytämään anteeksi, mutta pakan sekoittajatkin voisivat katsoa itseään peiliin ja pyytää kaikilta asianomaisilta anteeksi.
Kyllä minä olen aina valmis pyytämään ja antamaan anteeksi, jos olen itse myötävaikuttanut tilanteeseen. On tietysti kateutta ja vihamielisyyttä ja sen aiheuttamaa mustamaalaamista, mitä en anna anteeksi koska en ole ansainnut huonoa kohtelua. En siis pyydä anteeksi ihmiseltä joka mustamaalaa minua ja on inhottava vain saadakseen loukata minua. Sellaisiakin on.
Kateellisia naisia, ainakin. Olen itse nainen.
pystyt, kateudesta ei ole aina kyse, ehkä itsekin olet käyttäytynyt huonosti. Minuakin on mustamaalattu mutta tietyllä tasolla aiheesta, käytöksessäni oli parantamisen varaa, mutta niin myös mustamaalaajilla. Ehkä sinun on parasta antaa asian olla ja mennä elämässäsi eteenpäin ja jättää kaikki paha taaksesi. Et pysty sitä hoitamaan varsinkin jos olet yksin tilanteessasi.
Jotkut naiset vihaavat ja ovat ilkeitä ilman että se "uhri" ehtii sanoa sanaakaan.
Ei silloin ole tehnyt mitään, mutta ulkopuoliset aina syyttävät sitä uhria että tämä olisi itse aiheuttanut tilanteen. Työpaikkakiusaaminen, anopit, sukulaiset kaikki ilkeät naiset käyttävät tuota taktiikkaa. Asiasta ei kannata puhua muuta kuin sellaisten kanssa, jotka ovat itse kokeneet saman, yleensä noilla on lukuisia uhreja koska ovat pahoja ja ilkeitä. Eli tuossa ei ole varsinaisesti mitään henkilökohtaista. Ne vaan purkavat omaa katkeruuttaan muihin ihmisiin.
En ollut yksin tilanteessa, meitä oli muitakin. Sain tukea ja se helpotti.
Yksi toinen juttu on sitten se, kun olen itse osasyyllinen tapahtuneeseen. Siinä ei ole kyse kateudesta vaan lähinnä erimielisyydestä tai en minä tiedä halveksiiko hän minua. Näin minulle kerrottiin. Ei hän halua puhua kanssani joten siinä ei ole mitään tehtävissä.
Minun elämässäni on lukuisia ihmissuhdeasioita samanaikaisesti eri tyyppisten henkilöiden kanssa.
ja muille osapuolille. Anna asian olla. Säästä energiasi tulevaisuuteen, ei menneisyyteen.
Kuten sanoin, naisten kateutta ei voi ymmärtää jollei ole sitä itse kokenut. Syyksi riittää ihan mikä tahansa asia, vaikka pienempi vaatekoko.
Mielistelen työpaikalla aina kaikkia eli taatusti en voi loukata.
Anoppi pyytää anteeksi huonoa käytöstään kun erosin hänen pojastaan.
Katuu ilkeyttää minua kohtaan.
En ikinä loukannut häntä, mielistelin ja kerjäsin hyväksyntää kuten miniän osaan kuuluu.
Eli olet väärässä. Hän nimenomaan sanoo että aina käyttäydyin kunnioittavasti häntä kohtaan. Katuu itse.
En eronnut anopin käytöksen takia pelkästään.
ja katso eteenpäin. Et voi miellyttää kaikkia.
Ihailemani mies mustamaalasi minua ja oli inhottava vain saadakseen loukata minua. En ole ansainnut huonoa kohtelua.
Tietyt asiat vaan kuuluu olennaisena osana elämään, kuten pahuus, eriarvoisuus, suru, epätoivo, väkivalta, epäoikeudenmukaisuus ja kuolema...
Mä tiedän sen, joten mä tiedostan siis myös sen että elämällä on varjopuolensakin...
Sen oppii pikkuhiljaa näkemään kun on kokenut tarpeeksi petollisuutta ja pahuutta, kun oot joutunut liian monta kertaa pettymään ihmisiin, kun sua on ruoskittu vain sen takia et sä oot vaan oma ittes, kun kaikki itsetunto on poissa, kun on pitänyt suorastaan veistä ranteella valmiina viiltämään...
Kaiken sen jälkeen maailma näyttää vähän erilaiselta, ihan kuin sitä katselis uusin silmin...
Joten mähän siis en oo negatiivinen, mä oon vaan realistinen!
säilyttämisellä, jos kuitenkin on itsellä paha olla. Ihmissuhteissa järki on tarpeen, mutta on hyvä osata katsoa välillä sydämelläänkin.:)
pahempi olla, jos olisi menettänyt vielä kasvonsakin unelmiensa lisäksi..?
kommentoin J. Leskisen sanoin:" Ei pyhittää, vaan elää elämää". Kaikkensa kun yrittää, tietää yrittäneensä, eikä tarvitse miettiä, josko sittenkin.. mutta jokainen valitkoon tiensä ja päättäköön toimistaan itse. :)