puistoissa liikkuu varastelevia ulkomaalaisia pullonkerääjiä. kaksi kameraa lähti samalla kun kuulimme miten huonosti ovat maahanmuuttajien asiat meillä.
varo varkaita
yö
9381
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
helppo syyttää pullonkerääjiä kun itse jättää tavaroita minne sattuu!
Epäilisin ennemmin sitä naapurin poikaa joka kävi lirkuttelemassa ja osingoilla juomista.
http://www.ts.fi/online/lahialue/61587_400h.jpg
tais jäädä kameran lisäksi jotain muutakin sinne puistoon...
ennen se oli niin että varasteleminen rikos, mutta nykyään näyttää olevan oma vika jos jotain viedään...
Ennen se oli myös niin, että maassa maan tavalla.
Nyt on toisin. Kun suomalainen muuttaa toiseen maahan, hänen on opeteltava elämään sen maan tapoja noudattaen. Näin hän myös tekee.
Kun mamut tulevat Suomeen, niille ei opeteta suomalaisia tapoja. Niille sanotaan, että suomalainen, joka ei omaisuuttaan niille anna on rasisti.
Miksi näin on?
Mamujen ei tarvitse vastata!
No siinä mielessä olet oikeassa että monen moraali on niin alhaalla että toisen omaisuutta ei osata kunnioittaa.
Mutta oikeasti erittäin suuri osa "varastetuista" tavaroista on sellaisia jotka on oikeasti itse ensin hukattu. Se on sitten tuurista kiinni että mitä sille hukatulle omaisuudelle tapahtuu. Läytötavaratoimistot on pullollaan tavaraa jota kukaan ei tule koskaan kysyelemään.
Raukkamaista että mennään tunkokseen piiloon ,minäkin vahingossa varastin oman lompakkoni takataskustani,kun en huomannut.Ajatelkaa vähän varkaitakin?
kyl se niin on et löytäjä saa pitää, vaikka sit toisen kassista...
Puolustetaan toki, kun ajanhenki on et pitää ymmärtää niimpal kaikenlaista!
Miksi aloittaja ei ottanu kameraansa takaisin kun huomsi että se varastetaan?
Ehkä se huomasi vain jossain vaiheessa että se on kadonnu ja KEKSI että pullonkerääjä pölli sen.
Itte kuitenkin pudotti sen kameran kun kännispäissään kävi pusikossa kusella, tiedä vaikka lojus vieläkin sielä puskassa.
Pullonkerääjän ollessa paikalla otin kuvia, kamera kassiin, kassi viereeni. Pullonkerääjä poistui, minulla aikomus kuvata lisää, mutta kamera ei enää kassissa. en käynyt välillä missään, enkä siis voinut sitä itse koheltaa pusikkoon. kerääjää ei enää näkynyt missään. Että näin. kaikki ei aina ole pelkkää kännikohellusta vaikka sitäkin toki varmasti paljon tapahtuu.