Olimme yhdessä 15 vuotta. Emme asuneet yhdessä. Nyt mies "jätti" minut. Olen viisikymppinen nainen. Mitä teen, että elämän halu palaa?
Onko Teillä kokemuksia asiasta? Auttakaa.
Onko Teillä kokemuksia asiasta? Auttakaa.
Miten oletten selvineet
erosta
10266
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kipeää teki aikansa, samanverran yhdessä, aviossa. Kun saat pikkasen ajatuksiisi valoa, mieti miksi sinä suret sellaista jolle et ollut tärkeä?
Onhan se aina vaikeampaa kun ikää tulee, vaan uskopa vain siitä selviää!
...Se mikä kerran menee, se toki mennä joutaa...
ajattelet toisin.Puhun kokemuksesta,mies "löysi"toisen-mikä klassinen kaava-ja nyt olen vapaudesta onnellinen ettei tarvitse moisen lusmun kanssa enää elää.
Oli katellu naisen jo aikapäiviä sitten ja syytti minua kaikesta ja oli hermostunut ja ihan täysin mahdoton.Sitten kun sai sanottua ettei halua mun kans jatkaa,syykin selvisi. Tottakai,miksi oli hermostunut?
Voi noita miespoloisia ja sitten uudelle ladellaan entisen akan kauheudet ja he uskovat kunnes taas jne...
kuka jätti ja kenet, pääasia että sait oman elämäsi taas hallintaasi. Ainakaan minä en enää helpolla vapaudestani luovu, tosin minä olen mies ja miehillä on aina oma elämä. Mikä tahansa mitä naisilla on tarjota tai myydä voi vain täydentää, ei korvata, vapaan miehen elämää. Pidä vapautesi, ja anna muiden pitää omansa.
Minä ihmettelen ihmisisä jotka avio- tai avoliiton kariuduttua kertovat löutäneensä uuden onnen heti miten. Pitkän ihmisuhteen rikkoutuminen ei ole samaa kuin Arabian vanhan keräilyesineen rikkoutuminen. Hieman liimaa säröön ja uusi yritys näyttää ehjältä. Rakkausliiton loputtua väkivalltaisesti selviytyminen vie aikaa. Minulla meni 12-vuotta kun uskalsin alkaa hapuilemaan.
14-vuotta kun löysin ihmisen johon pystyin jälleen luottamaan ja rakastamaan ♥
ja toinen vaihtaa tuosta vaan uuteen,saa nähdä miten jatkossa käy uuden kanssa.
Itsellä ainakin meni ja mee vieläkin aikaa kun käyn läpi asioita,taidan elää yksin lopunikää,oli se sellainen opetus.
Luotin täysin ja ykskaks olinkin entinen,jolla ei mitään "käyttöä" enää.
Mutta,jos ihmisiä ollaan niin,kyllä luulisin et joku päivä vielä muistaa minutkin ja ne hyvt puoleni myös.
Miksi,vielä vanhana menee vaihtoon,ota heistä selvää,en usko et pidemmän päälle sekään uuden kans onnistuu,jos ei käy läpi,mikä mätti edellisen kanssa.
kun se sitten fyysisesti tapahtuu...myös jotenkin "näkyy" tai "heijastuu" minussa ulospäin. Helpotuksena;? ehkä?) Päätös on tehty. Yksin ja yhdessä. Minussa ainakin. Se että, olen lopullisen päätöksen myös omalta osaltani tehnyt. En enää jahkaa...eroanko vai enkö? Kun tuo päätös sitten näkyy tai heijastuu jotenkin kummallisesti ulospäin muille...niin se jollainlailla on aina vetänyt sitten "vapaita" ja "varattujakin" miehiä luokseni;) heti. Siis, näin on käynyt joka kerta...en hae itse koskaan ketään aktiivisesti mitenkään, mistään...rinnalleni kulkemaan. Kaikki vaan sitten jotenkin tapahtuu....itsestään. Meitä tällaisia ulospäin suuntautuvia ihmisiä elämään on. Niin naisissa kuin miehissä. Luottamus on sellainen asia taas että, toiset luotamme ehkä helpommin. Joku sisäinen intuitio; ja vaikka sitten metsään menisi, emme välitä, elämä kantaa;)) Toisille meistä täytyy jäädä aikaa, jos on pettynyt kerran pahasti. Kaikki tämä kovin inhimillistä ja yksilöllistä. Ajattelen aina tuosta asiasta myös siten että, kahta täysinsamainlaista ihmistä en ole kohdanut elämäni aikana. Samantyyppisiä persoonia kylläkin jotka muistuttavat tietyiltä piirteiltään jotakin...toista kohtaamani ihmistä.
Tämä ei tarkoita että, en surisi. Erosurua vertaan puhtaasti pienoiskuolemaan. Ihmisuhteeseen toisen kanssa on kuitenkin panostanut ja paljon. Toivonut ja luottanut. On sanonta, että erosuru kestää n.6 vuotta. Sitten se vasta on ohi. Tämä pitää ainakin minun kohdallani paikkansa....vasta sen jälkeen, mitä pidempi aika erosta kuluu...toisesta ihmisestä muistaa vain pelkästään ne kaikki hyvät piirteet ja onnelliset yhteisethetket muistaa hyvinkin kauniina. Ei niitä surullisia ja turhia riitoja ja ristiriitaisuuksia...mitä tämän ihmisen kanssa oli kun hänen kanssaan eli yhdessä.
Vain aika parantaa haavat. Eron syitä taas on niin monia, eikä kahta samanlaista syytä...että, niitä turha pohtia. Jokainen ero on oma tarinsa....
on alkanut tuntua hyvältä. Kaksi ensimmäistä vuotta eron jälkeen raskaita, mutta kasvattavia ja nyt 7 v:n jälkeen tuntuu siltä, että haluankin elää itsekseni. Kyllä mukava suhde toki tulla saisi. Olen alkanut harrastaa tanssia ym. ja saanut paljon uusia ystäviä. Koen että minulle ja exälle kävi loppujen lopuksi hyvin, kun tiemme erkanivat. Elämänhalusi palaa varmasti. Itse kävin eroryhmässä, joka auttoi paljon ja jossa sain vertaistukea. Seurakuntakin järjestää niitä. Tsemppiä sinulle!
avioeroa takana. Molemmat liitot kestivät 12 vuotta ja molemmat päättyivät silloisen vaimon tahdosta.
Molempien erojen jälkeen löysin uuden rakkauden hyvinkin pian.
Olen tätä miettinyt, miksi minä en näköjään tarvitse mitään pitkää prosessointiaikaa eron jälkeen. Selitykseni (itselleni) on se, että olen molemmilla kerroilla tiennyt eron olevan tulossa, se ei ole ollut yllätys, kun se on ääneen sanottu. Eli olen tehnyt suuren osan erotyöstä jo ennen konkreettista eroa.
Totta kai elämäni on mennyt kaaokseen jne. Mutta kummallakaan kerralla en ole jäänyt pohtimaan menneitä: kaikki pohdittava on pohdittu jo etukäteen. Pahimmat ajat henkisesti molemmissa eroissa olivat pari viimeistä vuotta ennen eroa, se pohdinnan aika. Kun erot toteutuivat ne olivat, kaaoksesta huolimatta, itsessään askeleita uuteen. En kummallakaan kerralla jäänyt murehtimaan, kaipaamaan, kaunaamaan.
Tilanne on varmaan erilainen, jos ero tulee yllätyksenä, kuin kirkkaalta taivaalta. Voin kuvitella, että silloin se kaikki erotyö jää eron jälkeiseen aikaan ja se on raskasta. Mutta on sekin raskasta, että sen erotyön tekee suhteen sisällä.
mieli erota, jopa kerran kuussa, onneksi hormoonitoiminta on jo ohi..he..
Tässä vielä ollaan, ja luultavasti hamaan kuolemaamme saakka yhessä, - luulisin.
Ei elämä ole ollut ruusuilla tanssimista, ei sinnepäinkään, mutta vain elämää tämä on ollut. Tietysti jos olisin noteerannut itseni korkeammalle kuin kumppanini, olisin kai kannattanut erota..mutta olen tämmöinen pitkäpiimäinen yksilö..
Rohkeutta vaatii erota montakin kertaa, - kuinka siihen asiaan on suhtauduttu niiku naismarkkinoilla, saanko kysyä?
Itse ainakin alkaisin epäillä ettei vika voi olla aina toisessa..:)
Jos se kerran on mennyt niin että ne naiset on halunneet musta eroon, niin kai se vika on silloin ollut minussa? Naismarkkinoilla tuo ei kylläkään ole vaikuttanut mitenkään, kun en missään naismarkkinoilla juurikaan liiku :-) Kerran taas käväsin edellisen eron jälkeen, eikä oo tarvinnu toista kertaa mennä notkumaan.