Heipähei.
Ajattelin avata ketjun asiasta, joka varmaan aika tuttu monelle muullekin täällä, eli ns. ikisinkkuudesta. Tämä on puoliksi omaa avautumistani, mutta toivoisin että tästä saataisiin ihan keskusteluakin. Ei siis kohtuuttomasti lohduttamista ja neuvomista, kiitos. Paitsi jos osaa neuvoa jotain uutta :D
Niinkuin niin monena edeltävänä vuonna, myös tänä vuonna tähän aikaan herään taas miettimään näitä asioita. Minulle tulee ensi viikolla mittariin 21 vuotta ja se lähinnä ahdistaa minua. Minua ahdistaa se, että alan olla jo kaikissa suhteissa aikuinen, mutta en ole ikinä elämässäni elänyt minkäänlaisessa parisuhteessa... Ei varmaan tarvitse edes erikseen mainita, että olen jäänyt paitsi myös kaikista muistakin sukupuolisuuteen liittyvistä iloista.
Sanasta "ikisinkku" tulee helposti mielikuva villistä ja sitoutumishaluttomasta hulluttelijasta, mutta ainakaan itse en koe tilannettani niin. Viettäisin paljon mielummin rauhallisia leffakoti-iltoja tai pitkiä kävelyitä ja keskusteluja, kuin ryyppäisin ja rälläisin viikonloput läpeensä ja kyllästyisin arkena puolikuoliaaksi, niinkuin olen jostain syystä tehnyt viimeaikoina.
Ikisinkku kuulostaa enemmänkin omalta valinnalta ja ainakin itseeni sopisi mielestäni paremmin vaikkapa sanat"saamaton tunari".
Myös seuraava on varmaankin monelle tuttua: lähipiirin seurassa ei ole ongelmaa olla avoin, mutta vieraiden ihmisten porukassa olen käytännössä mykkä. Näin on hiukan hankala tutustua kehenkään. En myöskään keksi juurikaan muita varteenotettavia paikkoja tyttöystävän löytämiselle kuin baarit ja internet, joihin molempiin sisältyy omat isot miinuksensa.
Pahimpia pelkojani on elää yksinäinen elämä muiden perustellessa perheitä ja omistaessaan kaiken aikansa niille.
Juupajuu. Nyt hukkasin hiukan oman pointtini ja pelkään ettei kukaan oikeen osaa sanoa tähän muuta kuin että täytyy uskaltaa ja niin edelleen ja niin edelleen. Se kun ei vaan ole meille ujoille niin helppoa.
kiitos,
RNR
Ajattelin avata ketjun asiasta, joka varmaan aika tuttu monelle muullekin täällä, eli ns. ikisinkkuudesta. Tämä on puoliksi omaa avautumistani, mutta toivoisin että tästä saataisiin ihan keskusteluakin. Ei siis kohtuuttomasti lohduttamista ja neuvomista, kiitos. Paitsi jos osaa neuvoa jotain uutta :D
Niinkuin niin monena edeltävänä vuonna, myös tänä vuonna tähän aikaan herään taas miettimään näitä asioita. Minulle tulee ensi viikolla mittariin 21 vuotta ja se lähinnä ahdistaa minua. Minua ahdistaa se, että alan olla jo kaikissa suhteissa aikuinen, mutta en ole ikinä elämässäni elänyt minkäänlaisessa parisuhteessa... Ei varmaan tarvitse edes erikseen mainita, että olen jäänyt paitsi myös kaikista muistakin sukupuolisuuteen liittyvistä iloista.
Sanasta "ikisinkku" tulee helposti mielikuva villistä ja sitoutumishaluttomasta hulluttelijasta, mutta ainakaan itse en koe tilannettani niin. Viettäisin paljon mielummin rauhallisia leffakoti-iltoja tai pitkiä kävelyitä ja keskusteluja, kuin ryyppäisin ja rälläisin viikonloput läpeensä ja kyllästyisin arkena puolikuoliaaksi, niinkuin olen jostain syystä tehnyt viimeaikoina.
Ikisinkku kuulostaa enemmänkin omalta valinnalta ja ainakin itseeni sopisi mielestäni paremmin vaikkapa sanat"saamaton tunari".
Myös seuraava on varmaankin monelle tuttua: lähipiirin seurassa ei ole ongelmaa olla avoin, mutta vieraiden ihmisten porukassa olen käytännössä mykkä. Näin on hiukan hankala tutustua kehenkään. En myöskään keksi juurikaan muita varteenotettavia paikkoja tyttöystävän löytämiselle kuin baarit ja internet, joihin molempiin sisältyy omat isot miinuksensa.
Pahimpia pelkojani on elää yksinäinen elämä muiden perustellessa perheitä ja omistaessaan kaiken aikansa niille.
Juupajuu. Nyt hukkasin hiukan oman pointtini ja pelkään ettei kukaan oikeen osaa sanoa tähän muuta kuin että täytyy uskaltaa ja niin edelleen ja niin edelleen. Se kun ei vaan ole meille ujoille niin helppoa.
kiitos,
RNR
Vastaukset 19
Vanhimmat
Olen sinua vuotta vanhempi enkä myöskään ole koskaan seurustellut, nykyään valmistaudun jo jäämään vanhapiikaksi. Ja totta kai olen tuttavapiiristä ainoa jolla ei koskaan ole ketään. Osaan hyvin kuvitella, että kun muut rakentavat omakotitaloja ja perustavat perheitä minä elän yhä sinkkuelämää. Toisaalta lapsia en koskaan halua, joten ei se sillä tavalla edes liikuta.
Homma kusee. Vähän nuorempana minulla olisi ollut pari mahdollisuutta, mutta ujouden takia en pysty mihinkään. Hermostuttaa, jännittää ja pelottaa, että sen seurauksena kenen tahansa kiinnostus lopahtaisi. Jännitän sosiaalisia tilanteita ja usein esim. kahvilaan menoa ja pelkään, että se näkyy päälle päin. Erityisen hermostuneeksi tulen jos huomaan tai saan kuulla, että joku on minusta kiinnostunut.
Tutut joskus lässyttävät, että "sinä saisit kenet vaan", ja "ei muuta kuin valitsemaan vaan" ja itse ihmettelen, että miten niin. Baareissa (joissa en oikeastaan käykään) ei edes kuule mitä toiset puhuvat. Jännitän vieraita ihmisiä (etenkin miehiä) jopa humalassa. Porukassa jossa on vieraita ihmsiä minäkin olen lähestulkoon mykkä, puhun vain kun minulle puhutaan. Jännitys ja häpeä pilaavat elämässäni melkein kaiken, olen ajatellut antaa vaan olla. Eläköön muut sitä sukupuolielämää, minä en.
sinussa vähänkään on nätteyttä niin aika lailla saat valita miehistä.
Olen hieman vanhempi mutta kuulostat ihan yhdeltä ikäiseltäsi nuorelta naiselta jonka tässä tunsin joskus. Mietin että lopahtiko meidän homma hänen ujouteensa vai siihen ettei häntä oikeasti kiinnostanut seurani.
Oli nimittäin vaikea saada selvää. Ikävää jos se lopahti siihen ettei hän uskaltanut.
ajatuksia itselläni. Olen 23 ja suhderintamalla ja muissakin jutuissa samassa jamassa, kuin sinä. Ongelmana vielä se, etten liiku paljonkaan missään, kun ei ole sellaista kaveriporukkaa kenenkanssa lähtisi.. ja muutenkin. Eräs nainen on, joka on mielenkiintoni herättänyt ja häntä olen jopa uskaltanut jollain tavalla lähestyä, tähän mennessä kylläkin lähinnä viesteillä. Eipä vaan hänkään taida ujouttani ymmärtää, eikä ole helppoa ruveta varsinaisen aloitteen tekemiseen, kun tämä tilanne on ajanut minut aika epävarmaksi.
olemassa että noin käy.
Itse olen siinä 30 vuotias mies ja nyt on tullut sinkkuna ollut sen aikaa että sitähän ei tiedä miten tässä käy.
Toisaalta joskus on tullut kokeiltua seurustelua joten se ei vaivaa sinällään että siitä olisi jäänyt paitsi.
Kuitenkin monilla ikäisilläni on jo perheet tai vähintään avovaimot, jotkut ovat edelleen sinkkuna.
Toisaalta tunnen niitä joilla ei kai koskaan ole ollut yhtäkään suhdetta naiseen. Ovat yleensä juuri hieman ujompia ja hiljaisempia.
Ei se ole helppoa nykyaikana hieman puheliaammellekaan jos ei pidä baareista eikä sosiaaliset piirit ole suuret.
Kannattaa vähitellen tottua ajatukseen mutta toisaalta olla aktiivinen ja yrittää löytää sitä seuraa ettei kadu ettei koskaan yrittänyt.
Kiitos vastauksista. Kovin on tappiomielialaa ilmassa. Itse en kyllä aio alkaa sopeutumaan ajatukseen vaan tähtään kokoajan ylöspäin ja suosittelen sitä ihan kaikille muillekin.
"...
Eikä oo totta että en oo mitään
koska en ole paras missään
mut elämäni on mun
eikä kenenkään muun
enkä anna sitä muiden haltuun
olen mitä vaan
tajuutsä maailma
Olen kaunis
olen rohkea
olen vapaa
syntynyt voittamaan..."
Pelle Miljoona Oy - Olen kaunis
oma valinta. Ujona ja ei nättinä tyttönä,mulla ei ole ollut mitään mahdollisuuksia ihmissuhdemarkkinoilla,ei nuorena ja eikä nyt näin vanhana. Kaikilla ei vain onnista tässä elämässä. Mutta teille nuoremmille toivotan parempaa onnea elämässänne. Muuntelin noita laulun sanoja itseeni sopiviksi.
"
En ole kaunis
en ole rohkea
syntynyt häviämään..."
ja kuvittelee kaikenlaista.
Ihmissuhteet eivät ole helppoja eikä niitä edes löydy helpolla kaikille välttämättä.
niin vanha ettei enää siippailut kiinnosta?
Se on kyllä totta ettei kaikkia onnista rakkausasioissa, on siitä ihan omaltakin kohdalta kokemusta.
mun kannata edes ajatella asiaa sen kummemmin.On tullut selväksi jo aikoja sitten etten kiinnostanut ketään sellaista josta itse olisin kenties ollut kiinnostunut.Ei kukaan jatkuvasti halua henkisesti turpiinsa saada,joten parempi unohtaa koko juttu ja tyytyä olemaan yksinänsä.
kiinnostunut?
Tuon lauseen kuulee usein naisilta ja sitten paljastuu että he ovat haaveilleet joidenkin saavuttamattomien prinssien perään.
sellaisen ihmisen kanssa yhdessä josta itse pidät ja jonka seurassa viihdyt? Vai otatko ensimmäisen joka on sinusta kiinnostunut vaikka et voisi jostakin syystä sietää kyseistä henkilöä? Tuskin itsekkään innosta hihkut jos joku haiseva humalainen mummosi ikäinen nainen tulisi sanomaan että lähdeppä poika hänen mukaansa.Tuskin pitäisit häntä ihan unelmien prinsessana,joka tuli sua noutamaan.
se raja kulkee.
Jos odottaa että vain joka miljoonas mies on tarpeeksi komea vaikkapa itselle ja just se oikea niin seuran löytyminen voi olla hankalaa, varsinkin Suomesta.
enää mitään merkitystä.Olen jo läksyni oppinut ja tiedän etten vaan kelvannut kenellekään sellaselle josta olisin voinut pitää.Kun ei ole missin näköinen kasvoiltaan ja vartaloltaan ei kelpaa miehille.Ja muutenkin noilla sinun sanoilla ei ole mitään merkitystä minun kohdalla.Ei niitä prinssejä tai tavallisen oloisia miehiä ole näkynyt tai tullut kohdalle joka olisi ollut minusta kiinnostunut ;).Ei kukaan mies tämän näköisen ämmän kanssa edes kehtaisi julkisesti kulkea ihmisten ilmoilla.Kun on ruma,niin kelpaa ainoastaan julkiseksi pilkan kohteeksi :)
Olen ollut sinkku koko pienen elämäni (kohta 19v). Pystyn elämään asian kanssa, mutta en panisi pahakseni, jos löytäisin jonkun ihanan ihmisen vierelleni :) Ja sen olen kyllä huomannut, että ihmiset arvostus nousee sitä mukaan kun on vakavassa seurustelu suhteessa. Tunnen ihmisiä, joista näkyy niin paljon päälle päin se että he pitävät sinkkuja toisen luokan kansalaisina. He saattavat myös ajatella, että me sinkut elämme omasta mielestämmekin surkeeta elämää, koska meillä ei ole ketään o.0 Ihnoan tuollaista ajattelutapaa!! En ole onneton tai surkea.
Muutamia mahdollisuuksia seurusteluun minulla olisi kyllä ollut, mutta homma kaatui siihe, että en itse ollut kiinnostunut pätkän vertaa :( Olen myös itse tullut pari kertaa torjutuksi, julmaa.
Ongelmana on minunkin kohdallani ujous. Tutussa seurassa olen puhelias, enkä häpeä olla oma itseni, mutta kun kuvioihin astuu puolituttuja tai tuntemattomia ihmisiä, minusta tulee sulkeutunut. En ole erityisen puhelias ja yritän olla kohtelias ja miellyttää muita. Yleinsä puhun vain kun minulta kysytään jotain tai sitten komppaan taustalla muita :P En ole kyseisissä tilanteissa oma iloinen, puhelias ja hieman villi persoonani, sillä pelkään, että en miellytä muita tai, että mokaan jollain tapaa :S Yksin ollessani (kun ketään kaveria ole tukemassa minua) välttelen kaikin tavoin joutuvani tekemisiin vieraiden ihmisten kanssa, sillä pelkään niin paljon mahdollisia keskusteluja ja sitä, että minua ei hyväksyttäisi. Tämän takia minun on hirveän hankala tutustua uusiin ihmisiin -.-
Ujouteni häiritsee seurustelukumppanin löytämisen lisäksi myös iha tavallista arkielämääni. Jännitän valtavasti kaupan kassalla asioimista, etenkin jos ostan jotain "erikoista", en uskalla soittaa puhelimella yhtään mihinkään tai kenellekään perhettä ja parhaita ystäviä lukuunottamatta ja pelkään valtavasti yleisölle esiintymistä (esitelmät koulussa). arghh... Pidän ihmisistä ja laatuaika hyvien ystävien parissa on ihan parasta, pelkoni tuntemattomia ihmisiä kohtaan kuitenkin rajoittaa elämääni huomattavasti.... ja näillä näkymin jään myös sinkuksi. huoh o.0
rasittavaa, mutta valitettavaa.
pelkäätte, niin onko teillä kuitenkin selkeä käsitys siitä, millainen on mukava asenne ja suhtautumistapa toisiin? Olette ehkä, kuten niin monet muutkin, kohdanneet vain paljon epäasiallisuutta ja kieroja asenteita. Onhan sitä syytäkin olla varovainen ja tarkkailla toisia pidempään. Jos toinen osoittautuu luotettavaksi ja pystyy olemaan oma itsensä ja ottamaan muutkin kunnioittavasti omina itsenään itsetunnon heikkouksineen päivineen, niin eikös sellaisen seurassa luontaisesti rentoudu ja rupea hengittämään vapaammin?
ollut mahdollisuus valita kumppani mutta eivät ole ketään huolineet kun kiinnostus heidän puoleltaan on ollut vähäistä. Voisi sanoa: se joka kuuseen kurkottaa katajaan kapsahtaa.
Miesten kohdalla usein asia on niin että kukaan ei heistä ole ollut kiinnostunut, joten heidän itsensä on ollut vaikea tehdä mitään.
Hassua törmätä tähän aiheeseen, kun itselläni on myös pyörähtämässä 21 mittariin:D Ja kuten voi arvata, meikäläinen on myös niinkutsuttu "ikisinkku", "vanhapiika", mihin kategoriaan minut nyt yleisesti voi laittaa^^ Olen juuri saanut jonkin tason pakit ihmiseltä, josta pidin todella paljon. Tunsimme toisemme usean vuoden ajan, ja pidin (korjaan: pidän) hänestä oikeastaan koko sen ajan. Homman kaatumiseen vaikutti varmasti se, että olen tällainen ujon puoleinen, jännitän liikaa hänen seurassaan.
Omalla kohdallani voidaan puhua ujoudesta, mutta taustalla vaikuttaa myös "vanhemmalla" iällä yltynyt ahdistushäiriö, saatan saada paniikkikohtauksia ym. Kun olisikin ihan normaalista ujoudesta kysymys:D Koitan voittaa pelkojani 24/7, mm. tuota kaikille ah niin tuttua esiintymispelkoa esimerkiksi. Ja ajattelin jatkaa samaa rataa^^ Tilanteessa syntyvän paniikin vuoksi tämä on välillä myös fyysisestikin erittäin raskasta:/
Mutta takaisin tuohon ikisinkkuusasiaan, tahtoisin siihenkin sanoa, että älä hyvä ihminen anna tuon asian määritellä itseäsi! Jos alat itsekin ajatella itseäsi epäonnistujana sen asian suhteen niin se ei ainakaan lisää itsevarmuutta. Keskity enemmän välillä itseesi kuin sen toisen puoliskon haaveilemiseen, sillä kaikki mitä teet ja olet tekee sinusta ainutlaatuisen, ja se tulee vetoamaan vielä johonkin ihmiseen:)
En edes halua puhua ulkonäköasioista, sillä suomalaisen mentaliteetin mukaan kun kaupungilla pyörii ainoastaan hyvännäköisiä muikkeja niin kaikkien pitäisi näyttää samanlaisilta XD Siihen voi sanoa ainoastaan LOL. On niissä ihmisissä muutakin kuin kuoret.
Itse en suostu määrittelemään itseäni vanhaksi piiaksi, vaikka osa ihmisistä yrittää sitä välillä ihan olan takaakin. Nuoremman sisarukseni ylioppilasjuhlissa mummoni alkoi "vitsailemaan" asiasta muiden vieraiden kuullen. "Sinäkös täytät jo 20? Sehän meinaa sitä että sinä alat olla jo vanhapiika!" Johon meikäläinen vastaa sitten:"Niin, itseasiassa minä täytän jo kohta 21 että valitettavasti olen ylittänyt rajan jo aikaa sitten."
Minua surettaa tämä asia lähinnä siksi, että pitikin mummoni mennä julkisesti nöyryyttämään tämän asian tiimoilta, ihan kuin asia sillä yhtäkkiä korjaantuisi:D Nyt se kyllä alkaa oikeastaan jo naurattamaan kun tilannetta miettii... Tähän lisään sen informaation, että minua vanhempi ja nuorempi sisarukseni on seurustelleet jo vuosia oman siippansa kanssa, joten minua kiusoitellaan asiasta usein lähinnä tämän takia.
Muutta, mutta, toivottavasti näistä sepustuksista saat vertaistukea, ja vähän toivon pilkahdustakin elämään. Minä en ainakaan aio surra sitä, että ei tuota siippaa ole. Periaatteeni on, että suren ennemmin (kuten nytkin) tiettyä ihmistä jota en saanut kuin jotain typerää sosiaalista painetta XD
-giamonios-
Eikös vanhapiikuuden raja ole 25? Niin minä olen luullut! Olen itse 22 ja luulin että saan vielä tovin odottaa ennen kuin saan alkaa kantamaan tuota kunnianarvoisaa titteliä ylpeydellä. :)
Sovitaan että raja menköön vaikka siinä! XD
...vaikka koko "nimike" saisi kyllä haihtua tuhka tuuleen :D