E-paperit viiden aamun jälkeen

harmittaa vitusti

Jos tuon päätöksen saa vielä kumottua, pääseekö samoihin riveihin takas ja sitten rästinä tekee juttuja mitä jäi tekemättä? Vähän samoin kuin jos olisi vaikka ollut viikon kaksi kotihoidossa. Eli otetaan kiinni vaikka lomien kustannuksella niitä muita alokkaita, vai pitääkö vaan mennä sitten seuraavaan saapumiserään esim.

Eli siis E-paperit tuli aika hätäsesti ja hätäsestä syystä, ja asiaa hoidan juuri kuntoon kun haluais päästä suorittamaan palveluksen. Ainakin yksi kaveri on ollut aiemmin kuukauden p-kaudesta vuoteessa ja silti pystyi jatkamaan (kunnes tuli uusi petiputki ja sitten tuli E:tä)

4

2838

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Silloin vuoden parin päästä, kun olisit menossa takaisin, on monesti sellainen uusinta-arviointi ennen palveluksen aloittamista. Siis olettaen, että vaivasi on millään tavalla lääketieteellinen.

      Uusinta-arvioinnissa voi hankkia myös C-luokituksen. Eihän se ole missään kuulutettu, että vaiva menee parempaan suuntaan vai mitä?

      • alokas nirvana

        Näin minäkin kuvittelin, että kun saa lykkäyksen, niin vuoden parin päästä tulee uusintakutsunnat. Ja kerkiän siihen mennessä käydä tutkimuksissa ja hankkia lääkärintodistukset.
        mutta, vajaan parin viikon päästä tuli Puolustusvoimilta kirje otiskolla "palveluskelpoisuuden tarkastus: Palveluksenne keskeytyi xx.xx.xx. klo zz.zz.
        ( - noin 4,5 kk päästä)
        Tarkastuspaikan osoite on se ja tämä.

        Teille on varattu tilaisuus tulla asiassanne kuulluksi, mutta aluetoimisto voi käsitellä asian ilman henkilökohtaista läsnäoloannekin joukko-osastossa tehdyn palveluskelpoisuustarkastuksen perusteella.

        Mikäli ette tule tarkastustilaisuuteen, täyttäkää oheinen valtakirja, jolla valtuutatte aluetoimiston käsittelemään asianne ja palauttakaa se oheisessa palautuskuoressa. Päätös lähetetään teille postitse."

        kirjeen lopussa on kyllä vielä että lisätietoja saatte aluetoimistosta, jonka yhteystiedot löydätte sivun alalaidasta."

        lykkäysperusteet ova sairaus, mikä vaatii lisä tutkimuksia. sekä kesken jääneet opinnot.
        Mutta tiukkaa tekee että saan monen tahon lääkärit ja tutkimukset käytyä läpi ja niiltä lääkärintodistuksen diagnooseista.
        vielä kun pitää opiskella samalla.

        Voiko tuolla aluetoimiston palveluskelpoisuuden tarkastuksessa käydäkin niin että mut passitetaan takasin armeijaan, vaikka sieltä sain E:n paperit ja lykkäys aika 2 vuotta.

      • alokas nirvana
        alokas nirvana kirjoitti:

        ----------------vajaan parin viikon päästä tuli Puolustusvoimilta kirje otiskolla "palveluskelpoisuuden tarkastus: Palveluksenne keskeytyi xx.xx.xx. klo zz.zz.
        ( - noin 4,5 kk päästä) -----------------

        siis jäi pahasti kesken.
        piti kuulua että:
        "palveluskelpoisuuden tarkastus: Palveluksenne keskeytyi xx.xx.xx. klo zz.zz.
        PALVELUSKELPOISUUTTANNE KOSKEVA ASIA KÄSITELLÄÄN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄSSÄ TARKASTUKSESSA XX.XX.XX KLO ZZ.ZZ."
        ( - noin 4,5 kk päästä).

      • Sampela

        Passittavatko ne tosiaan takaisin armeijaan tuon palveluskelpoisuus tarkastuksen jälkeen heti seuraavaan saapumiserään? Ite ressaan sitä nyt että joudun meneen sinne takasin vaikka ei olis nyt ollenkaan aikaa koska on duunit pahasti kesken. Olis kyllä hyvä tietää nyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2311
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1014
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      583
      855
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      68
      641
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    Aihe