Otsikosta voitte lukea kysymykseni. Taustoja voin myös valottaa. Eli ikää tällä tytöllä on 18vuotta parin kuukauden kuluttua. Opiskelupaikkaa en ole vielä saanut, käyn töissä. En osaa oikein olla luonnollisesti muiden ihmisten kanssa, tai tavallaan osaan, mutta pelkään koko ajan hiljaisia hetkiä ja minusta tuntuu, että aina kun juttelen tuntemattoman kanssa, niin se olen minä joka pitää sitä keskustelua pelkästään yllä. Kyselen kysymyksiä, yritän tutustua ja kommentoin. Tosi harvoin saan kunnollisa vastakaikua ja sen takia olen alkanut pitämään itseäni tylsänä ja mitäänsanomattomana ihmisenä. Minulla on muutenki heikko itsetunto ja olen yrittänyt parantaa sitä juuri näillä keskusteluilla tuntemattomien kanssa, mutta eipä ole paljoa auttanut.
Pelkään osittain mennä mahd.kouluun tänä syksynä, jos saan vielä opiskelupaikan. Viimeksi kun olin skolessa, niin olin todella syrjäänvetäytyvä. Hymyilin kyllä muille ja juttelin ja kaiken maailman ryhmätyöt suijuivat hyvin, mutta muuten olin todella syrjässä porukassa, koska olen todella ujo. Olen päättänyt, että jos pääsen opiskelemaan, niin murran itseni ja olen avoimempi. Mutta se on varmasti vaikee tammöiselle möllykälle, joten voisiko joku auttaa ta neuvoa? Miten te muut nuoret tutustutte tosiiin? Miten te avaatte keskustelun sun muuta? Olen pelkkänä korvana. :)
Pelkään osittain mennä mahd.kouluun tänä syksynä, jos saan vielä opiskelupaikan. Viimeksi kun olin skolessa, niin olin todella syrjäänvetäytyvä. Hymyilin kyllä muille ja juttelin ja kaiken maailman ryhmätyöt suijuivat hyvin, mutta muuten olin todella syrjässä porukassa, koska olen todella ujo. Olen päättänyt, että jos pääsen opiskelemaan, niin murran itseni ja olen avoimempi. Mutta se on varmasti vaikee tammöiselle möllykälle, joten voisiko joku auttaa ta neuvoa? Miten te muut nuoret tutustutte tosiiin? Miten te avaatte keskustelun sun muuta? Olen pelkkänä korvana. :)
Vastaukset 7
Vanhimmat
runsaasti hyviä vastauksia. Vaikka en olekaan ikäryhmääsi, luin kirjoituksesi ja teki mieli hiukan rohkaista.
Kerrot olevasi todella ujo. Kuitenkin kirjoituksesi on kivan sujuvaa ja ajatuksesi selkeästi jäsenneltyjä, joten kommunikaatio muiden nuorten kanssa tökkii ehkä runsaan itsekontrollisi ja ns. ujouteesi takertumisen takia. Seuraat itseäsi ja katselet ikäänkuin "ulkopuolisena" kuinka selviydyt keskustelutilanteista. Suurin osa tekstistäsi käsitteli juuri tätä aihetta.
Tylsyys ja mitäänsanomattomuus ovat ihan tuulesta temmattuja, kun lukee raikasta tekstiäsi. Viittaa itse tehtyyn määritelmään itsestäsi. "Möllykkä"-sanakin on hauska, et siis ole tylsä ihminen lainkaan...
Onko sinulla jotakin omaa...ehkä harrastus tai jokin vahva alue, jossa tiedät olevasi hyvä? Ainakin kirjoituspuoli sujuu, joten ensimmäinen askel itsekontrollin pienentämiseen voisikin olla parin kirjoittelukaverin hankkiminen. Voisit kirjoittaa vapaasti ujoudestasi ja antaa jopa ajatusten lentää ilman, että pelkäät tulevasi ns. silmätikuksi kömpelön sana-asettelun ja tyhjän hermostuneen pälätyksen (ylikiinnostun-kun-puhut-minulle-kuuntelen-jokaisen-sanasi) takia. Huumorikin saisi alkaa lentämään kirjoitellessa ja jännityksen laantuessa, koska kun kerran olet fiksu, sitäkin puolta sinussa on varmasti olemassa runsaasti. :)
Siitä onkin jo pienempi vaihe luonnolliseen keskusteluun -vaikkapa juuri sinua kiinnostavasta aiheesta- ehkäpä harjoittelun vuoksi ensin puhelimessa. Eikä niin, että aina tuet muiden keskusteluja, yrittäen olla mistä tahansa aiheesta kiinnostunut (kun sinulle nyt kerrankin puhutaan jotakin "säälistä").
Lohduttavaa on, että näitä kommunikaatio-asioita voi ihan oikeasti harjoitella paremmiksi. Kehon kielikin on tärkeää. Jos katse on alaspäin, vältät silmiin katsomista ja pelkästään myötäilet kaikkea, annat itsestäsi persoonattoman ja vaisun kuvan. Lue vaikka joku pieni opus kehonkielestä ja harjoittele muutama "tärppi."
Tunnut olevan positiivinen luonne - rivien välistä välittyy kuva reippaasta, sanavalmiista, ajattelevasta nuoresta naisesta. Olet töissä -mikä herkullinen asetelma näinä aikoina- remspeilläkään tyypeillä ei ole kaikilla töitä. Joten olet aikaansaapa: pystynyt hankkimaan itsellesi töitä ja ehkä jatkat jopa opisleluissakin pikapuoliin.
Näin paljon hyvää jo tuossa niukassa tukea ja rohkaisua hakevassa tekstissäsi on, joten tuskin tarvitset muuta, kuin alkusysäyksen.
Jos menet uuteen opiskelupaikkaan, pidä mielessäsi, ettei kenelläkään siellä ole sinusta valmiiksi mitään ennakkoluuloja. Laita vaikka uudet hiukan erilaiset vaatteet päälle ja ota kylmästi "rooli" ensimmäisenä päivänä: kun huomaat muiden vaikka menevän syömään, pakkaa laukku ja mene porukan jatkona mukana. Juttele vilkkaasti kesästä ja kesätöistä. Älä kiinnitä huomiota kuinka puhut...katso ja kuuntele sitä, joka alkaa tarttumaan keskusteluusi mukaan. Sitten kommentoi ja kerro lisää myös omasta kesästäsi jne. Unohda se pelkkä myötäilevä mielistely.
En nyt tiedä, auttaako tämä kirjoitukseni sinua. Tunnen kuitenkin sympatiaa, koska olin aika samoja ajatuksia täynnä ikäisenäsi tyttönä. Ympäristönmuutos auttoi minua tulemaan kuorestani ulos aikanaan. Kivaa kesää, hyviä työpäiviä, ja ennenkaikkea tsemppiä ystävän löytämiseen.
Minun on pakko kommentoida tätä, koska kun luin tekstiäsi tuntui kuin olisin itse kirjoittanut sen. Minäkin 18 vuotias töissäkäyvä ja opiskelupaikkaa vailla oleva tyttö.
"aina kun juttelen tuntemattoman kanssa, niin se olen minä joka pitää sitä keskustelua pelkästään yllä. Kyselen kysymyksiä, yritän tutustua ja kommentoin."
18v. pojalla vähän sama tilanne. Tuntuu, että ketään ei kiinnosta tällainen perus kaupungilla käynti ja yksinkertaisesti hauskanpito yhdessä. Joitakin koulukavereita löytyy, mutta he eivät ole ollenkaan minun tyyppiäni. Vapaa-ajalla emme näe lähes ollenkaan ja arvomaailmat ovat täysin erilaiset. Ja heidän seurassaan en ole täysin oma itseni, pidän järkevästä keskustelusta ja yleensäkin käyttäydyn mielestäni aikuismaisemmin kuin he. Heidän seurassaan näytän aivan urvelolta, kun koulun käytävällä lentää äänekäs inside-läppä. Tämä pikkuporukka vain eristää minua enemmän muista ihmisistä, vaikka päinvastoin haluaisin tutustua muihin ja olla "kaikkien kaveri".
***"aina kun juttelen tuntemattoman kanssa, niin se olen minä joka pitää sitä keskustelua pelkästään yllä. Kyselen kysymyksiä, yritän tutustua ja kommentoin."
Tarvii vain miettiä muiden asioita ja osallistua niihin.
Omat murheet voi jättää väliin.
Eiköhän ystäviä ala löytyä.
Sydämellä niitä ystäviä saadaan.
Kiva ja kiitos, että on vastailtu edes vähän. Minä olin ihan saletti, että kaikki tulisivat kommentoimaan yhdellä lauseella tyyliin, että "Ole rohkeasti oma itsesi ja that`s it."
Juu, helpomi sanottu, kuin tehty.
Olin tossa justiinsa risteilyllä. Illalla discossa vaihdettiin katseita useiden eri poikien kanssa (myös tyttöjen, mutta ei "sillä silmällä":P). Monet jopa vastasivat hymyyni, mikä löi mut ällikällä, koska kun mä täällä käyn jossain stadissa ja hymyilen ihmisille, niin he menevät kivikasvoisina ohi. Ei meitä suomalaisia turhaan jäisiksi sanota. Mutta siellä risteilyllä yhdessä vaiheessa kun istuttiin kaverin kanssa discossa, niin meidän lähellä oli kaksi n. meidän ikäistä jätkää, joille teki mieli mennä juttelemaan, mutta en pystynyt siihen! Tosi rasittavaa. Järki sanoo, että mene nyt puhumaan niille, ei haittaa vaikka mokaisit, ethän sä niitä kosimaan ole menossa. Tunteet sitte kummiskin puskee päälle ja pitää mun takapuolen kiinni penkissä. AARRGGHT. Mie niin pelkään vaan, että ei keksi mitään sanottavaa.. Ja jos mie rupeen itestäni puhuu, niin mulla rupee sisäinen ääni päässä sanoo, että älä puhu itestäni, ne luulee sua muute josku narsistiksi". Huoh..
"Netissä tuntuu olevan niin paljon hienoja ihmisiä! Missä kaikki piileksii "oikeassa elämässä"? :)"
Oon ~20v nyt, ja kärsiny aina samasta ongelmasta. Muutama kaveri ny löytyy, heidän kanssaan pystyn olemaan rennosti ja oma itteni, mutta heti jos seuraan liittyy jotain heidän kavereitaan tai muita tuntemattomia meen iha lukkoon. Usein se kans johtuu siit et oma elämä on sen verran "hiljasta", ei oikeesti vaan pysty puhuu juuri mistään.
Sit varsinki kun kyse on tilanteest jossa kaikki ympärillä olevat on vieraita (joku uus kurssi tms) niin oon niin jäässä. Ei vaan ole minkäänlaista itsetuntoo lähtee puhuu kellekkään. Varsinka tytöille, tulee heti sellanen fiilis et ne mielummin upottais mut maahan katsellaan kuin juttelis. Joskus harvoin sentään tullu vastaan niit mukavii tapauksii, jotka on ite tullu puhuu mulle.. ne aina piristää :)
Ajan vaan sitä takaa et jos näät siel koulus jotain muita yksinäisempii jätkii tai tyttöikin, niin kandee mennä niille vaa puhuu..jos ny yleensä edes haluat tutustuu niihin? Vaikka se ei ehkä osaa sitä heti näyttää niin varmasti siit tuntuu hyvält kun ehkä ekaa kertaa pariin viikkoon joku puhuu sen kans koulus. Keräätte muutkin möllykät yhteen :P Varmasti monet niistäkin olis hyviä ystäviä jos joku antais vaan mahdollisuuden...
Seurakunnan piiristä löytyy sulle sopivia kavereita.
Liity seurakunnan nuortenkuoroon tai vapaaehtoistoimintaan.
Sieltä saa raittiita ja uskollisia ystäviä.