Oon nuori tyttö ja mulla on ollu paniikkihäiriö noin puolitoista vuotta ja masennus ehkä puoli vuotta. lääkitys kumpaanki. Päivisin oon ihan normaali eikä mulla oo mitään masennukseen viittaavia ajatuksiakaan eikä mitään ja jos niitä tulee ne menee heti pois mielestä lääkityksen takia. Oon ajatellu omaa elämää ja miten suhtaudun asioihin ja omia pelkoja. Oon aina pelänny vaikka mitä, ihan pienestä asti. esim. metsiä,mökkeilyä (metsässä),patikointia (metsässä),oon aina vihannu ja pelänny yksin olemista ja nykyään en voi olla ollenkaan yksin koska pelkään paniikkia,ihmisiä,väkijoukkoa,kirkkoja,isoja korkeita rakennuksia,rekkoja...yms. pääsen kyllä monesti pelon yli mutta silti oon aina pelänny kaikkea. oon aatellu viiltelemistä, sitä mikä järki siinä on ja sitä miltä se tuntuu. no sitte älysin yks päivä että pelkään kipua ja halusin päästä sen pelon yli (sinä päivänä oli tosi ahistava olo) otin sheiverin rikoin sen niin että sain sen terän ulos siitä ja aloin viillellä ihoa, samalla kuuntelin my chemical romancea ja itkin monta tuntia niin että tuntu että ei saanu henkeä. ku katoin niitä jälkiä tuli tosi hyvä olo koska olin ite tehny ne itelleni ja ku näin että viilloista vuosi verta, en pyyhkiny sitä vaan kattelin vaan. no nyt on alkanu tulemaan joskus iltasin olo että haluttais viillellä että haluttais että tulis ahistava olo ja että haluttais itkeä naama pihalle, ja joskus teenki niin että kuuntelen surullista musiikkia ja ajattelen kaikkea paskaa ja alan sitte viiltelemään. mutta viiltelen myös sillon ku mulla oikeesti on ahistava ja surullinen olo. tällä hetkellä iholla lukee: pain,hate,fake ja on muutama viilto vieressä ja sitte toisessa jalassa on joku viis viiltoa. pelkään joka päivä että jään kiinni.
viiltely
msnu
6297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei haloo!!
Meinaatko, että joku ihminen viitsii joskus katella jonkun sekopään arville viilleltyä ruhoo vai?
Eiköhän kylmät väreet kulje selkäpiissä ja tule halu päästä susta mahollisimman pian eroon, kun selviää, et muija on joku arvaamaton lanttutapaus.
Niin että herää pahvi!
mä voin kokemuksesta sanoa että sä kadut niitä viiltelyjälkiä vielä myöhemmin. itse olen nyt 21v ja olen viillellyt 13-16v.... nykyään joka päivä häpeän jälkiä käsissäni ja jaloissani, olen kyllästynyt selittelemään ihmisille mistä jäljet ovat tulleet ja aina kesäisin ne näkyvät paljon paremmin. keksi joku toinen tapa purkaa pahaa oloasi, itse löysin piirtämisestä ja kirjoittamisesta apua.
mä voin kokemuksesta sanoa että sä kadut niitä viiltelyjälkiä vielä myöhemmin. itse olen nyt 21v ja olen viillellyt 13-16v.... nykyään joka päivä häpeän jälkiä käsissäni ja jaloissani, olen kyllästynyt selittelemään ihmisille mistä jäljet ovat tulleet ja aina kesäisin ne näkyvät paljon paremmin. keksi joku toinen tapa purkaa pahaa oloasi, itse löysin piirtämisestä ja kirjoittamisesta apua.
myös. Miettien masentavia asioita, itkien ja joskus kuunnelleen surullista musiikkia. Viiltely on aika pelottavaa kylläkin kun miettii. Käsissä ja jalassa on isoja arpia jotka eivät sitten lähe ikinä niinkuin sinunkin arvet. Välillä kadun niitä jälkiä, varmasti säkin kadut niitä vielä joskus.
Voi, älä jatka viiltelyä. Olen 21-vuotias ja viillellyt 13-vuotiaasta asti. En ole ikinä jäänyt kiinni, ja ensimmäisen kerran kerroin viiltelyistäni kenellekään vasta 16- tai 17-vuotiaana.
Jalkani ja käteni ovat arvilla, joita särkee ja kutittaa.
Kaikki mitä kerroit, kuulostaa hirveän tutulta, koska olin nuorempana aivan samanlainen kuin sinäkin. Olen aina pelännyt kaikkea ja alussa viiltely toi jännittävän olon ja ylpeän olon siitä että olin rohjennut tehdä sellaista. Viiltelin juuri samanlaisista syistä kuin sinäkin. Olisin voinut tehdä niin paljon muutakin mikä olisi voinut helpottaa oloani.
Ole kiltti ja lopeta ennen kuin viiltelystä tulee kierre. Suret vielä arpiasi, vaikka nyt tuntuisikin ettet välitä.
Kun on paha olla, hae vaikka lemmikkisi viereesi lohduksi tai puhu ystävällesi tai perheenjäsenellesi olostasi. Tai kirjoita tunteesi paperille.
Minä todistelin viilloillani itselleni, että paha oloni oli oikeasti olemassa. En tiedä ymmärrätkö mitä tarkoitan.. Kuitenkin..sinun paha olosi on aivan yhtä todellista ilman viiltelyä kuin viiltelyn kanssa. Vaikka kukaan ei huomaa pahaa oloasi, vaikka se ei näy ulospäin, se on silti olemassa ja siitä kuuluisi tiedottaa toisille ihmisille sanoin, ei kyseenalaisin keinoin. Kun joku muukin tietää, se helpottaa enemmän kuin arvaisikaan. Toisen ihmisen apu on paljon tehokkaampaa kuin se mitä viiltelystä saa irti.
Toivon sulle kaikkea hyvää
Jos oikeasti olisit ahdistunut, et tarvitsisi siihen viiltelyä.
Jos oikeasti haluaisit kuolla, tappaisit itsesi ja onnistuisit siinä.
Jos oikeasti vihaisit itseäsi, miettisit syyn sille ja korjaisit asian.
Jos oikeasti sinulla olisi paha olo, puhuisit ongelmistasi jollekin aikuiselle.
Jos joskus järkiinnyt ja kasvat aikuiseksi, tajuat miten lapsellista viilteleminen on.
Viiltely on pelkkää huomion kerjäämistä ja draamahakuisuutta.