Miljoonakaloja kuolee ?!?

apuakiitos

Mikähän tauti/sairaus meidän miljoonakaloilla on ?

Ne haukkovat happea kokoajan pinnasta , joillakin (ainakin koirailla) on pyrstöt "supussa" ja uivat kokoajan ylöspäin ja sen jälkeen valuvat pohjaan, toiset taas hakevat itsensä kokoajan pois muista kaloista (eristäytyvät , esim: kasvien taaksen), jotkut myös välillä käyvät hankaamassa itseään hiekkaan tai kantoon. Lähes kaikilla kaloilla on hiukan sinertävät taikka tuollaiset "verestävän" näköiset kidukset.
Monni on pysynyt normaalina , ainakaan en ole huomannut mitään erikoista siinä kun niitä tässä olen parin päivän aikana tarkkaillut. Joillakin naarailla on myös hiukan turvonneen näköinen maha, voi kyllä johtua että olisi poikasia tulossa. Olen antanut kaloille eilen eläinkaupasta ostetua "Fungus Clear" tablettia , jonka pitäisi auttaa tuohon evä ongelmaan ja muihin haavoihin , vaan eipä ole viellä mitään muutosta näkynyt .. Mikähän mahtaa miljoonakaloilla olla ? ja voiko sitä enää parantaa vai että onko kalat nyt ihan
kuolemaan tuomittuja.

Meillä on siis nyt tässä eilisen ja tämänpäivän aikana kuollut
11 miljoonakalaa ! Akvaario on kooltaan 40l , siellä on noin
20-30 miljistä ja yksi partamonni.

13

3052

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onhan

      tää provo?!?

      • sdsdsddssd

        Toivottavasti tää on provo... Partamonnille vähintään 100 litran akvaario, miljoonakaloja on liikaa. Vaihda nyt hyvänen aika vettä, ja mittaa vesiarvot, vedessä on todennäköisesti vesiarvot vinksallaan ja siksi kalat kuolee.

        Vesiarvotestejä saa eläinkaupasta, ne ovat olennainen osa akvaarioharrastusta, muuten siitä ei tule mitään, kaloilla on yksilölliset vaatimukset, akvaario ei ole helppohoitoinen koriste!



        Eli vaihda vettä, mittaa ne vesiarvot ainakin nitriitti (erittäin myrkyllinen, todennäköisesti sitä on vedessä, vaihda vettä)

        Gh kokonaiskovuus ja kh karbonaattikovuus ja ph, veden emäksisyys/happamuus.

        Toivon todella että tuo on provo, koska muuten kaloilla on kamalat oltavat, partamonni nyt ainakin veke ja vesiarvot kuntoon!


      • dssdsdsd
        sdsdsddssd kirjoitti:

        Toivottavasti tää on provo... Partamonnille vähintään 100 litran akvaario, miljoonakaloja on liikaa. Vaihda nyt hyvänen aika vettä, ja mittaa vesiarvot, vedessä on todennäköisesti vesiarvot vinksallaan ja siksi kalat kuolee.

        Vesiarvotestejä saa eläinkaupasta, ne ovat olennainen osa akvaarioharrastusta, muuten siitä ei tule mitään, kaloilla on yksilölliset vaatimukset, akvaario ei ole helppohoitoinen koriste!



        Eli vaihda vettä, mittaa ne vesiarvot ainakin nitriitti (erittäin myrkyllinen, todennäköisesti sitä on vedessä, vaihda vettä)

        Gh kokonaiskovuus ja kh karbonaattikovuus ja ph, veden emäksisyys/happamuus.

        Toivon todella että tuo on provo, koska muuten kaloilla on kamalat oltavat, partamonni nyt ainakin veke ja vesiarvot kuntoon!

        Ja kuinka usein vaihdat vettä? Kerran viikossa puolet tai vähän yli olisi tuollaisessa ylikansoitetussa pienessä akvassa ihan hyvä, jos vaihdat harvoin en ihmettele jos kalat kuolevat.


    • fish KING

      Akvaariossa vallitsee liika kalaston takia happikato, kalastoa rajusti karsimalla tai hankkimalla suurempi akvaario pääset tästä ongelmasta.
      Minkälainen suodatin siellä on, merkki ja malli?

      Tuskin miljoonakalat saavat olla kovassa vedessäkään mikä on niille elin ehto !!

      Mitä kuuluu sun hoitorutiineihin akvan ja ja kalojen hoidon kannalta?
      Mitä teet
      - päivittäin, tarkka selonteko
      - viikottain
      - kuukausittain
      - harvemmin

      Fungus clear on tarkoitettu humuksen poistoon mikä ei todellakaan auta tässä asiassa.

      Kerro hoitorutiineista, sieltä löytyy yleensä ratkaisu kalojen hyvin vointiin...

      Hankkiudu eroon vielä terveistä kaloista seuraavasti, vie vaikka akvaliikkeeseen...
      - partis, sille on määritelty minimi akvaarioksi n. reilu satalitrainen akvaario, kala voi kasvaa yli kaksikymmentä senttiseksi ;)

      Miljoonakala on huono ratkaisu pienessä akvaariossa sille se lisääntyy niin nopeasti että aiheuttaa veden pilaantumisen hyvin nopeasti ellei akvaristilla ole oikeasti hoito menetelmät hanskassa, tässä tapauksessa niin ei valitettavasti ole :(

      • sddsdssd

        Ja vesiarvot pitäisi myös mittailla sitten.


      • Psykiatkri Kalle
        sddsdssd kirjoitti:

        Ja vesiarvot pitäisi myös mittailla sitten.

        päästä olis pitäny mitata aikaa sitten.


      • fish KING
        Psykiatkri Kalle kirjoitti:

        päästä olis pitäny mitata aikaa sitten.

        ja mnkähän takia, jokainen kun ei ole se seppä ees syntyessään, kaiken voi oppia, tavalla tai toisen kantapään kautta, sano. :)


      • hoitsukki
        fish KING kirjoitti:

        ja mnkähän takia, jokainen kun ei ole se seppä ees syntyessään, kaiken voi oppia, tavalla tai toisen kantapään kautta, sano. :)

        Ja kyllä enemmän harrastaneillekin tulee mitä ihmeellisempiä ongelmia, ainakin minulle, mihin kukaan ei sitten osaa sanoa mitään. (ei enää pääse sillä vanhalla nimimerkillä kirjoitteleen, piti vaihtaa t. hoitaja).


      • fish KING
        hoitsukki kirjoitti:

        Ja kyllä enemmän harrastaneillekin tulee mitä ihmeellisempiä ongelmia, ainakin minulle, mihin kukaan ei sitten osaa sanoa mitään. (ei enää pääse sillä vanhalla nimimerkillä kirjoitteleen, piti vaihtaa t. hoitaja).

        Mihis sun akva/kalasto onglmiin et ole saanut vastausta tai mikä asia ei ole selvinnyt... yritetääs yhressä peipi :)


      • hoitsukki
        fish KING kirjoitti:

        Mihis sun akva/kalasto onglmiin et ole saanut vastausta tai mikä asia ei ole selvinnyt... yritetääs yhressä peipi :)

        ainakaan aw:ssa ei kukaan tiennyt mikä noille 7-vuotialle inkkareille tuli. Eli ensin toiselle tuli "mustelma" siihen mistä pyrstö alkaa, oli sellainen violetti, kuoli n. kuukauden sisällä, sitten jonkun kuukauden päästä tuli toiselle samanlainen ja se kuoli vähän nopeammin. Muilla on kyllä oli tullut samantyyppisiä, muttei kukaan tiedä mitä ne oli, en minäkään, vieläkään. Sitä olen miettinyt, että kyllähän nuo ihan hyvään ikään on päässeet, että johtuuko vanhuudesta vai mistä pirusta ? Muilla kaloilla ei ole ollut mitään saman tyyppisiä ongelmia.

        Yksi vaihtoehto on aina se tubi, kolme vuotta sitten jylläsi kunnolla tuolla, nämä ovat niitä henkiin jääneitä, että iskeekö se sitten kun (osa on sitä mieltä että ovat jo iäkkäitä) kun ikä painaa. Itsestä kyllä tuntuu, että vastahan nuo tänne on tullut.


    • Huolellinen

      :P Mulla sama ongelma! Saimme justiinsa 40l akvaarion. On kaikki, jouduimme myös pikaisesti ostamaan uuden pumpun! Vaihdoimme veet ym. ja puhistimme sen, miljoonakalat olivat eri kupissa. Nyt 3 isoa miljoonakalaa otelee happea veden pinnalla, ne eivät tehneet sitä edellisessä kodissa?HelP!
      Toivon saada vastauksen sähköpostitta: [email protected]
      PINA!

    • Terotin

      Mä en tajuu mul oli yks kerta noin 20 kalaa mut niistä kuoli noin 19 2,8 vuodessa.
      Nyt mä kyttään tota viimest kalaa koko aja. Ja sit viel mun kala siihe pintaa kuolleen näkösenä mut se ei oo kuollut. Nyt ku mulla on vaan 1 kala niin mä alan tsempata ettei se kuole
      .Kuten vaikk vaihtaa vedet yhe kerran viikossa ja antaa säännnöllisesti ruokaa. Tänäänkin mä hautasin yhen mun lemppari kaloista. Mä laitoin sen tulitikku askiin ja hautasin. Se ei ollu kivaa:(

      PS:Jos teillä kuolee paljon kaloja muistakaa varmistaa että lämpötila on 20-25 astetta. Ja myös vaihtaa vedet kerran viikossa. ja antaa säännölisesti ruokaa. Ja pitää muutenkin hyvää huolta niistä kaloista Ja muistakaa myös että älkää jättäkö akvaarion luukkua auki mun yks kala meinas kuolla siitä että se hyppäs akvaariosta. Älkääkä ottako sitä pois akvaariosta koska se kuolee paris kymmenes sekunnissa.

    • fygyhuij

      Millikset tarvii kovaa vettä. Veden kovetus, kalkki- ja mineraalilisä, monipuolinen ravinto, myös tuoreravintoa ja toukkapakasteita mutta ei liikaruokintaa. Tiheä kasvillisuus, lämpötila 23-24. Monet kauppakannat kasvatettu merisuolatussa tai murtovedessä. Jos näin, eivät todellakaan menesty makeavesiakvaariossa, jossa pehmeä vesi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      411
      4169
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      231
      2060
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1530
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      157
      1357
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1015
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      62
      1011
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      128
      969
    8. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      228
      932
    9. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      923
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      888
    Aihe