Yleensä tulkitaan aurinkomerkkiä, joka käsitetään horoskoopiksi.
Kannattaa tutustua myös kuumerkkiin, koska se kuvaa sisäistä elämää ja tunne-elämää.
Aurinkomerkki kertoo siitä, minkälaisen kuvan annat itsestäsi muille ja ulkoisesta puolesta.
Kuumerkki kertoo sisäisestä puolesta ja siitä, mitä syvällä sisimmässäsi olet ja tavoittelet. Toisaalta se osoittaa luonteesi heikkoudet ja vahvuudet - ja lisää näin itsetuntemustasi!
Eli jos ns. horoskooppisi on tuntunut ajoittain vieraalta, kannattaa kääntyä kuumerkin puoleen. Kuumerkin voi laskea vaikka astrologiakeskus.com:ssa.
Myös kirjastossa on kuumerkkiin liittyviä kirjoja.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Aurinkomerkki kertoo sisäisestä minuudesta, minusta itsestä.
Nouseva merkki kertoo persoonallisuuden, ulkoisen luonteen, jonka kautta jokainen ilmentää omaa aurinkomerkkiään.
ei aurinkomerkki oo ainut mikä vaikuttaa siihen mimmonen oot ulkosesti vaan eniten siihen vaikuttaa nousevamerkki!