Ranne auki

Puoliso sanoutui töistä irti viime keväänä. Tänään hän kertoi, että säästöt ovat loppu. Lähdin parin siiderin ja leipäveitsen kanssa läheiselle hautausmaalle ja dokailin suvun hautakiven edessä. Vedin käsivärren päällyspuolelle muutaman viillon ja tulin siihen tulokseen, että pelkään kipua enkä uskalla tehdä itsemurhaa. Vedin vielä kerran ranteen sisäpuolelta, en osunut valtimoon ja laitoin kiristyssiteen. Soitin kriisipuhelimeen, ja siellä työntekijä sanoi, että ihan hyvä että on yleislääkärille aika PMS-oireiden takia. Muuta ei voi kuulemma tehdä kuin odotella sitä lääkäriaikaa. Tiedä sitten, onko mahiksia saada sosiaalitoimistosta mitään tukia vai onko nälänhätä edessä.
4364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Melko outoa tarinaa kriisipuhelimelta. Mene heti TK/sairaalan poliklinikalle. Pitäisi tulla lähete psykiatriseen tai otto osastolle tarkkailuun. Ei ole oikein, että tuossa tilassa ihmiset on vailla tukiverkkoa. Älä kuitenkaan viiltele enempää, voi sattuakin oikeaan suoneen..

Äänestä

millaisen tarinan kriisikeskukseen kerroit ja miten.
Nälänhätään tuskin täällä kotimaassa kukaan kuole, nythän sinulla on oiva hetki tarkastella sitä syömistäsi.
Jos rahat on tiukalla, kerro laihdutko NYT, kun pitää olla tarkkana syömisestä.
Kaipaat huomiota, onko sinulla toimivaa vertaistukiryhmää, sinulle suosittelisin sellaista.

Äänestä

PMDD = premenstrual dysphoric disorder. Pää on sekaisin muutaman päivän kuukaudesta, eikä sille voi mitään. Mielisairaalaan en kelpaa potilaaksi juuri siitä syystä, että oireet ovat syklisiä kuukautiskierron mukaan. Tavallinen meininki: saan itkuraivarin, haluan avioeron, soitan kriisipuhelimeen/mielisairaalaan, rikon tavaroita tai vahingoitan itseäni. Kunpa tietäisi, olisiko parempi aloittaa estrogeenihoito lisääntyneestä veritulppariskistä huolimatta (kai se on ihan sama, kuoleeko itsemurhaan vai keuhkoveritulppaan?).

Gynekologin määräämä B6-vitamiini ei auta eikä syklinen masennuslääkkeiden käyttökään käy: SSRI-lääkkeitä voidaan nostaa PMS:n ajaksi, mutta minulla SSRI:t ei toimi mihinkään eikä käyttämääni vanhanaikaista Triptyliä kannata väliaikaisesti nostaa. Kolme kertaa jäi PMS pois, 2 kertaa silloin kun Triptyl aloitettiin ja nostettiin 100 mg:aan, yhden kerran kun masennuin uudestaan ja nostettiin 150 mg:aan. Triptyliä voi kuulemma käyttää max. 300 mg vuorokaudessa, mutta pelkään että sen teho loppuu, vaihdevuosiin on nimittäin ainakin 20 VUOTTA aikaa.

Äänestä
  • mielenkiintoista lukea oireistasi.Minäkin masennun tiettynä aikana kuukaudesta .Kaikki näyttää silloin toivottomalta.Mutta nyt yritän tiedostaa tämän ja ajatella,että se menee taas ohi ja elämä voittaa.Niinkuin aina käykin. Mutta apua kannattaa hakea jos tilanne on todella noin vakava.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pieni pyöreä kirjoitti:

Puoliso sanoutui töistä irti viime keväänä. Tänään hän kertoi, että säästöt ovat loppu. Lähdin parin siiderin ja leipäveitsen kanssa läheiselle hautausmaalle ja dokailin suvun hautakiven edessä. Vedin käsivärren päällyspuolelle muutaman viillon ja tulin siihen tulokseen, että pelkään kipua enkä uskalla tehdä itsemurhaa. Vedin vielä kerran ranteen sisäpuolelta, en osunut valtimoon ja laitoin kiristyssiteen. Soitin kriisipuhelimeen, ja siellä työntekijä sanoi, että ihan hyvä että on yleislääkärille aika PMS-oireiden takia. Muuta ei voi kuulemma tehdä kuin odotella sitä lääkäriaikaa. Tiedä sitten, onko mahiksia saada sosiaalitoimistosta mitään tukia vai onko nälänhätä edessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu